logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
 
Kuusamon Uistin Oy
 

Painokelpoisen kuvan voit tallentaa tietokoneellesi viemällä hiiri kuvan päälle.
>> Lisää painotasoisia kuvia saat tästä linkistä. 


Kuvat Esa Siltaloppi

 
Ison kalan toivossa 

 
– Unelmista, elämyksistä, toiveesta saada se iso kala, vaikka Tenojoen villi lohi.
 
Näistä elementeistä kumpuaa toimitusjohtaja Kimmo Korpuan mukaan Kuusamon Uistimen liiketoiminta.
  
Kuusamon uistin on Kimmo Korpuan isän Paavo Korpuan perustama yritys. Se on Suomen suurin metallisten uistimien valmistaja.
 
– Suunnittelemme uistimia kirkkaisiin ja sameisiin vesiin, lämpimiin ja kylmiin, virtaaville ja tyynille paikoille sekä jäälle, Paavo Korpua kertoo.
 
Hauki nappaa koreaan uistimeen
 
Uistintehtaalla tuotetaan noin 800 000 uistinta vuodessa. Vientiä on Pohjois-Eurooppaan ja Venäjälle. Kuusamon Uistin valmistaa uistimia metallista, messingistä ja kuparista. Lisäksi uistimia hopeoidaan ja halutut vuosiuistimet on käsitelty 24 karaatin kullalla.
 
– Metallin hinta on viisinkertaistunut vuodesta 2003, mutta onhan tässä hyvä kilohinta ja kalat tykkäävät kiiltävästä, kertoo Kimmo Korpua.
 
Uistimet väreilevät sateenkaaren eri väreissä, tehtaalta löytyy yhteensä noin 700 eri väriä. Äkkiseltään voisi kuvitella olevansa taideateljeessa.
 
Metallinvärjäys on tarkkuutta vaativaa työtä, työntekijät Anne, Sirpa ja Anita värjäävät hopean kiiltäviä ja kuparisia uistimia ruiskumaaleilla vuosien kokemuksella. Tuotekehittelykin on osaamisintensiivistä, kalojen elintavat pitää tuntea.
 
– Hauki on kovasti korean perään. Helmi ja aukot uistimessa saavat uidessaan aikaan erilaisia väreitä, joita kalat aistivat kylkiviivoillaan ja iskevät toivottavasti koukkuun, kertoo Paavo Korpua yrityksen suosikkimallista Professori-uistimesta.
  

 
Kuusamon Uistin Oy – kalamiehen kaveri

 
Kuusamon Uistin Oy: n toiminta käynnistyi 60-luvulla Paavo Korpuan ja Paavo Putilan kalastusharrastuksen innoittamana.
 
Ensimmäiset vaaput tehtiin balsapuusta.
 
Ensimmäinen varsinainen tehdas valmistui vuonna 1977.
 
Aluksi Kuusamon Uistin keskittyi muutaman tunnetun mallin valmistukseen. Näistä vieläkin käytössä olevat kestosuosikit ovat Professor, Räsänen ja Kitkan Viisas.
 
Tänään Kuusamon uistin valmistaa ja myy yli 50 erilaista uistinta ja kalastustarviketta.
 
Kuusamon Uistin työllistää reilut 30 henkilöä, valtaosa työntekijöistä on naisia.
Tuotantolaitoksella on oma vedenpuhdistamo ja suljettu jäteveden kierto, koska kalojen elinympäristöön ei missään tapauksessa haluta päästää raskasmetalleja.
 
Lisäksi yrityksen tuotannossa valmistuu eräsuksien siteitä puolustusvoimille ja hiihtäjille.
  

 
Kuusamon Uistimen välinevinkit

 
Vapa: Valitse 180–210-senttinen, notkea seosvapa. Mielellään puolitoiminen koska sellaista on helppo hallita ja sillä on hyvä väsyttää kalaa. Keraamiset vaparenkaat eivät hierrä siimaa yhtä paljon kuin metalliset ja kahvamateriaali voi olla mitä tahansa kättä miellyttävää.
 
Kela: Jos olet aivan vasta-alkaja, hanki umpikela. Se on yksinkertaisin heittää eikä sotke helposti siimaa. Edistyneemmälle on monipuolinen ja pitkäheittoisempi valinta ns. avo- tai haspelikela.
 
Siima: Siimasta ei kannata tinkiä, koska kala on aina kirjaimellisesti siitä kiinni. Hyvä valinta on yksi- tai kaksikerrosrakenteinen laatusiima, jonka paksuus on 0,25–0,35 mm ja ilmoitettu vetolujuus 5-8 kg.
 
Uistin: Lipat sopivat virtaaviin vesiin ja heittokalastukseen, niillä saa ahventa ja jalokalaa. Lusikat ovat mainioita yleisuistimia, niiden laaja koko- ja värivalikoima tekevät niistä kaikkeen kalastukseen soveltuvia.
 
Vaaput ovat tehokkaita erityisesti vetouistelussa. Kokemuksen mukaan kirkkaat uistimet (hopea, messinki, sininen) sopivat kirkkaisiin vesiin ja kirkkaille ilmoille, kun taas tummat tai murretunväriset uistimet (punainen, kupari, vihreä,) toimivat tummissa vesissä ja huonolla kelillä.
 

Teksti: Yrittäjä-lehti 5/2009
 

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi