logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Tilitoimistoyrittäjä vaihtui joustavasti arkisen aherruksen keskellä

Asiakaspalvelun jatkuvuus tärkeää

Kiuruvedellä toimivat tilitoimistoyrittäjät Erkki ja Sirkka Lämsä halusivat myydä liiketoimintansa ja jäädä eläkkeelle. Nyt iisalmelainen kokenut tilitoimistoammattilainen Jouko Koivunen jatkaa yrityksen toimintaa Kiuruvedellä uudella nimellä Kiurun Laskenta Ky. Liiketoimintakaupassa avusti Savon Yrittäjien Osuva-palvelu.

- Perustimme tilitoimiston vuonna 1994. Meillä on hyviä, pitkäaikaisia asiakkaita, ja erityisen tärkeää heidän kannaltaan olikin, että liiketoimintakaupasta huolimatta asiakaspalvelu toimii ja jatkuu totuttuun tapaan. Suunnitelmat ja toimet yrityksestä luopumisesta kestivät noin puolentoista vuotta, Erkki ja Sirkka Lämsä kertovat.

Jouko Koivunen oli jonkin aikaa työttömänä työnhakijana, kun Savon Yrittäjien Osuva-palvelu otti häneen keväällä yhteyttä ja tarjosi harkittavaksi tilitoimistoyrittäjyyttä.

- Kovin pitkää miettimisaikaa en tarvinnut, kun tällainen mahdollisuus tuli esille. Toimistolla on asiakkaita eri toimialoilla kymmeniä, joten yrittäjyys ja toiminta erilaisten asiakkaiden parissa vaikuttivat hyvin kiinnostavilta, Jouko Koivunen mainitsee.

Asiakkaiden luottamus kaiken perustana


Myös Koivunen korostaa asiakaspalvelun sujuvuuden ja jatkuvuuden sekä luottamuksen merkitystä tilitoimiston omistajavaihdoksen aikana.

- Ennen kauppaa kiersimme Erkin kanssa yhdessä toimiston kaikkien asiakkaiden luona esittelemässä jatkosuunnitelmia, ja asiakkaiden myönteinen suhtautuminen vahvisti osaltaan merkittävästi omaa päätöksentekoani, Koivunen sanoo.

Niin myyjät kuin ostajakin korostavat Osuva-palvelun neuvonnan merkitystä kaupan järjestelyissä ja niihin liittyvien asioiden selvittelyissä. Lisäksi Osuvan asiantuntijoiden tarjoama sparraus sekä uskalluksen vahvistaminen pohtia erilaisia ratkaisuja olivat merkittävä tuki.

Vakiintunut yritys hyvä lähtökohta


Jouko Koivunen korostaa myös, että toiminnassa olevan ja vakiintuneen yrityksen toiminnan jatkaminen oli varmasti huomattavasti helpompaa kuin uuden yrityksen perustaminen ja sen asiakaskunnan luominen:

- Alkuvaiheessa on hoidettavia asioita ihan riittävästi muutenkin ilman isoja markkinointitoimia ja -kustannuksia, Koivunen huomauttaa.


(kuva: Jarmo Seppälä)

Savon Yrittäjät, Haapaniemenkatu 40, 70110 Kuopio, puhelin (017) 368 0500, faksi (017) 3637 001, toimisto@savon.yrittajat.fi

Savon Yrittäjä lehti
Pohjois-Savon Yrityspörssi
Pohjois-Savon Yrityskummit
Yrittäjän tukiverkko
Yksikään ei huku
OppivaYritys