logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:


23.6.2010 

PPE Elementin yhteistyön kautta uusi kattoelementtitehdas Heinolaan

   
 

PPE Elementti Oy ja Metsäliiton Puutuoteteollisuus ovat sopineet uuden kattoelementtitehtaan käynnistämisestä Heinolan Sahaniemeen. Heinolan Sahakoneen tiloissa aloittava uusi tehdas tulee valmistamaan Metsäliiton tuoteperheen Kerto-Ripa -elementtejä. Tuotannon on tarkoitus käynnistyä vielä heinäkuun aikana. Tämä uusi tehdas vahvistaa puurakentamisen kokonaisuutta ja tuo haettua synergiaetua kolmen yhtiön toimintaan.

Kattoelementtitehtaan myötä PPE Elementti ja Metsäliitto ovat yhdessä entistä voimakkaammin mukana puurakentamisessa. Tavoitteena on tehdä Eu:n tiukkenevien ympäristöarvojen mukaisia liikerakennuksia ja kerrostaloja. Hiilijalanjäljeltään betoni- ja teräsrakenteisia rakennuksia huomattavasti ympäristöystävällisemmillä puurakenteilla tulee jatkossa olemaan yhä merkittävämpi rooli liike- ja asuntorakentamisessa.
Kattoelementtitehtaan tuotannon on tarkoitus käynnistyä vielä heinäkuun aikana. Tuotannossa tulee työskentelemään 6 -10 henkilöä. Ensimmäinen suuri kohde, johon kattoelementtejä tullaan valmistamaan, on Lahden Karistoon rakenteilla oleva kauppakeskus.
 

   
 

Lisätietoja: 

 

>> Lue lehdistötiedote kokonaan

Jari Nygård
Länkelin Oy
Puusepäntie 1
19600  HARTOLA
www.lankelin.fi

 
 

Päijät-Hämeen Yrittäjät, Rautatienkatu 20 B, 15110 Lahti, puhelin 010 322 4300, faksi (03) 782 1718, toimisto@phyrittajat.fi