Kuvat Esa Siltaloppi
Painotasoisen kuvan voit tallentaa tietokoneellesi viemällä hiiri kuvan päälle.
Veekmas Oy tuplasi kokonsa
Tiehöyliä valmistava Veekmas Oy tuplasi kokonsa yhdellä yrityskaupalla, mutta yrittäjä Esa Halttunen korostaa edelleen pienten firmojen joukkovoimaa.
Kiteeläinen Esa Halttusen yritys peruskorjasi 1980-luvulla Ruotsista tuotuja vanhoja tiehöyliä. Sieltä, Pohjanlahden takaa, tulee yrityksen nimikin: Veekmas. Sehän on tiekone – vägmaskin – selvällä savon kielellä! Sittemmin Veekmasin liiketoiminta on uudistunut seitsemän vuoden sykleissä, toimitusjohtaja Esa Halttunen laskee.
− Ensin urakoitiin, sitten peruskorjattiin vanhoja tiehöyliä, rakennettiin vanhoista rungoista uusia höyliä ja lopulta tehtiin kokonaan uusia tiekoneita.
Viimeisin sykli alkoi viime syksynä, kun yritys tuplasi kokonsa ostamalla kilpailijansa, Patria Vammaksen, liiketoiminnan. Kun Veekmasin liikevaihto oli viime vuonna 5,8 miljoonaa euroa, tämän tilikauden ennuste on 11-12 miljoonaa, Halttunen laskee.
− Kasvu ei ole itsetarkoitus, mutta kun markkinat ovat avanneet meille ovia, olemme kulkeneet niistä. Se onkin yrittäjän elämän parhaita puolia, on aina valmiina toimimaan, kun mahdollisuus tulee eteen.
Isoja koneita Kazakstaniin
Veekmas on nyt Pohjoismaiden ainoa tiekoneiden valmistaja. Parikymmentä vuotta sitten markkinoita hallitsivat kuitenkin suuret valtionyhtiöt. Tilanne muuttui lopullisesti EU-jäsenyyden myötä, kun kilpailulainsäädäntö tasoitti asetelmaa, Esa Halttunen toteaa.
Kilpailutilanteen lisäksi muuttunut on myös itse valmistettava tuote. Toimitusjohtaja määrittelee, että vanhoissa tiekoneissa on samaa nykyisiin verrattuna vain ”kuusi pyörää ja terä keskellä”. Nykyisistä koneista löytyvät kallistusautomatiikat ja tienpinnan lasermittarit, ilmastoinnit ja gps-paikantimet.
Pieni on kaunista
Veekmasin liiketoiminta työllistää suoraan 19 henkeä, mutta siitä saa leipänsä kaksin verroin suurempi määrä alihankkijoita, joista osa toimii Veekmasin tiloissa Kiteen Tolosenmäellä. Esa Halttunen kertoo pienten yritysten verkoston sopivan Veekmasin kaltaiselle yhtiölle.
− Pienet yritykset voivat saada yhdessä aikaan suuria. Ne ovat kuin iso määrä sissejä, jotka tekevät toistuvia spurtteja.
Halttusta harmittaakin, että mediassa esitetään maailman pyörivän vain suuryhtiöiden varassa, vaikka SY:n jäsenyritykset työllistävät yhteensä ainakin yhtä paljon kuin suuret. Toinen harmin aihe on se, että nykyisin yrittäjille tuputetaan joka puolelta kasvun ideologiaa.
− Jos jatkuva kasvu on itsetarkoitus, yritys paisuu kuin ilmapallo ja lopulta räjähtää. Kun työntekijäjoukko pysyy niin pienenä, että voidaan istua samalla puolella pöytää ja päättää yhteisistä asioista, yhteistyön voima on aivan muuta, kuin isoissa organisaatioissa.
Ei pidä elää sen mukaan, miten yhteiskunta haluaa yrittäjyyttä ohjata. Yrittäjän on pidettävä huoli siitä, että vaikka Suomi-laiva heiluu, oma laiva pysyy pystyssä. Joskus pitää laittaa kehitykselle jarrujakin; Esa Halttunen tiivistää.
Teksti Jarno Forsell