logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Omistajanvaihdos ja uusia tuotteita - Muotiliike Aino uudistuu ja laajentaa valikoimiaan

Puijonkadulla Kuopiossa yli 70 vuotta toiminut Muotiliike Aino uudistuu ja lisää tuotevalikoimaansa. Nykyinen yrittäjä Vieno Laitinen jää eläkkeelle ja toimintaa jatkaa huhtikuun alusta Eeva Räsänen. Samalla liikkeeseen tulee hattujen, lakkien ja huivien ohella lisää yksilöllisiä, käsin tehtyjä asusteita.

Muotiliike Aino on yksi Kuopion hyvin tunnetuista yrityksistä. Osoitteen talonumero on hiukan vaihdellut vuosien varrella, mutta se tiedetään, että Aino on Puijonkadulla. Nyt numero on 31.

Yrityksen yksilölliset hattu-, lakki-, huivi- ja käsinemallistot kiinnostavat sekä vanhoja kanta-asiakkaita että muotitietoisia nuoria niin koko itäisestä Suomesta kuin pääkaupunkiseudultakin. Sekä perinteisillä malleilla että uusilla muotituotteilla on oma ostajakuntansa.

- Asiakkaiden muotitietoisuus on vuosien varrella kasvanut. Meillä on aina ollut hattujen ja lakkien yksilöllisiä erikoismalleja, joita muista liikkeistä ei saa. Esimerkiksi uusimmat muotituotteet tulevat Keski-Euroopasta, Ranskasta ja Italiasta, Vieno Laitinen esittelee.

Vieno Laitinen on toiminut muoti- ja hattuliike Ainon yrittäjänä vuodesta 1991. Vuodet ovat vierineet, ja viime vuonna syntyi päätös myydä yritys ja siirtyä vähitellen eläkkeelle. Myyjä ja ostaja kohtasivat varsin nopeasti Savon Yrittäjien ESR-rahoitteisen Osuva-palvelun kautta.

Kesämekkoja, sukkia, kasseja ja muuta uutta

Uusi yrittäjä Eeva Räsänen on kudonnan artesaani ja tehnyt paljon itse suunnittelemiaan, koneneulottuja tai käsinhuovutettuja hattuja ja muita asusteita. Valmistuksessa ja myynnissä on myös pikkutyttöjen yksilöllisiä kesämekkoja, jotka valmistetaan kierrätyskankaasta. Myös kesäkassit ja koneneulotut erikoissukat sekä itse suunnitellut korut ovat Eeva Räsäsen omia tuotteita.

Räsänen on tähän asti myynyt tuotteitaan esimerkiksi erilaisilla markkinoilla ja toritapahtumissa sekä jonkin verran nettikaupan kautta.

- Halusin laajentaa omaa tuotantoa ja myyntiä ja haeskelin sopivaa yhdistelmää. Uutta yritystä en halunnut perustaa, mutta Muotiliike Aino vaikutti juuri siltä kokonaisuudelta, jota olin hakenut omien tuotteitteni myyntikanavaksi, Eeva Räsänen iloitsee.

- Yritys on tunnettu ja sillä on vankka ja monipuolinen asiakaskunta, jolle voin tarjota uusia ja erilaisia tuotteita. Hyvältä pohjalta on innostavaa lähteä kehittämään yritystä ja myyntiä edelleen, Räsänen sanoo.

   
Eeva Räsänen (vas.) jatkaa Vieno Laitisen muotiliike Ainon toimintaa ja tuo samalla mallistoon uusia tuotteita.(Teksti ja kuva: Jarmo Seppälä)

Lisätietoja:
- yrittäjä Eeva Räsänen, puh. 044 526 2682
- yrittäjä Vieno Laitinen, puh. 050 343 6215
- projektipäällikkö Arto Nykänen, Savon Yrittäjät, puh. (017) 368 0507; 044 368 0507

Savon Yrittäjät, Haapaniemenkatu 40, 70110 Kuopio, puhelin (017) 368 0500, faksi (017) 3637 001, toimisto@savon.yrittajat.fi

Savon Yrittäjä lehti
Pohjois-Savon Yrityspörssi
Pohjois-Savon Yrityskummit
Yrittäjän tukiverkko
Yksikään ei huku
OppivaYritys