logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2008

  

MYLLYN PARAS OY 



 Myllynparas  Myllynparas

Kuvat Esa Siltaloppi
Painotasoisen kuvan voit tallentaa tietokoneellesi viemällä hiiri kuvan päälle.

 

Myllyn Paras Oy on leipomoalan innovaattori

Myllyn Paras -tuotteita tulee vastaan pakastealtaalla, jauhohyllyllä ja makaronilavoilla. 25 vuotta sitten lanseerattu tuotemerkki on ollut menestys: kuluttajat nostavat Myllyn Parhaan yleensä 50 arvostetuimman brändin joukkoon. Olemme Suomen markkinajohtajia pakastetuotteissa ja kuivapastassa, torttutaikinassa markkinaosuutemme ylittää 50 prosenttia ja pastassa osuus on noin 40 prosenttia, hyvinkääläisen perheyhtiön toimitusjohtaja Pekka Savela kertoo ylpeänä.

Kuluneen kahden vuoden aikana yritys on tuonut markkinoille 40 uutta tuotetta. Uusimpana tuotteena Savela mainitsee pakastetun Kotipastan, jonka valmistaminen onnistuu jokaiselta parissa minuutissa.Toinen esimerkki patentoidusta innovaatiosta on suurkeittiöitä varten kehitetty Baker’s Touch -pakkaus, jossa paistovalmiit tuotteet ovat valmiiksi leivinpaperille ladottuina. Näin asiakkaalta säästyy aikaa ja tuote pysyy hyvässä kunnossa tehtaalta uuniin asti, Savela kertoo.

− Innovaatioilla on meille iso merkitys. Myllyn Parhaalla ei ole erillistä tuotekehitysyksikköä, vaan me innovoimme kaikki yhdessä.

Päivittäisleivonnasta pakastetuotteisiin

Myllyn Paras on toiminut perheyrityksenä 1970-luvulta lähtien. Rohkeana uudistajana se toi kätevät pakastetaikinat ensimmäisenä Suomeen ja päätti niiden menestyksen rohkaisemana siirtyä päivittäisleivonnasta pakastetuotteisiin. Päivittäisleivonta on erittäin haastava ja hyvin kilpailtu toimiala, Suomessa on noin 700 leipomoa. Merkittäväksi tekijäksi kasvaminen olisi edellyttänyt valtakunnallista mittakaavaa ja siihen meillä ei silloin ollut rahkeita, Savela taustoittaa ratkaisua.

Ihmiset syövät aina

Myllyn Paras toimii pääosin kotimarkkinoilla, mutta sillä on vientiä Venäjälle ja Baltian maihin. Viennin osuus on nyt noin kymmenen prosenttia, mutta kansainvälistä toimintaa on tarkoitus kasvattaa, Savela toteaa.

− Suomessa meidän on vaikea enää kasvaa kannattavasti, mutta idässä ovat kasvavat markkinat. Se edellyttää kuitenkin etabloitumista paikan päälle. Viennin kautta emme voi mennä merkittävästi tästä eteenpäin.

Vaikka yritykset ja yrittäjät monella puolella pelkäävät finanssikriisin aiheuttaman laman vaikutuksia, Pekka Savela suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.

− Me teemme perusravintoa, jolle riittää kysyntää niin kauan kuin ihmiset syövät. Uskomme, että pystymme jatkossakin kehittämään tuotteita, joilla on kysyntää.

Teksti Jarno Forsell 
 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi