Harley Davidson myymälälle jatkaja omasta perheestä
Harley Davidson handover - Paavo Kuittinen siirsi Harrikkakaupan pojalleen
Harley Davidson of Kuopio pysyy Kuittisen nimissä. Ympäri Suomen arvostettu harrikkakauppias Paavo Kuittinen toteutti sukupolvenvaihdoksen yhteistyössä Savon Yrittäjien Osuva-palvelun kanssa. Uusi yrittäjä löytyi omasta perheestä. Liikkeen ja sen taustalla olevan HD of Kuopion Oy:n puikoissa on nyt Paavon poika, Jarmo Kuittinen.
Paavo suitsuttaa paikallisen yrittäjäjärjestön kautta löytämäänsä Osuva-palvelua. Heti ensimmäisen palaverin jälkeen hän tiesi löytäneensä tarvitsemansa palvelun. Projektipäällikkö Arto Nykänen junaili asiantuntija-avun omistajavaihdoksen vaatimien, juridisesti pätevien asiakirjojen laatimiseen. Samalla selvitettiin myös kaupan rahoitukseen liittyvät asiat ja laadittiin liiketoimintasuunnitelma uudelle yrittäjälle.
Koko sukupolvenvaihdosprosessin tekeminen hoidettiin sujuvasti ja mikä hienointa, merkittävällä EU-tuella. Yrittäjäksi kasvanut Paavo sanoo olevansa erittäin tyytyväinen asiantuntijapalveluina maksettuun ”veronpalautukseen”.
Uusiin, tuttuihin haasteisiin
Paavo Kuittinen kertoo isänsä jääneen eläkkeelle 75-vuotiaana. Paavo itse täytti hiljan 50 vuotta. Mies aloitti työnteon suoraan perheyrityksessä. Hän ei halunnut samaa Jarmolle. Kuittinen Jr siirtyi aluksi ”ATK-alalle työntekoa oppimaan”. Jarmon veri veti kuitenkin moottoripyöräkaupan pariin. Vieraan töistä hän siirtyi muutamaksi vuodeksi päätoimisesti Itkonniemen Harrikkamyymälään. Nyt Kuittinen Sr on huojentunut, uusi kauppias löytyi perhepiiristä. Paavo palaa vanhaan harrastukseensa kiinteistöbisnekseen. HD of Kuopiossa hän jatkaa neuvonantajana.
- Takapiruhan on Amerikan kielellä senior consulting advisor, Paavo virnistää.

Harrikkamyymälän handover, vallanvaihto Paavolta Jarmolle
(kuva:mediavesa.fi)