Savon Yrittäjät palkitsi Maakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla kuopiolaisen Amphion Loudspeakers Oy:n, joka valmistaa ja myy äänentoistolaitteita päätuotteenaan kotikaiuttimet. Palkinnon vastaanotti toimitusjohtaja Anssi Hyvönen.
Yritys on perustettu v. 1998 ja tuotteiden suunnittelun ja valmistuksen lähtökohtana oli uusi, perinteisiä kaiuttimia paremmin ihmisen kuulon ehdoilla toimiva innovatiivinen tekninen ratkaisu, jossa elementtien välinen jakotaajuus on huomattavasti normaalia matalammalla käytetyn suuntainteknologian vuoksi.
Amphion Loudspeakersin liikevaihto on n. 0,9 milj. euroa ja se työllistää tällä hetkellä seitsemän henkilöä. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan kokonaan Suomessa.
Yrityksen varsinaisena luojana ja kehittäjänä voidaan pitää kolmen henkilön ydinryhmää, johon myös Anssi Hyvönen kuului. Muutama vuosi sitten ydinryhmä hajaantui, Hyvönen siirtyi yrityksen johtoon ja uusi osaava suunnittelija löytyi Tanskasta. Hänen kanssaan Amphionin hyvää teknistä konseptia jalostettiin edelleen maailmanmarkkinoille paremmin soveltuvaksi.
Amphionin tuotteet ovat saavuttaneet useita alan arvostetumpia palkintoja ja testimenestyksiä. Yrityksen rohkea panostus muotoiluun on niin ikään tunnustettu.
- Äänentoisto on ollut intohimo minulle jo pienestä pitäen, 42-vuotias Hyvönen kertoo. Hyvän kuulon ohella minulla on erittäin hyvä akustinen muisti, mikä helpottaa tuotekehityksen eri vaiheissa. Teemme tätä työtä suurella intohimolla ja sydämellä – uskon vakaasti että pysähtyminen ja hiljentyminen tulee alati kiihtyvässä maailmassa aina vaan tarpeellisemmaksi. Musiikki on pohjimmiltaan energiaa ja sen rauhoittava ja rentouttava vaikutus on ollut käytössä ihmiskunnan alusta asti. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa rauha, jonka äidin laulu saa aikaan lapsessa, Hyvönen valottaa.
- Toivon että tämän palkinnon ja sen tarjoaman julkisuuden myötä meillä avautuisi tilaisuuksia, jossa voisimme tarjota ihmiselle omakohtaisesti kokea millainen elämys hyvin toistettu ääni voi olla, onpa kyse sitten musiikista tai elokuvaäänestä. Haluamme tarjota musiikista tai elokuvista nauttiville ihmisille aitoja, rentouttavia elämyksiä ilman kohtuuttomia taloudellisia tai sisutuksellisia uhrauksia, kiteyttää Hyvönen yrityksensä mission.
Palkitsemisen perusteina todettiin, että Amphion on nuori, kasvuhakuinen rohkeasti kansainvälisille markkinoille alusta lähtien suuntautunut innovatiivinen yritys, joka on tunnettu hyvästä laadusta ja palkitusta muotoilusta. Yritys on kasvukivuistaan huolimatta onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan.
Lisätietoja:
Amphion Loudspeakers, toimitusjohtaja Anssi Hyvönen, puh. 040 5661199
Savon Yrittäjät, toimitusjohtaja Eino Fagerlund, puh. 044 368 0501