Pitkään markkinoilla toiminut yritys, vakiintuneet asiakassuhteet ja entisen yrittäjän taustatuki ovat olleet hyvä lähtökohta Kuopion Palvelupesulan uusille yrittäjille Anja ja Juhani Manniselle. Savon Yrittäjien Osuva-palvelun avulla liiketoimintakaupan suunnittelu ja paperityöt sujuivat ongelmitta.
Kuopion Palvelupesulassa pestään matot, juhla-asut, työasut sekä muut tekstiilit ja otetaan vastaan kemiallista pesua vaativat tekstiilit. Tarvittaessa pyykit noudetaan asiakkaalta. Asiakkaat ovat Kuopion talousalueelta, niin pesulan lähikaupunginosista kuin kauempaakin maakunnasta.
Palvelupesulan etuja ovat monipuolisuus, nopea palvelu ja hyvä sijainti Kolmisopen markettien moottoritien liittymän tuntumassa, ”vastapäätä Leväsen Shelliä”, kuten ajo-ohje pesulaan kuuluu.
Risto Asikainen perusti Kuopion Itsepalvelupesulan vuonna 1995, toimi kuutisen vuotta ja halusi luopua pesulaliiketoiminnasta muun liiketoiminnan vuoksi. Saman yrityksen pesulayrittäjänä hän toimi uudelleen viisi vuotta, ja halusi jälleen luopua toiminnasta. Ilmoitus luopumisesta oli Osuva-palvelun verkkosivuilla, josta uudetkin yrittäjät huomasivat tämän mahdollisuuden.
Asikaisella on jälleen uusia suunnitelmia, mutta hän opastaa ensin uudet yrittäjät pesulatoiminnan alkuun tarvittaessa useammankin kuukauden ajan.
- Kaikkea ei opita koulunpenkillä, vaan kokemus tulee käytännön töistä. Haluan siirtää tätä kokemusta jatkajille. Olen luvannut myös sijaistaa uusia yrittäjiä, sillä yrittäjälläkin pitää olla joskus vapaata, Asikainen sanoo.
Pieksämäeltä Kuopioon muuttaneet Juhani ja Anja Manninen aloittivat yrittäjinä helmikuun alussa. Anja on toiminut aiemmin pesula-alan töissä viisi vuotta, joten hän tuntee alan hyvin ennestään.
Juhani lupaa tehdä pesulassa raskaimmat työt kuten mattojen nostelut.
Manniset halusivat ostaa toiminnassa olevan yrityksen, jolla on melko vakiintunut asiakaskunta ja selkeä markkina-asema.
- Pesulasta työpaikkana minulla ei ole aiempaa kokemusta, mutta tämä vaikuttaa kiinnostavalta. On mukava, kun päivän mittaan tapaa erilaisia asiakkaita, sillä aiempi työ kuorma-auton ratissa oli melko yksinäisen miehen puuhaa, Juhani Manninen kertoo.
- ESR-rahoitteisen Osuvan apu yrityskaupassa oli oikein hyvää palvelua. Saimme hyviä neuvoja, kaupanteko sujui asiallisesti ja nopeasti, ja hankkeessa tarvittavat monet paperit tulivat kerralla kuntoon, Anja Manninen kiittelee.

Juhani ja Anja Manninen jatkavat Kuopion Palvelupesulan toimintaa. Aiempi yrittäjä Risto Asikainen on luvannut toimia tarvittavan ajan tausta-apuna. (teksti ja kuva: Jarmo Seppälä)
Lisätietoja:
yrittäjä Anja Manninen, puh. 050 364 0096
projektipäällikkö Arto Nykänen, Savon Yrittäjät, puh. (017) 368 0507; 044 368 0507