Kun armollinen pöly on laskeutunut äskeisen vaalikamppailun ylle, voimme todeta kansan saaneen juuri sellaiset kansanedustajat kuin on ansainnut.

Vaalien ydinviestinä oli, että nyt tapahtuu muutos. Mikä muutos, jäi kyllä välillä epäselväksi. Samaa vanhaa ja höttöistä unelmaa, kuin kaikkien vaalien alla: verot puoleen, eläkkeet tuplaan, palkat triplaan. Rahoitus tulee budjetista, tuet Kelasta ja setelit seinästä; siinä tiivistettynä ehdokkaiden ilosanoma. Taivasosuutta ja iankaikkista elämää en vielä huomannut kenenkään ehdokkaan luvanneen, mutta eipä paljoa puuttunut.

Sitten realismiin. Kuvitellaan, että vaikka kurkun käyryydestä ja banaanien suoruudesta annettua direktiiviä pitäisi muuttaa. Mennäänkö siis vain Brysseliin ja sanotaan Niille suorat sanat? Ei, eipä se niin helppoa ole.

Muutos lähtee yksilöstä, niin meille on opetettu. Ensin henkilö A muuttaa ajatteluaan. Kurkkudirektiivin on muututtava. Lähtee kansalainen A seuraavaksi oman kansanedustajansa B luo, joka antaa sitkeän väsytyksen jälkeen kannassaan periksi ja muutattaa näkemystään. Puoli vuotta kulunut lisää.

Sattuupa niin somasti, että muutkin poliitikkohenkilöt kallistavat korvansa tälle asialle. Muutosta tarvitaan! Päästään samalla käymään ns. poliittista keskustelua. Lätisemään läheisyysperiaatetta, maahanmuuttopolitiikkaa, ilmastonmuutosta, Berlusconia, tulvia, nälänhätiä ja EU:n perustamissopimusta, ja mitä muita vitsauksia maailmassa nyt onkaan. Oivallista. Tärkeät vaikuttajat antavat periksi ja muutatuttavat näkemystään. Kaksi vuotta kulunut lisää.

Sitten alkaa varsinaisen taistelun, väsytyksen, vedätyksen, viivätyksen ja v-tuksen aika. Suomalainen virkamieskunta on saatava kääntymään. Sitkeän lobbauksen jälkeen todelliset päättäjät eli valtaapitävimmät virkamiehet (ääntämisohje: ’valtio-varain-minis-teeriö’) vihdoin antavat muutatetuttaa kantaansa. Kymmenen vuotta kulunut lisää.

Direktiiveissä saa olla aloitteellinen vain Euroopan Komissio. Siispä sinne. Tuhansien tapaamisten ja työtuntien jälkeen urakka on valmis. Mielet on käännetty ja EU-virkamiesten mielet on muutatetutettu. Sukupolven verran aikaa eli kolmekymmentä vuotta kulunut lisää.

Eipä hätiä mitiä. Kyllä noin oivallisella valmistelulla asioita saadaan aikaiseksi. Vain satojen muistioiden, ehdotusten, lisä- ja välikierrosten, lepäämisten ja virvoittelujen jälkeen kurkku- ja banaaniasia on valmis. Mieliä on muutatetutatetuttu niin moneen kertaan, että sopu on löytynyt. Ihmisiän se on kestänyt. Mutta hyvää ei koskaan odota liian kauan.

Jouni Korhosen kolumni Yrittäjä-lehden 3/2011 numerossa

Sukupolvi sitten pidettiin toimivien markkinoiden ehtona julkista ja yhteistä tietoa tavaran hinnanmuodostukseen vaikuttavista tekijöistä. Niinpä suomalaiset pörssiyhtiöt pakotettiin ilmoittamaan suurimmat osakkaansa, ja isommat ostot piti liputtaa. Pidettiin selvänä, että osake- ja osakasrekistereistä näki ainakin suurin piirtein, missä käsissä osakkeita oli merkittäviä määriä ja kuka osti ja kuka möi.

Alkuun porvaristo vastusti tätä avoimuuden vaatimusta, koska sitä ajoivat ”punikki” Esko Seppänen ja pienten osakesäästäjien järjestöt. Nämä häiriköt koettiin uhkana omistuksen yksityisyydelle, ja moni haikaili takaisin sveitsiläistyyppisiä haltijaosakkeita, joita harmaat juristit pinosivat yhtiökokouksissa pöydille tuntemattomien päämiestensä edustajina. Esko Seppänen ei erityisesti korostanut sitä, että hänen ajamansa avoimuus oli kotoisin USA :n pörssisäädöksistä. Kun porvaristo oppi käymään pörssikauppaa, se havaitsi, että kauppaa on vaarallista käydä säkki päässä, ja avoimuus toteutui. Ja samalla sisäpiirisäädökset. Ja välittäjätoiminta tuli auktorisoinnin varaiseksi ja valvotuksi.

Ulkomaisille osakkaille perustettiin hallintarekisterit, mikä helpotti – kai – lyhytaikaista kauppaa ja sellaista omistamista, jossa äänioikeus ei kiinnosta. Tämä johti jo 1990-luvulla siihen, että jotkut suomalaisetkin siirsivät omistuksensa offshore-käsiin ja hallintarekistereihin, ja samalla suomalaisen verottajan näkymättömiin.

Kotimaisenkin omistuksen häivyttämistä hallintarekisteriin perustelee oikein viranomaistaho sillä, että se säästää kustannuksia, jotka tosin ovat vain murto-osa siitä mitä ne olivat 1980-luvulla, kun arvopaperit olivat papereita. Välityspalkkiot olivat 1 %. Silloisena pankkiirina en käsitä, millä välittäjät nykyään elävät. Alan palveluiden hinnoitteluperusteet ovat vertailukelvottomat, mutta raha kai otetaan rahastosijoittajilta. Jotka itse ostavat ja myyvät, eivät maksa mistään.

Online-välityspalveluissa jokainen voikin ostaa ja myydä ilman varsinaista välittäjää tai meklaria kaikkien maiden osakkeita.

En haluaisi olla töissä yhtiössä, josta ei tiedetä kuka sen omistaa. Jos harjoittaisin osakekauppaa, pitäisin tärkeänä tuntea omistusrakenteet. Niillä on vaikutusta likviditeettiin, kursseihin ja riskeihin. Haluaisin kaupankäynnin olevan kattavasti tilastoitua, ja että se tapahtuisi valvottujen pörssien ja välittäjien kautta, ja että välittäjien volyymit ja markkinaosuudet näkisi jostakin. Tällaista tietoa ei hajonneilla markkinoilla enää ole. 30 vuotta sitten pörsseistä sai kynällä kirjoitetut kauppalistat. Tietokoneesta ei saa mitään.

Tämä ei ole enää markkinataloutta, vaan basaarin ja kolhoositorin yhdistelmä cyberavaruuden läpinäkymättömissä puskissa. On palattu iloisesti kivikauteen, ja moni saa vielä nuijasta päähänsä.

Jukka Keiteleen kolumni Yrittäjä-lehden 3/2011 numerossa

Viime aikoina on puhuttu paljon Nokiasta ja sen Microsoft-yhteistyöstä. Kahden suuren kytköksen myötä Suomesta ennakoidaan katoavan tuhansia työpaikkoja. Pitkään on peräänkuulutettu uutta Nokiaa. Nyt sitä todella tarvitaan. Sellaista kumisaapasteknologiaa syntyy vain yritysten ja uusien yrittäjien kautta.

Elinkeinoministeriössä on kaksi ministeriä. Nykyinen elinkeinoministeri hoitaa pitkälti suuria teollisuuspoliittisia linjauksia, johon sisältyvät mm. energiaratkaisut ja toimialakohtaiset painotukset (mm. satsataanko metsäteollisuuteen tai biopolttoaineisiin). Tähän laajaan työkenttään eivät paljon yrittäjäasiat mahdu.

Saman ministeriön alla toimii myös työministeri. Kyseinen salkku sisältää mm. työttömyyden hoidon ja siihen liittyvät ohjelmat. Tähän eivät yrittäjäasiat mahdu edellisenkään vertaa. Ei ole väärin sanoa, että yrittäjäkysymykset ovat elinkeinoministeriössä pitkälti ns. vasemman käden pikkurillin hommia, jotka eivät ole kenenkään ensisijaistehtävänä. Valitettavasti tämä myös näkyy.

Suomen tulevaisuuden yksi keskeinen kysymys on yrittäjyys ja sen kehittäminen. On häpeä, että Suomessa on kyllä maahanmuuttoministeri ja asuntoministeri, mutta yrittäjäasiat nähtävästi ovat niitäkin vähämerkityksellisempiä. Muutoin nykytilannetta ei voi selittää. Pitää myös muistaa, että maahanmuutto- ja asuntoministereitä ei ole ollut aiemmissa hallituksissa, vaan ne ovat nykyisten hallituspuolueiden selkeä tahto ja painopiste. Yrittäjyysasiat eivät ole näitä puolueita kiinnostaneet.

Yrittäjäministerillä on selkeä tehtäväkenttä, johon sisältyy yrittäjyyskoulutus ja muut toimet yrittäjyyden lisäämiseksi, kehittämistoimet yritystoiminnan edistämiseksi ja lainsäädäntötyön koordinointi mm. yrittäjien aseman parantamiseksi. Yrittäjäministerin salkkuun tulee saada kaikki ne lukuisat tuet, joita yritykset tai yrittäjät joutuvat hakemaan useilta eri luukuilta. Tukiviidakkoa selkeyttämällä, yksinkertaistamalla ja koordinoimalla saadaan karsittua virkamiehiä. Yrittäjyyskoulutus ja sen koordinointi nostetaan yhdeksi kehitysalueeksi. Yrittäjyyskoulutuksella tarkoitan eri oppiasteissa tapahtuvaa yrittäjätoimintaan kannustavaa ja valmentavaa koulutusta. Mitä parempaa yrittäjyyskoulutusta meillä on, sen parempi valmius on saada uusia nokioita.

Samoin ministeri koordinoi erilaisen yrittäjiä koskevan lainsäädännön kehittämistyön. Työlistalle nousevat heti mm. yrittäjän sosiaaliturva hänen jäädessään työttömäksi tai lopettaessaan yritystoiminnan ja käytänteet yrittäjän hankkiessa täydentävää aikuiskoulutusta. Myös arvonlisäveroon ja yrittäjien verotukseen liittyvät asiat tulee katsoa yrittäjyyden näkökulmasta, ei vain valtion pohjattoman kassan kautta. Nämä olivat vain esimerkkejä niistä lukuisista yrittäjyyden edistämisen osa-alueista, jotka tällä hetkellä eivät ole kenenkään ykkösintressejä hallituksessa.

Jotta jatkossa yrittäjyysasiat nousisivat oikeaan arvoonsa ja hallituksessa agendalle, tarvitsee Suomi ehdottomasti yrittäjäministerin. Nykyisenkaltaisella oto-hoidolla asia ei saa painoarvoa, joka sille kuuluu ja Suomen kaikkien juhlapuheissa hokema ”yrittäjäasiat ovat meille tärkeitä” ei todennu käytännön toiminnassa. Yrittäjäministeri varmistaa, että yrittäjä ei jää oppositioon.

Timo Rope

Kirjoittaja on yrittäjä ja perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas.

Suomen bruttokansantuote eli kaikki se, mitä vuodessa saamme aikaan, on arvoltaan noin 170 miljardia euroa. Valtion osuudeksi tästä jää runsaat 40 prosenttia. Kun Suomen valtion budjetti alkaneelle vuodelle on runsaat 50 miljardia euroa, puuttuu rahoituksesta kymmenisen miljardia euroa.

Jos talouden kasvu olisi 5 prosenttia, kasvaisi Suomen bkt yhdessä vuodessa n. 9 miljardia euroa ja kahdessa vuodessa parikymmentä miljardia. Kun tästä lasketaan valtion 40 prosentin osuus, päästään 8 miljardiin. Katettavaa jäisi siis ainakin 2 miljardia.

Kasvumme on kuitenkin jo pitkään ollut edelle sanottua hitaampaa, vain parin prosentin luokkaa. On myös todennäköistä, että talouskasvua ei aikaansaada lähiaikoina niin merkittävästi, että sen avulla nykyisestä hankalasta velkaantumiskierteestä päästäisiin eroon. On suoritettava muita toimenpiteitä, menoleikkauksia.

Sailas apuun

Siispä on syytä toivoa pikaista paranemista Raimo Sailakselle, jotta hän panisi toimeksi. Vierelleen hän tarvitsee työ- ja elinkeinoministeriön Erkki Virtasen sekä sosiaali- ja terveysministeriön Kari Välimäen. Nämä kolme kansliapäällikköä tuntevat valtion ja yksityisen puolen taloustilan todennäköisesti paremmin kuin omat taskunsa, ja ovat siten sekä sopivia että päteviä. Poliitikoille näin vaativaa valmistelutyötä on mahdotonta antaa, ainakaan niin ei pitäisi tehdä.

Kasvuun tarvitaan kasvuhalukkaita ja –kykyisiä yrityksiä. Suomen kansainvälinen kilpailukyky ei ole parantunut, paremminkin se on jäänyt Saksan kilpailukyvyn kehittymisen sivustakatsojaksi. Saksa on saavuttanut meihin n. 10 prosentin etumatkan 3 - 4 vuodessa, mikä näkyy vientiyritysten heikentyneenä kilpailukykynä kansainvälisillä markkinoilla.

Kasvuun tarvitaan myös hyviä innovaatioita, uusia toimintatapoja, energisyyttä ja paljon puhuttua pääomaa. Suomalaisen työn vienti ei onnistu ilman tuntuvaa pääomapanosta, mikä käytännössä tarkoittaa parempia koneita, laitteita, järjestelmiä, ohjelmia jne. Lisäksi pääoman tarve kasvanee tästä eteenpäin 2 - 3 prosentin luokkaa jokaista työpaikkaa kohden, jotta tuottavuus säilyisi suhteessa muihin maihin.

Politiikan puruluu

Pääomaverotuksen herkullisuus näyttää olevan jatkuva politiikan puruluu. Pääoman kutistaminen tai sen jyrkkä, pahimmillaan progressiivinen verottaminen heikentää työllisyyttä sen johdosta, että suomalaista työtä ei voida tukea konein ja laittein niin paljon, kuin maailman markkinatilanne edellyttää. Pitkään vellonut keskustelu on jarruttanut investointeja, jotka olisivat tulevan kasvun kannalta vähintäänkin toivottavia. Kun Suomessa ei ole liikaa pääomia, on myös vaarana, että kasvukykyisimmät yritykset joutuvat ulkomaalaisten ostajien syliin kotimaisten pääomalähteiden ollessa liian niukkoja yrityshankintoihin. Pääoman riskin ja voiton yhdistelmä ei tällä hetkellä suosi yritysinvestointeja. Paremminkin viisas raha sijoittaa varansa kiinteistöihin, joissa arvonmenetys on paljon epätodennäköisempää kuin ainaisessa konkurssiuhassa oleva yritystoiminta todellisuudessa on. Konkurssikin sattuu Suomessa keskimäärin kerran 75 vuodessa jokaiseen yritykseen.

Alkavalla uudella hallituksella todennäköisesti toukokuussa onkin paljon haasteita enemmän kuin nyt työnsä päättävällä. Kansainvälinen finanssikriisi on sotkenut maailman talousasiat perin juurin ja siinä joukossa pieni Suomi, vaikka se urhoollisesti pyrkii pysymään pinnalla, ei voi taata sitä, että myötätuuli olisi entisen kaltaista.

Eero Lehti

Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja, yrittäjä ja Suomen Yrittäjien entinen puheenjohtaja.

Menen aina istumaan samaan paikkaan kokoushuoneessa. Seminaarin kahvitauon jälkeen löydän varmasti vanhan istuimeni isossa auditoriossa. Saisin siis potkut siitä suuresta kansainvälisestä ohjelmistoalan yrityksestä, joka Helsingin konttorissaan on ottanut käyttöönsä vaihtuvat työpisteet. Se ken jämähtää samaan paikkaan avokonttorissa, saa ensin kieltoliikennemerkin ja jatkosta sitten ei kukaan tiedäkään. Ehkä jämähtyneisyydestä saa kenkää.

Yrityksen käytännön takana on uudenlaiset työtavat. Firmassa ei ole kiinteitä työpisteitä, samoin työajan käsitettä on veivattu aivan uuteen uskoon. Työtä saa ja pitää tehdä inspiksen ja työntekijälle sopivan rytmin mukaan, mutta vastapainona on sitten 24/7 tavoitettavuus. Tätä työntekijä pystyy kyllä pelisääntöjen mukaan itse säätelemään.

Yrityksen tavoitteena on toisaalta työn tuottavuus - toisaalta työntekijöiden motivointi ja mahdollisimman suuren työntekovapauden antaminen työntekijöille. Jäin miettimään mitä tekemistä leiriytymiskiellolla on näiden tavoitteiden kanssa. Ehkä yritys arvioi, että kaikki työntekijät työskentelevät samalla tavalla. Ehkä nuorissa ihmisissä ei ole enää samanlaista rutiinien kaipuuta kuin keski-ikäisessä lappalaisessa yrittäjässä. Mutta jos joku tekee tuottavaa työtä mielummin samassa nurkassa, miksi sitä ei hänelle sallittaisi?

Suomalaisiin työtapoihin on hyvä löytää raikkaita sovelluksia. Yritykset ja ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Suuri muutos menneinä vuosina oli siirtyminen koppikonttoreista avokonttoreihin. Niidenkin erinomaisuutta kehuttiin aluksi huomaamatta sitä, että avokonttori sopii joihinkin työpaikkoihin, joihinkin taas mitenkään ei. Moneen avokonttoriin on jälkeenpäin rakennettu seiniä.

Yrityksen tuottavuutta ja pitää katsoa firmakohtaisesti. Tarkasteluun voisi nostaa työprosessit kunkin työntekijän kohdalta ja tämän jälkeen etsiä uusia ratkaisuja. Jotkut ovat aamuihmisiä. Antaa heidän tulla paiskimaan töitä neljältä jos se vain yrityksen toimintaan ja esimerkiksi asiakkaiden rytmiin sopii. Joku haluaa tehdä paperitöitä illan hämärässä. Annetaan hänelle etätyön mahdollisuus. Jos joku tarvitsee ylimääräistä vapaata iltapäivisin, tehköön hän viikkoduuninsa vaikkapa viikonlopun aikana jos näin sovitaan. Tällaisista käytännön toimenpiteistä lähtee liikkeelle paljon puhuttu työelämän uudistus ja paikallinen sopiminen. Paikallisella sopimisella tarkoitetaan puhekielessä lähes yksinomaan palkkaan liittyviä asioita, mutta paikalliseen sopimiseen kuuluvat oleellisesti myös muut työaikoihin ja toimintatapoihin liittyvät asiat.

Työurien pidentämisestä ja suomalaisesta työhyvinvoinnista pitää puhua samassa yhteydessä. Työurien vapaaehtoinen pidentäminen vaatii sitä, että työhyvinvointiin oikeasti kiinnitetään huomiota. Työhönsä tyytyväinen ei halaja ennenaikaiselle eläkkeelle. Kuitenkaan työhyvinvointi ei rakennu viikon tsemppauskurssien tai liikuntasetelien varaan. Suurempi merkitys on sillä, miten paljon yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa oman työnsä faktiseen suorittamiseen.

Paula Aikio-Tallgren

Kirjoittaja on paikalleen jämähtänyt torniolainen yrittäjä.

Eero Lehti vastaa Juhani Wiiolle Yle-maksusta. Wiio on Ylen rahoitusta pohtineen ns. Lintilän työryhmän asiantuntijajäsen.

Juhani Wiio "lyttäsi" moitteeni Ylen mediamaksun sälyttämisestä yrittäjien maksettavaksi, mutta hän teki sen kuin muinainen jesuiitta, sormet ristissä selän takana. Silloinhan ei tarvitse puhua totta.

Kolmen lisämediamaksun maksattaminen yrittäjillä, joiden liikevaihto ylittää 400 000 euroa vuodessa, on kestämätön periaate. Tällaisia yrittäjiä on maassamme noin 40 000. Ensinnäkin yrittäjä on erottanut yrityksen varallisuuden omistaan perustamalla yrityksensä. Kyse on siis toisenlaatuisesta omaisuudesta, mutta yrittäjän omasta kuitenkin. Niin ikään liikevaihto ei ole oikea peruste veronomaisen maksun määrittämiseksi, liikevaihtohan voi olla myös tappiollinen. Ja kaiken kukkuraksi tämän maksun aiheella ei enimmäkseen ole mitään tekemistä yrittäjän liikeidean kanssa.

Miksi tällainen maksu on pantu juuri yrittäjien maksettavaksi, miksi muut väestöryhmät, vaikkapa ahtaajat, on jätetty sen ulkopuolelle? Tai analogiaa voi jatkaa kysymällä, miksei muitakin yhteiskunnan maksuja maksateta samalla tavalla, eli vaikkapa Saimaan kanavan kannattamattomuutta? Kysymys voi tuntua poleemiselta, mutta se on täysin perusteltu. Luomalla yhden ennakkotapauksen sitä on helppo laajentaa toiseen ja siitä edelleen seuraaviin.

Lintilän työryhmän olisi pitänyt paneutua tarkemmin myös selvittämään, mitä on se Ylen julkinen palvelu, jota tässä halutaan rahoittaa, kun lupamaksut eivät enää riitä. Nyt markkinavoimille jätettävät "muut" palvelut ovat vain hämärästi erotettavissa julkisista. Samalla tavalla kukaan ministeri tai kansanedustaja ei ole tästä yrittäjien maksuvelvoitteesta julkisesti puhunut. Olen sitä monelta suoraan kysynytkin, jolloin vain kristillisten Bjarne Kallis pyysi anteeksi valiokunnan mokaa. Asia on päätetty viedä loppuun vaikenemalla.

>> Lue Juhani Wiion kirjoitus

Eero Lehti

Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja, yrittäjä ja Suomen Yrittäjien entinen puheenjohtaja.

Kansanedustaja Eero Lehti kirjoitti YrittäjäSanomissa 4/2010 ilmeisesti SY:n puheenjohtajakamppailun innoittamana, kuinka Yle-maksu laittaisi yrittäjät yleisradiotoiminnan maksumiehiksi. Näin ei ole asian laita. Parlamentaarisesti kootussa Lintilän työryhmässä (ei komiteassa) asiantuntijajäsenenä mukana olleena voin vakuuttaa, että Yle-maksu päinvastoin vapauttaisi suurimman osan yrittäjiä kokonaan yleisradiotoiminnan rahoittamisesta.

Lintilän työryhmän esityksen mukaan vain ne yritykset ja yhteisöt, joiden liikevaihto ylittää 400 000 euroa, joutuisivat maksamaan Yle-maksua. Näihin yrityksiin maksu kohdennettaisiin kolminkertaisena.

Lintilän työryhmän esityksen jälkikäsittelyn yhteydessä esitettiin muutosta, jonka mukaan yli miljoonan euron liikevaihdon tekevät yritykset maksaisivat vähän suurempaa ja sen alle jäävät vähän pienempää Yle-maksua. Työryhmän esityksen peruslähtökohta pysyi kuitenkin samana.

Työryhmässä laskettiin, että vain n. 42.000 yritystä tai yhteisöä joutuisi mainitulla perusteella maksuvelvolliseksi. Vastaavasti n. 267.000 yritystä tai yhteisöä vapautuisi kokonaan huolehtimasta Yleisradion rahoittamisesta. Näihin kahteen ryhmään kuuluvien yritysten määrien suhde pysyy suunnilleen samana, vaikka laskennan pohjana käytetään millä tavalla tahansa putsattua lukumäärää yrittäjistä.

Jos Yle-maksu toteutettaisiin, tuhannet ja taas tuhannet yrittäjät; kaupat, parturit, myymälät, korjaamot ja myös tuotantoa harjoittavat yritykset vapautuisivat maksamasta tv-käyttömaksua. Juuri näiden yritysten kohdalla Yle-maksulla saattaa olla jotakin todellista tekemistä tuloksen ja veronkantokyvyn kanssa.

Nykyinen tv-maksukäytäntö on yrittäjän kannalta epäreilu ja sekava. Tähän sotkuun Lintilän työryhmä pyrki löytämään toimivan ratkaisun ja onnistui siinä varsin hyvin.

Monet yrittäjät joutuvat esimerkiksi maksamaan nykyisin tv-käyttömaksua sekä kotinsa että yrityksensä tai yritystensä osalta. Tämä on tilanne esimerkiksi tämän kirjoittajan kohdalla. Maksan toista television käyttömaksua Tampereella sijaitsevan kotini ja toista Helsingissä sijaitsevan toimistoni osalta. En pidä tätä tilannetta reiluna. Lintilän toimikunnan esityksen mukaan toimittaessa säästyisin yrittäjänä tuplamaksulta.

Sekava tv-maksukäytäntö on myös esimerkiksi hotelliyrittäjien ja monien palveluyrittäjien kohdalla. Heidänkin osaltaan tilanne selkiytyisi. Yle-maksutilanteessa yritys tietäisi pahimmassakin tilanteessa tarkkaan, minkä suuruista yleisradiomaksua se joutuu maksamaan. Monen palveluyrittäjän kohdalla Yle-kustannus myös pienenisi.

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on pääteltävissä, että kansanedustaja Lehden yritykset Yle-maksun kyllä joutuisivat ilmeisesti maksamaan. Kysyä sopii, olisikohan se sittenkään kovin väärin?

Juhani Wiio

ns. Lintilän työryhmän asiantuntijajäsen, SY:n jäsen

Kolumni imestyi toukokuun YrittäjäSanomissa.

Kreikkavetoisen talouskriisin tiimoilta mainittiin melkeinpä pääasiana, että ahneet markkinavoimat pyrkivät jälleen hyötymään toisen viattoman ahdingosta. Ehkä oikeinta on kuitenkin summata, että nykyajan maailmanlaajuisilla rahamarkkinoilla toimivien päättäjien luottamus holtittomasti toimiviin poliittisiin päättäjiin vain loppui, ja että Kreikan tapaus oli vain ensimmäinen vertaistensa joukossa. Onkin odotettavissa, että mittavista tukitoimista huolimatta jäsenmaiden julkisen talouden ongelmat nakertavat euron arvoa ja arvokkuutta samoin kuin veroa maksavien kansalaisten sielua myös jatkossa.

Tähän saakka olemme siis oppineet ajattelemaan, että valtio ei voi mennä konkurssiin. Talousmielessä näin lienee ollutkin, koska yhteistä velkaa on voitu siirtää aina vain seuraaville sukupolville nuorten mahdollisista protestoinneista huolimatta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että valtio voi mennä ainakin luottamuspulakonkurssiin ja joutua ulkopuolisten saattohoitoon, ja että pahaksi sanotut markkinavoimat toimivat lopulta politiikan ryhtiliikkeen käynnistäjinä ja jopa takaajina.

Edellisessä on jotakin paradoksaalista, sillä onhan tähän saakka ymmärretty, että politiikan tehtävänä on ohjata ja valvoa markkinoita, eikä päinvastoin. Selitys ”vallankeikahdukseen” löytyy tästä paljon puhutusta maapalloistumisesta, jonka supernopea yhteydenpitoteknologia on mahdollistanut ja rakentanut. Sen seurauksena luottamus on noussut arvaamattoman suureen arvoon, ja koskemaan kaikkia päätöksenteon sektoreita, myös maiden sisäpolitiikkaa.

Tapaus Kreikka kertoneekin, että poliittista valtaa voi kyllä edelleen tavoitella äänestäjille annetuilla hyvillä lupauksilla, mutta että itsenäiseen vallassa pysymiseen tarvitaan enemmän kuin katteettomia lupauksia kansalaisille. Selväksi lienee myös käynyt, että valehtelu omille ja vieraille on joskus pakko lopettaa.

Terve talous ja terve politiikka ovat tästä eteenpäin –mahdollisesti –parivaljakko, jonka varassa maita ja kansoja viedään eteenpäin. Tosin tämä lienee vain ihanteellinen toive, koska erilaiset talouspaineet ovat valtiossa kuin valtiossa valtavat ja monen ihmisen halu valtaan samanmoista. Niinpä Suomikaan ei jää osattomaksi, vaikka hallitus onkin hoitanut asioitamme moniin muihin hallituksiin verrattuna ryhdikkäästi.

Suomen suurin haaste tuleekin kuntasektorilta, joka velkaantuu tasaisesti, mutta varmasti mm. huoltosuhderakenteemme seurauksena. Kuntapalveluiden kysyntä siis kasvaa, mutta rahoitusperusta kapenee. Oman haasteensa on se, että kustannustasapainon etsinnässä näkemykset ovat hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi mittavilla sosiaali- ja terveyspuolen markkinoilla elinkeinoelämä vaatii yrityksille nykyistä laajempaa mahdollisuutta päästä mukaan po. tuotantoon, kun taas kuntapuolella esitetään hyvinkin päinvastaisia ajatuksia ja toimintamalleja.

Asioihin analyyttisesti suhtautuen käy selväksi, että julkiset hankinnat – etenkin sosiaali- ja terveyspalvelut – ovat taloudellisesti erittäin merkittävä markkina yksityisille yrityksille. Siksi kuntien harjoittama hankintapolitiikka on monien pk-yritysten elonmahdollisuuksien kannalta keskeistä useissa kunnissa.

Vastapainoksi pitää muistaa, että kotikunnan elinvoimaisuus on usein sidoksissa kunnassa asuviin yrityksiin ja niiden menestykseen, työllistämiskykyyn yms. Tämä pyörä on siis yhteinen, samoin intressi sen tehokkaasta pyörittämisestä. Sen sijaan yhteisessä intressissä ei mitenkään ole kuntien oman elinkeinotoiminnan harjoittaminen, saati sen laajentaminen, koska yksityinen tekee taloudellisemmin ja palvelee paremmin.

Jouko Lantto
Yrittäjämedioiden päätoimittaja

Yrjö Tuokko KHT tuomitsee lehdessä kirjanpitovelvollisuuden poistamisen mikroyrityksiltä, joihin nykykriteerein kuuluu 90 % Suomen yrityksistä. Jutun toimittaja pitää selvänä, että lukijat tietävät kenen esityksestä tai aloitteesta on kyse, sillä sitä ei jutussa viitsitä kertoa. Menen lehden verkkosivuille. Sieltä ei ilmene sen paremmin, mistä Tuokko puhui. Mutta siellä on keskustelupalsta, jolla sata nimetöntä herjaa kaikkia tilintarkastajia ja kirjanpitotoimistoja loisiksi jotka joutaa lopettaa. Kaksi lukijaa, molemmat asiallisia, sanoo Tuokon olevan oikeassa, on saanut tili-ihmisiltä arvokasta apua ja pelkää harmaatalouden kasvua.

Pitkän googlauksen avulla selviää, että EU-parlamentti on säätänyt lain, joka oikeuttaa jäsenvaltiot vapauttamaan tilintarkastuksesta alle 8,8 miljoonan liikevaihtoiset ja kirjanpidosta alle millin. Mikroyritysten (alle 200.000 liikevaihto) tilintarkastuspakko on Suomessa jo lopetettu. 

Yhdistyslaki edellyttää kirjanpitoa ja tilintarkastusta. Tonnin taseella operoivassa yhdistyksessä tilintarkastus on yleensä pirun perusteellinen. Kokemus osoittaa, että jos rahastonhoitaja ryyppää satasen kahvikassan, se on kerhon jäsenille psyykkisesti suurempi, ja henkilökohtaisempi, katastrofi kuin Enronin (tai Kreikan) konkurssi, joka tietenkin tapahtui kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta huolimatta, mutta osoitti myös että rosvous ja väärentäminen on paljon helpompaa suurissa organisaatioissa kuin pienissä. Siksi pitäisi loogisesti vapauttaa tilintarkastuksesta ja kirjanpidosta valtiot, kunnat ja suuryhtiöt, eikä suinkaan pieniä, joissa niiden avulla voi harjoittaa todellista kontrollia ja budjettiseurantaa.

Mikroyrittäjä, jolle tilitoimiston käyttäminen on suhteeton kulu, voi ihan hyvin tehdä kirjanpitonsa sinikantiseen tilikirjaan kuten pienet yhdistykset. Freelanceyhtiöni kirjanpidon ja veroilmoitukset tekee käsin rouva Äitini, eläkkeellä oleva laskentaekonomi. Tilintarkastajista luovuimme hänen äänellään minua vastaan, mutta kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä luopuminen on hänenkin mielestään mahdotonta. Onhan meidän itsemme nähtävä numeroina mihin raha on mennyt, onko velvoitteet hoidettu, ja miten vuodet eroavat toisistaan. Ja miten suunnittelet jollet seuraa? Liiketoiminta ilman tietojen käsittelyä ja dokumentointia on kaaosta. Onko kalenterinpäivitys mikroyrittäjälle kohtuuton rasitus?

Velvoitteet laiminlyömällä hintoja polkevat, laatukriteerit ja jälkivastuun unohtavat harmaayrittäjät maksattavat rehellisillä. Marjanpoimijat, sivutoimiset kotisiivoojat ja torikauppiaat ovat viisasta ja realistista julistaa verovapaiksi. Jos oikea business ”vapautetaan” kirjoista ja kansista, kansantaloudenkin kirjanpito on mahdotonta. Miten luottoa saisi, jos ei mistään voisi katsoa pyytäjän kokonaiskuvaa? Mitä kasvava harmaavyöhyke tekisi oikeusvarmuudelle? Mitä kontrolloitavan veropohjan mureneminen tekisi julkiselle rahoitukselle? EU:n väärää signaalia ei kannata seurata.

Jukka Keiteleen kolumni Yrittäjä-lehden 3/2010 numerossa

Suomen Yrittäjät onkin viestittänyt aktiivisesti ja intensiivisesti, että yrittäjien ja yritysten verotus tulevankin uudistuksen yhteydessä tarvitsee ennen muuta kannustavuutta ja linjauksia, jotka vahvistavat yritysten kasvumahdollisuuksia. Herkästi yrittäjät myös muistuttavat, että valtaosa meistä on keski-tuloisia, joiden verotus ei suinkaan ole kevyttä, vaan jokseenkin samalla tasolla, kuin vastaavassa palkansaajan tuloluokassa. Tämän perusteella ministeri Jyrki Kataisen lupaama yrittäjäriskin huomioiminen tulevassa verouudistuksessa näyttäytyy todella tarpeellisena.

Jouko Lantto
Yrittäjämedioiden päätoimittaja

On olemassa kaksi markkinavoimaa, kysyntä ja tarjonta. Kolmas on veroympäristö. Veroympäristössä tapahtuvat muutokset, sekä ennustettavuus tai sen puute, ohjaavat pääomia ja yritystoimintaa maasta toiseen, vaikuttavat investointeihin ja yritysten taseisiin eli vakavaraisuuteen.

Tässä otsikoita talven lehdistä: ”Yrityksistä nostetaan nyt jättiosinkoja”, ”Veropelko käynnisti osingoilla kikkailun”, ”Osinkoveropuheet tepsivät: taseiden tyhjennys jo täydessä käynnissä”, ”Sukupolvenvaihdoksilta vedetään matto alta” ja ”Professorit arvostelevat verotyöryhmän linjauksia”.

Finanssiministeriön verotyöryhmähän ei ole tehnyt mitään linjauksia. Ei vertailukelvottomien ja vaikeatajuisten vaihtoehtojen esittäminen ole linjaus. Sen sijaan on aiheutettu paniikki, joka romuttaa yritysten vakavaraisuutta ja suhdannesietokykyä.

Yksi professoreista esittää pääomatuloille progressiivista veroa. Kari S. Tikka kääntyy haudassaan. Hän nimittäin kannatti myös palkkatuloille tasaveroa. Tasaverokin on progressiivinen, jos siihen kuuluu verovapaa limitti. Palkalle, perinnölle ja pääomatulolle kullekin omansa. Kun ylimenevälle on tasavero, veroprosentti koko tulolle nousee tietenkin kohti tasaveroprosenttia tulon kasvaessa. Maksukykyisempi maksaa enemmän.

Minusta Avoir Fiscal eli verohyvitysjärjestelmä oli hyvä systeemi. Kun kaikissa malleissa voiton ja osingon vero yhtiöltä ja osingonsaajalta on yhteensä noin 40 %, vero pitäisi ottaa yhtiöstä ja ulos maksettava osinko olisi verovapaa. Kun fiskaalinen tulos on sama, miksi vero pitää kantaa ei vain kahdesta vaan niin monesta paikasta kuin osakkaita on, ja kaikilta yksilöllisesti erilaisella kokonaisprosentilla sen mukaan miten paljon eri rajoja ylitetään tai ei.

Pitäisi ajatella, että kun yhtiö on omistajien pääomaa, 40 % yhtiövero on yhtä kuin 40 % pääomatulon vero – osingon verovapauden sijasta tulisi sanoa, että osinko on se osa nettopääomatuloa joka nostetaan sillä kertaa taskuun ja loppu jää ikään kuin tilille yhtiöön. Jos palkansaajien tasavero olisi 40 %, mutta perustoimeentulon vuoksi ensimmäinen tonni olisi vapaa, 3000 tienaava maksaisi veroa 26,7 %. Yrityspääomatulo olisi ankarammin kokonaisverotettua kuin palkka kuten nytkin, mutta ei tuntuisi osingonsaajista siltä. Vuokra- ja korkotulot voisi verottaa kuten palkan, jolloin verovapaa limitti toteuttaisi saman loivan progression. Palkkalaskennan, verotuksen ja toimeentulotuen hallinnointi olisi yksinkertaisempaa ja halvempaa. Verosuunnittelua ei tarvittaisi. Systeemi tukisi kotimaista omistusta ja vuokra-asuntojen tarjontaa. Ei luulisi minkään puolueen olevan tällaisen mallin luonnollinen vihollinen.

Jukka Keiteleen kolumni Yrittäjä-lehden 2/2010 numerossa

Syksyn ja talven aikana olemme keskustelleet kulisseissa paljon siitä, mikä on nuoren yrittäjän ikäraja. Toiset pitävät kiinni 35 vuodesta, toiset haluavat nostaa ikärajan 40 vuoteen.

Eräs yrittäjä lohkaisi kerran huumorilla, että kun nostamme nuoren yrittäjän ikärajaa vuosittain muutamalla vuodella, pian nuoret yrittäjät ovat enemmistönä järjestössä. Tälläkin vitsillä on vakava pohja, tarvitsemme nuoria jäseniä, mutta millä heidät saamme mukaamme?

Nuoren yrittäjän ikä on vaikea määriteltävä. Raja on vedetty 35 tai 40 vuoteen, mutta mikä on todellisuudessa määritelmä, joka määrää kuka on Nuori Yrittäjä?

”Nuori” sosiologisena terminä viittaa suurin piirtein teini-ikäisiin, vanhemmistaan itsenäistyviin. Tutkimusten mukaan nuoruutta leimaa vapauden halu, kokeilu ja uteliaisuus. Vapauden koetaan mahdollistavan mitä tahansa. Ovet pidetään avoinna kaikelle uudelle. Ennen lopullista sitoutumista pitää kokeilla omien siipien kantokykyä ja etsiä oma itsensä ja sisältö elämäänsä.

Nuori aikuinen viittaa ikään, jolloin perustetaan perhe ja osallistutaan viimein työelämään. Suomalaiset perustavat perheensä jossain 30 vuoden tietämillä, työelämään siirrytään täysipainoisesti samoihin aikoihin. Tähän niin kutsutun pidennetyn nuoruuden jälkeiseen vaiheeseen siirrytään myöhään monista syistä. Yhtenä pidetään kulttuurimme luomia vaatimuksia nuorille: mitä kaikkea sinun tuleekaan tehdä ennen kuin tulet aikuiseksi!

Työelämään siirtyminen on tänä päivänä vaikeaa, korkeakaan koulutus ei takaa työpaikkaa opintojen jälkeen, joten moni akateemisessa koulutuksessa oleva on päätynyt koulutuskierteeseen, kun ei ole töitä opiskellaan. Kun on opiskellut liikaa, ei ole töitä. Varhaisimmin työelämään näyttävätkin siirtyvän ammatillisen koulutuksen saaneet.

Nuori aikuinen muuttuu aikuiseksi, kun elämäntilanne on vakiintunut, lapset kasvavat, ja työelämässä on löydetty oma paikkansa. Aikuiselle ei ole ikärajaa.

Voimmeko me määritellä numeroissa mikä on nuoren yrittäjän määritelmä? Mielestäni olisi hedelmällisempää luoda kuva nuoresta yrittäjästä; mitkä ovat ne haasteet, joita hän päivittäin kohtaa? Millaisessa arvomaailmassa hän elää? Millaisessa elämäntilanteessa nuori yrittäjä on työnsä ulkopuolella?

Näitäkin asioita pohdimme ensi kuussa Oulussa järjestettävässä Tulevaisuuden Tekijät 2010 tapahtumassa. Odotamme keskusteluun mukaan lukuisia nuoria yrittäjiä, ikään katsomatta.

Elina Vammavaara
Tulevaisuuden Tekijä
InnoConnections
Oulun Yrittäjät vpj
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät hallituksen jäsen
Suomen Yrittäjät nuorten yrittäjien valiokunta 

Omistajanvaihdos on ajankohtaisempi haaste nyt kuin koskaan aiemmin. Viimeisimmän pk-yritysbarometrin mukaan n. 50 000 yrityksessä odotetaan sukupolven- tai omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa. Omistajanvaihdosten onnistuneen toteutuksen yhdeksi haasteeksi muodostuu jatkajan löytäminen. Aina kun jatkaja ei löydy perheestä tai suvun lähipiiristä, vaan jatkajaa on lähdettävä etsimään kauempaa. Jatkajan löytämisen vaikeus koskettaa kaikkia toimialoja.

Yksi paikka, josta jatkajan voi löytää, on oppilaitos. Olen saanut olla mukana Yrittäjäpolvenvaihdos-hankkeessa, jonka kohderyhmänä ovat lappilaiset yritystoiminnan siirtämistä suunnittelevat pk-yritykset sekä jatkamisesta kiinnostuneet korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten opiskelijat. Hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli, jossa keskeistä on löytää potentiaalinen jatkaja yritystoiminnasta luopuvalle yrittäjälle oppilaitosten opiskelijoista. Hanke on luonut yhden uuden konkreettisen keinon jatkajan löytämiselle oppilaitosmaailmasta. Aika näyttää millaisen pysyvän toimintamallin hanke aikaansaa yrittäjäpolvenvaihdoksiin liittyen.

Omistajanvaihdoksia voidaan vauhdittaa ura- ja ammattiohjauksella. Kerrottaessa yrittäjyydestä urana, on tuotava tasavertaisesti esille mahdollisuus lähteä yrittäjäksi ostamalla jo toimiva yritys. Toimivan yrityksen ostamisen kautta pääsee alkava yrittäjä nopeammin kiinni yrittämisen arkeen, ovathan asiakkaat, tuotteet ja palvelut sekä henkilöstö jo olemassa. Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, että vaihdostilanteessa jatketaan ja toisinnetaan luopujayrittäjän elämäntyötä. Kyllä toimivassa yrityksessä saa käyttää luovuuttaan, ideoitaan ja osaa osaamistaan yritystoiminnan uudistamiseksi! Toimivassa yrityksessä yrittäjä on samanlainen itsenäinen ja vapaa toimija, joka toteuttaa omaa potentiaaliaan yrityksensä kautta.

Tänä vuonna nuori yrittäjä kilpailuun on voinut osallistua ensimmäistä kertaa yrittäjä, joka on omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen jälkeen johtanut yritystään menestyksellisesti vähintään kolme vuotta. Tämä muutos on yksi konkreettinen teko, joka edistää omistajanvaihdosyrittäjyyden arvostusta. Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä, joten yrittäjyydestä on tehtävä houkutteleva uravaihtoehto kaikenikäisille. Samalla on korostettava, että yrityksen omistajanvaihdos on yksi luonnollinen tapa aloittaa ura yrittäjänä. On siis aivan yhtä arvokasta tulla yrittäjäksi ostamalla kuin perustamalla yritys.

>> Muistathan Yrityspörssi-palvelun - ostaja ja myyjä kohtaavat täällä!

Tarja Nieminen
Villinikkarit Oy
Keski-Suomen Yrittäjät
 

Kirjoittaja on nuorten yrittäjien valiokunnan puheenjohtaja

En muista koskaan aikaisemmin jonkun saaneen pieneen kolmen palstan juttuunsa yhtä paljon täydellisiä vääristyksiä ja virheellisiä väitteitä, kuin Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki ylsi 25.1.2010 Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. 

Kaupunkilegenda, että olisi verovapaita osinkoja, elää sinnikkäästi monen päättäjän mielessä. Tähän Sinnemäki varmaankin ajatuksensa perustaa. Häntä helpottakoon kuitenkin tieto, ettei verovapaita osinkoja ole. On vain yhteen tai kahteen kertaan verotettua osinkotuloa saajalle. Jos myös palkkatulo verotettaisiin kahteen kertaan, tarkoittaisi se, että tilille tulleesta palkasta saaja maksaisi vielä yhden lisäkerran veroa.

Ministeri Sinnemäki ehdottaa, että yhtiön ja osakkaan veroprosentin tulisi olla ylimmän marginaaliveron suuruinen. Tarkoittaisi, että kokonaisveroaste yritystoiminnassa palkasta ja osingosta olisi yli 50 %. Kukahan tämän jälkeen ryhtyy vielä yrittämään? Paremminkin taitaisi tulla yrityksiä kaupan kertaheitolla oikein kunnolla. Kuka työllistäisi Anni Sinnemäen vastuulla olevat työttömät, vai miten hän aikoo kantaa vastuunsa?

Totuus esiin

Myös alivaltiosihteeri Martti Hetemäen työryhmän julkistamat neljä eri uutta vaihtoehtoa osinkoverotukseksi herättävät huolestumista. Yrittämisen kannustavuutta näissä ehdotuksissa en näe millään tavoin, sen sijaan kateellisuutta, kaunaisuutta ja väärää mielikuvaa siitä, että yrittäjät saisivat yritystoiminnastaan kohtuuttoman ansion.

Yrittäjät tekevät vuodessa noin 25 % enemmän työtunteja kuin palkansaajat, jäävät myöhemmin eläkkeelle ja panevat usein käytännössä kaiken oman varallisuutensa riskille alttiiksi perustaessaan/ylläpitäessään oman työpaikkansa ja usein monen muunkin työpaikan. Riskikin realisoituu tilastollisesti vähintäinkin kerran 75 vuodessa, joillakin toimialoilla tuntuvasti tiheämmin. Sosiaaliturvakin koko yrittäjäperheen osalta on palksansaajia harkinnanvaraisempaa ja heikompaa. Yrittäjä joutuu myös ottamaan paljon pidempiä suunnittelujänteitä oman toimintansa lähtökohdaksi; investoinnit koneisiin ja laitteisiin puhumattakaan rakennuksista on suunniteltava useiksi vuosiksi jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Niin sanottua luottamuksen suojaakin tarvittaisiin, jottei jatkuvasti erilaisia säännöksiä muutettaisi pahimmillaan kokeilumielessä.

Suomi suosii suuria

Nykysäännöksilläkin yrittäminen Suomessa näyttää yhä useammin jäävän elinkeinoharjoittaja −tyyppiseksi. Ulkopuolisen työvoiman kustannukset ja riskit ovat palvelualalla pienyritykselle kohtuuttomia. Suurille yrityksille sen sijaan työvoiman hallinnosta aiheutuvat erilliskustannukset ovat helpommin siedettäviä. Järjestelmä, joka vallitsee Suomessa, suosii suuria ja pörssinoteerattuja yhtiöitä.

Jos Suomessa haluaa rikastua, on se syytä tehdä pörssilistatuilla osakkeilla, jotka ovat noteerattuja ja omaisuus voidaan hajauttaa kymmenien, jopa satojen yhtiöiden osalle. Yrittäjä on saman munakorin vanki. Yrityskauppa on ihan eri asia, kuin ostaa tai myydä listattujen yhtiöiden osakkeita.

Jos yritysverotusta ei saada kannustavammaksi, yritykset eivät enää ennen pitkää työllistä muita kuin yrittäjän itsensä. Kehityssuunta on ollut jo nähtävissä parinkymmenen vuoden ajan. Työnantajia on ollut 82.000 jo yli 15 vuotta. Samaan aikaan itsenäisiä elinkeinoharjoittajia on tullut lähes 100000 lisää. Yrittäjät eivät enää uskalla harkita ulkopuolisia työntekijöitä, koska säännökset ovat liian ahdistavia ja monimutkaisia.

Eero Lehti

Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja ja Suomen Yrittäjien entinen puheenjohtaja.

Jotkut poliitikot sanovat vakavissaan, että työvoima tekee tulevaisuuden työt ja elättää valtavat eläkeläismassat.

Jouni Korhonen

Jostain syystä vähään aikaan ei ole keskusteltu siitä, pitääkö yritysten fokusoida vai diversifioida. Voisiko vastakohdista tehdä synteesin?

Jukka Keiteleen kolumni Yrittäjä-lehden numerossa 6-2009.

Järjestömme ikärakenne on merkittävimpiä haasteitamme lähivuosien aikana. Jäsenistämme vain 5,2 % on alle 30-vuotiaita, ja 31-40 –vuotiaiden osuuskin jää alle 20 %:in. Lähes puolet jäsenyrittäjistä on täyttänyt 50 vuotta. SY:n ja Finnveran pk-yritysbarometrin mukaan lähimpien vuosien aikana noin 40 000 yritystä joutuu harkitsemaan lopetetaanko yritystoiminta, siirretäänkö se sukupolvenvaihdoksella nuoremmille kyvyille vai myydäänkö toiminta ulkopuoliselle.

Yrityksen lopettaminen sisältää merkittäviä tappioita niin mikro- kuin makrotaloudellisessakin mielessä. Yrityksen siirto perheen sisällä on parempi vaihtoehto, mutta ei, valitettavasti, ole aina verotuksellisesti järkevää. Myyminen taas pitää sisällään riskin suomalaisen omistuksen liudentumisesta, jos ostaja on ulkomainen yhtiö. Haaste on erityisen suuri, jos ostajana on ulkomainen ketjuyritys.

Tämän vuoksi on tärkeää, että järjestö tarjoaa puitteet nuorten yrittäjien toiminnalle järjestön normaalin rakenteen sisällä. SY:n nuorten yrittäjien valiokunta on aktivoitunut merkittävästi uuden puheenjohtajan Tarja Niemisen johdolla kuluvana vuotena. Valiokunta on kokoontunut kuusi kertaa mm. pohtimaan sitä, miten järjestöön liittyminen tehtäisiin houkuttelevaksi nuorille yrittäjille. Yhtenä toimintamallina voidaan pitää sosiaalisen median parempaa hyödyntämistä jokapäiväisessä työssä.

Valiokunta on aloittanut vierailut niissä aluejärjestöissä, joilla nuorten yrittäjien toiminta on vilkasta ja hyvin toimivaa. Tarkoituksena on kerätä hyviä käytäntöjä siitä, mitä nuorten yrittäjien toiminta voi olla, ja levittää tätä tietoutta alueille, joilla nuorten yrittäjien toiminta ei ole yhtä hyvin järjestettyä. On tärkeää, että myös nuoret yrittäjät kokevat järjestön omakseen, ja luontevaksi paikaksi verkostoitua ja hankkia vertaistukea.

Valtakunnallisten yrittäjäpäivien yhteydessä julkaistiin nuorten yrittäjien teesit, jotka lähtivät siitä, että yrittäjyyden on oltava varteenotettava vaihtoehto työllistymiselle. Tätä tukee esimerkiksi yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen.

On tärkeää, että Suomessa tuetaan yrittäjyyttä kaikin mahdollisin keinoin. Yrittäjyyskasvatus on jo luonteva osa koulutusjärjestelmäämme, mutta esimerkiksi yritysverotuksen osalta on vielä parantamisen varaa. Vain yhteistyössä ikä-, sukupuoli ja muiden rajojen yli voimme turvata järjestömme kasvun ja sitä kautta mahdollisuuden suurimpana elinkeinoelämän järjestönä edistää kaikkien yrittäjien yhteistä asiaa.

Minulta joskus kysytään, mikä on mieleenapainuvin kirje minkä olen saanut asiakkaalta. No, meitä on moneen junaan ja vielä jää monta laiturillekin.

Entis aikain poika miehelt tuli kerran kirje jossa oli YHDYS SANOJA nuukasti mutta ISOJA KIRJAIMIA olikin sitten ihan RIITTÄVÄSTI.

Se meni näin.Se oli se kirje kirjoitettu IHAN LAIDASTA LAITAAN ja ilman mitään välejä. Ja sanovat sitä HULLUN tekstiksi mutten minä mikään HULLU OLE vaan minua VÄÄRYYDELLÄ Kohdeltu. Nyt minä sitten kirjoitan että TARVITSEN OIKEUS SUOJAA niin jos TUOMARI sanoisi niille että LOPETTAVAT sen niin minä saisin taas ÖISIN NUKUTTUA mikä on kansalaisen oikeus ja se on rikosasia jos ei minulle YÖN RAUHAA ANNETA.

SE on tämä SÄTEILY mikä minulle on laittanut NAAPURI ketä ei KUKAAN saa aisoihin. Sillä on se KONE parvekkeella ja ne LAITTAA SÄTEET PÄÄLLE ja sitten se on MENOA. Siitä tulee niitä MUTAGEENNEJA mitkä laittaa aivot sekaisin ja sitten se ROISTO alkaa TEHDÄ KAAVOJA kunnan virastossa taas.

Se on meinaan INSINÖÖRI mikä SUUNNITTELEE katuja mutta MINÄ KYLLÄ TIEDÄN MITÄ SE TEKEE jumalauta säteet panee päälle joka viikonloppu JA KOKO SEURAAVAA VIIKKO MENEE sairaana kun SÄTEET VIE IHMISEN VOIMAT ja sitten minua kuunnellaan koko ajan. Kännykästä kuuluu AINA NAPSAHDUS kun ne laittaa säteet päälle. ja se pitää nyt saada LOPPUMAAN eikö tästä maailmasta löydy OIKEUTTA KANSALAISELLE.

Minä valitin monta kertaa EDUSKUNNAN OIKEUS ASIA MIEHELLE eikä ne ole MITÄÄN TEHNEET että nykyään niillä on AINA KAHVI TAUKO kun minä tulen mutta EI SE MITÄÄN KYLLÄ MINÄ JAKSAN ODOTAA. Minut ne tuntee kyllä NIMELTÄ mutta ette te HELSINGIN LÄSKIPERSEET HERRAT saa mitään TEHDYKSI OIKEASTI kun on IHMISELLÄ HÄTÄ.

Se on Johansson tämä naapuri kuka VIHAA LÄHIMMÄISIÄÄN. SE TÄNÄ AAMUNA taas TUIJOTTI MINUA kun kävin posti laatikolla. Ja hymyili ja sanoi muka huomenta mutta MINÄ TIEDÄN KYLLÄ MISTÄ ON KYSYMYS JA MINÄ EN ANNA PERIKSI.

Minä olen perkele SUOMALAINEN MIES enkä ANNA PERIKSI muttta ne säteet on vieneet minun TERVEYDEN JA MIELEN RAUHAN. ja tahallaan se aina laittaa AUTONSA niin että meinaa NAARMUTTAA minun AUTOANI jonka olen KALLIILLA OSTANUT ja se on LADA mutta menee se vielä OHI SAATANA kun VIRKA miehen toyota piiputtaa.

ja vielä kun s-marketissa oli EILISEN päiväyksellä piimää soitin kuluttaja-asiamiehelle MUTTA NE EI JUMALAUTA TEHNEET MITÄÄN vaan käski vaan sanoa kauppiaalle että vanhaa on. MUTTA KYLLÄ MINÄ TIEDÄN että virkamiehen tehtävä on PALVELLA KANSALAISIA niin että mene sanomaan niille ETTÄ HOITAVAT HOMMANSA NIIN KUIN PITÄÄ.

Niin että TÄNÄÄN KUN SAAT tämän KIRJEEN niin laita pois ne KALENTERISI saatana ja rupea IHMISTÄ auttamaan. Nyt ei auta ENÄÄ SELITYKSET ja minä tulen huomenna HELSINKIIN ja istun siellä TEIDÄN ASIANAJOTOIMISTOSSA NIIN KAUAN että löytyy AIKAA OTTAA VASTAAN kyllä on tämä asia saatava LOPPUMAAN nimimerkki ”Kauan kärsinyt kansalainen.

Jouni Korhonen

Uskonpa, että takana ovat ne ajat, jolloin yrittäjän uskottavuus mitattiin lomien vähyydellä ja työtuntien paljoudella. Uskon myös, että kokeneemmat yrittäjät opastavat ja kannustavat meitä nuorempia yrittäjiä huolehtimaan itsestämme ja perheestämme. Perheen ja yrittäjyyden yhteensovittaminen onkin monelle nuorelle yrittäjälle asia, jossa riittää ratkottavaa.

Äiti-yrittäjät ovat kovan haasteen edessä, kun lapsi pitäisi hoitaa ja kasvattaa kelpokansalaiseksi, mutta samaan aikaan yritys vaatii aikaa ja panoksia. Itsekin lapsuusajan kaupan takahuoneessa hinnoittelukoneella leikkineenä voin helposti samaistua tähän tilanteeseen. Lisää ratkottavaa nuorelle yrittäjälle tulee, jos hän palkkaa työntekijöitä. Lapset tulevat maksamaan yrittäjälle yli 10 000 euroa per lapsi. Tämä saattaa olla este tai ainakin suuri hidaste yrittäjäksi ryhtymiselle ja työllistämiselle.

Mottomme ”Yrittäjyys kantaa Suomea” pitää mitä suurimmassa määrin paikkansa, mutta kantaako Suomi yrittäjyyttä? Yrittäjyys on kuitenkin siinä määrin elämäntapa, että vastaantulevat haasteet ratkotaan nuoren yrittäjän innokkuudella, ennakkoluulottomuudella ja rohkeudella. Itsekin olen sieltä kaupan takahuoneesta kasvanut ja kehittynyt yrittäjäksi.

Siinä määrin kuitenkin uskon tulevien yrittäjäsukupolvien eroavan aikaisemmista, että yritys ei ole se lopullinen olotila, jossa toimitaan ja menestytään sukupolvenvaihdokseen saakka, vaan nyky-yrittäjät näkevät yrityksensä uraputkena, niin kuin kuka tahansa palkkatyössä oleva. Ensimmäinen yritys voi olla ponnahduslauta seuraavaan suurempaan haasteeseen.

Maassamme on tuhansia ja taas tuhansia yrityksiä etsimässä jatkajia nykyisen yrittäjän saavuttaessa ansaitun eläkeiän. Jatkajien löytäminen ei olekaan ollut aivan niin yksinkertaista, kuin ehkä on oletettu. Mutta kääntäkääpä katseenne nuoriin yrittäjiin. Siellä on varmasti potentiaalia jatkajiksi. Uraputkessa oleva nuori yrittäjä saattaa juuri olla etsimässä isompia haasteita, uusia aluevalloituksia itselleen ja yritykselleen. Omistajuudenvaihdos onkin monelle nuorelle väylä edetä uraputkessaan. Suomen Nuorkauppakamarit ovat ottaneet tämän myös nuoria yrittäjiä läheisesti koskettavan aiheen teemakseen vuodeksi 2010. Jatkajia siis tarvitaan ja etsitään. Yhteistyössä Nuorten yrittäjien kanssa niitä löydetään. Nuorissa on tulevaisuus tässäkin asiassa.

Olen päätynyt siihen, että hulluuden määrä on maailmassa vakio. Ainoa mikä muuttuu vuosisatojen aikana, tieteen ja tiedonvälityksen kehittyessä, on irrationaalisen pelon kohde. Jotakin Suurta Pelkoa täytyy aina olla. Vaikuttaa siltä, että mitä turvatummassa yhteiskunnassa eletään, sitä helpompaa on lietsoa joukkohysteriaa.

Possuflunssa kylvää tänä vuonna kauhua kautta maailman. Yhteen aiemmista maailmalaajuisista pandemioista, aasialaisvirukseen 1958 ja 1959, sairastui joka kolmas suomalainen, 1,5 miljoonaa ihmistä. Siihen kuoli todistettavasti peräti 1300 suomalaista – lähinnä vanhuksia, jotka olivat viimeisiä aikojaan tässä maailmassa muutenkin. Lintuinfluenssasta kohkattiin kymmenisen vuotta sitten tosissaan. Todistettavasti taudin noin 40 variaatioita tappoivat koko maailmassa muutamassa vuodessa käsittämättömän määrän viattomia kansalaisia – jopa enemmän kuin 100 ihmistä. Koko maailmassa.

Vertailun vuoksi; tavalliseen kausi-influenssaan kuolee satoja, jopa tuhansia ihmisiä Suomessa vuosittain – pääosin vanhuksia. Täytyyhän ihmisten johonkin kuolla, kun kuolintodistukseen ei kehtaa merkitä, että kuoli vanhuuteen, totesi tähän alati viisas lääkäri-äitini.

Hallitsemattoman ja järjettömän pelko on suuri siunaus iltapäivälehdille. Rattijuoppoja mitenkään hyväksymättä, kansa ei tunnu tajuavan, että he ovat pääasiassa riski itselleen ja kyydissä oleville Vuosittain vajaat sata ihmistä kuolee rattijuopon käsien kautta – heistä noin 85 rattijuoppoja itseään tai kyydissä olevia. Kuolleista keskimäärin 15 henkilöä vuodessa on ulkopuolisia.

Rattijuopot ovat silti kestoaihe iltapäivälehtien lööpeissä. Ketä kiinnostaisi otsikko ”170 kuolee vuosittain liukastumalla kylpyhuoneessa” – mikä on totta, tai ”500 vanhusta kuollut alkuvuonna influenssaan”. Näistä ei revitä mitään pelkoja. Mutta otsikko ”Rattijuoppo tappoi neljä nuorta” saa varmasti lisämyyntiä aikaan – olkoonkin että nuoret olivat kaikki samassa karvanoppa-Corollassa, yhtä kaatokännissä kaikki. Ne muut syyt, mitkä aiheuttavat loput 4/5 kuolemista liikenteessä, eivät koskaan tule esiin, kun ihmisiltä kysytään, mikä pelottaa eniten liikenteessä.

Terveyden puolella hyvä kohta aiheuttaa joukkohysteriaa on kolesterolin pelko. Tuota ainetta on suonissa kahdella kolmesta aikuisesta suomalaisesta yli suositusten. Suurin osa ei ehdi lainkaan siihen kupsahtaa vaan kuolevat pääosin muista syistä.

Tuntemattoman ja arvaamattoman kohtalon pelko näyttää olevan vakio kaikkina aikakausina.

On ihanan järjetöntä ja kansaan menevää pelätä yhdessä jotakin suurta, mahtavaa ja kauhean salaperäistä uhkaa, josta kaikki ovat samaa mieltä. Neuvostoliittoa ja kylmää sotaa pelättiin 40 vuotta. Ilmastonmuutos kelpaa taas tänään maailmanlaajuisen hysteerisen pelon aiheeksi. Jos elän vuonna 2049 (olen silloin 86-vuotias) ja jos Yrittäjä-lehti vielä ilmestyy, palaan asiaan ja katsotaanpa, kuinka on käynyt.

Jouni Korhonen

Kuva: Pekka Sipola

Luen artikkelia Boston Consulting Groupin ja kumppanien raporttia henkilöstöjohtamisesta. 3348 tirehtööriä on vastannut kyselyyn, heistä 73 % valittaa, että firmojen ylin johto ei ymmärrä yli vuoden aikajännettä. Kvartaalilla ei voi tehdä henkilöstöpolitiikkaa, kun työntekijän sisäänajo mihin tahansa vie vuoden ennen kuin hän tuottaa.
 
Työvoiman tuottavuus ja tehokkuus edellyttää motivaatiota, sitoutumista ja luottamusta. Molemmin puolin. Orja-, pakko- ja pätkätyön tuottavuus on kyseenalainen. Stalin saattohoiti tappotyöleireillä 20 miljoonaa työntekijää, joista saatiin olemattomalla ruokinnalla irti murto-osa kapasiteetista. Stalinin laskennossa oli voittoa, että pidätyshetkellä yhteiskunnasta poiskirjatuista saatiin edes jotakin. Myöhemmissä lievemmissä neuvosto-oloissa henki ja työpaikat olivat suhteellisen turvattuja, mutta tuotantoelämän motivaatiotekijät ja vapaudet olemattomat ja lopputulos sitten se mikä se oli.
 
Meidän systeemissä puhutaan toisaalta työvoimasta, jota on liikaa tai liian vähän, ja toisaalta henkilöstöstä, jota moni firma kutsuu tärkeimmäksi voimavarakseen. Pätkä-, vuokra- ja kiiretyölle on tietenkin rajallinen funktionsa. Julkinen sektori on se jossa pätkätyö on todellinen ongelma. Paha virhe joka tapauksessa on, että ihmiset abstrahoidaan henkilöresursseiksi joiden tuottavuutta arvioidaan kvartaalisesti eli lyhytnäköisesti, miltei kuin Gulagin savotoilla.
 
Joskus on hyvä sanoa ääneen se itsestäänselvyys, että talous ja tuotanto ovat olemassa ihmisiä varten ja ihmisten toimesta. Ne eivät ole olemassa tilastoja varten, vaan niillä koetetaan tuottaa hyvää ja parempaa elämää. Tuotantosuhteet ovat ihmissuhteita pisimmällekin automatisoiduissa tapauksissa. Työsuhteet ovat ihmissuhteita. Liikesuhteet ovat ihmissuhteita. Mainitut henkilöstöjohtajat vaativat lisää arvostusta ja resursseja, koska ”ihmiset ovat vaikeampia kuin numerot”, mikä lienee suomeksi että olisipa kiva jos ilman sellaisia tulisi toimeen. Freudilainen lapsus paljastaa asenteet.
 
Vaikka suhdannekäänne on käsillä, työttömyys pahenee vielä. Sitä lieventää suurten ikäluokkien vyöry eläkkeelle. Työvoimapulaa tuskin tulee. Tuleeko sitten verinen kilpailu ”huippuosaajista”? Luulisin, että huippuosaamista mystifioidaan. Maailma on pääasiassa arkea ja bulkkia. Asiakaspalvelu on palvelufunktion bulkkia, jossa on kiinni pääosa työvoimasta. Arkinen asiakaspalvelu on käytöstapoja ja ihmisten suhteita. Ihmisten kohteluketju, joka alkaa liikkeenjohdon asenteista, päätyy asiakkaaseen joka lukee palveluklerkin naamasta koko firman luonteen. Tuotepuolen huippuosaaminen ja ”myyntitilanteen hallinta” jäävät tyhjän päälle, jos inhimillinen kokonaisuus ei toimi. Jos vallitsee me-henki, joka luo siteitä myös asiakasrajapinnassa, menee hyvin. Sellaiseen firmaan huippuosaajiakin saa helpommin, jopa halvemmalla.
 
Jukka Keiteleen kolumni Yrittäjä-lehden 5-2009 numerossa

Yritysten henkilöstökulujen lisäksi yrityksillä on monia muitakin jatkuvia kuluja, joita pienentämällä voidaan tehdä merkittäviäkin säästöjä ja säästää tiukkoina aikoina jopa työpaikkoja. Hyviä säästövinkkejä on hyvä ensin kysyä yrityksen työntekijöiltä, monesti työntekijöiden säästövinkit ovat erittäin hyviä ja käytännönläheisiä. Samalla antaa jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa päätöksiin. 

Seuraavaksi kuitenkin muutamia yleisiä säästövinkkejä:

– Käytä ilmaisia ”open source” –ohjelmistoja esim. OpenOffice.org (tekstinkäsittely, taulukkolaskenta), Gimp (kuvankäsittely), PromoPDF (pdf-tiedostojen luonti) jne. joiden avulla teet monesti samat asiat, kuin kaupallisilla ohjelmistoilla.

– Hankinnoissa pyydä aina tarjous useammasta paikasta ja käytä aikaa kilpailuttamiseen. Monesti vain yrityksille suunnatut toimittajat eivät ole edullisimmat, vertaa hintoja myös kuluttajille suunnattujen toimittajien osalta esim. Verkkokauppa.com ja Bulldog NetStore.

– Tulostuskulut saadaan pienennettyä hankkimalla tulostimiin tarvikekasetteja, tulostamalla kaksipuolisesti ja yksinkertaisesti vähentämällä turhaa tulostusta.

– Erilaiset partneri-sopimukset tuovat erittäin suuria säästöjä esim. Microsoft kumppanuus-ohjelma, jossa muutaman satasen vuosimaksulla saadaan tuhansien eurojen arvosta ohjelmistoja yrityksen sisäiseen käyttöön.

– Virtualisointi (esim. Vmware ja MS Virtual PC) tuo erittäin suuria säästöjä ja nykyisin ilmaisia vaihtoehtoja on paljon.

– Puhelinkuluja voidaan vähentää käyttämällä ilmaisia viestintä-ohjelmistoja esim. Skype ja Live Messenger.

– Ohjelmistolisenssit ovat ulkomailla monesti moninkertaisesti halvempia kuin Suomessa.

– Vähennä kokoustarjoilua yrityksen sisäisissä kokouksissa esim. vain kahvi.

– Virtuaali-kokoukset tuovat säästöä matkakuluissa.

– Vähennetään kalliiden juhlien pitämistä ja lisätään yhdessä olemista muulla tavoin esim. elokuva-illat yms.

 Vääränlaiset säästötoimenpiteet voivat koitua myös yritykselle haitaksi, siksi on hyvä aina tehdä päätökset yhdessä ja näin ylläpitää hyvää ilmapiiriä.