
Eero Lehti vastaa Juhani Wiiolle Yle-maksusta. Wiio on Ylen rahoitusta pohtineen ns. Lintilän työryhmän asiantuntijajäsen.
Juhani Wiio "lyttäsi" moitteeni Ylen mediamaksun sälyttämisestä yrittäjien maksettavaksi, mutta hän teki sen kuin muinainen jesuiitta, sormet ristissä selän takana. Silloinhan ei tarvitse puhua totta.
Kolmen lisämediamaksun maksattaminen yrittäjillä, joiden liikevaihto ylittää 400 000 euroa vuodessa, on kestämätön periaate. Tällaisia yrittäjiä on maassamme noin 40 000. Ensinnäkin yrittäjä on erottanut yrityksen varallisuuden omistaan perustamalla yrityksensä. Kyse on siis toisenlaatuisesta omaisuudesta, mutta yrittäjän omasta kuitenkin. Niin ikään liikevaihto ei ole oikea peruste veronomaisen maksun määrittämiseksi, liikevaihtohan voi olla myös tappiollinen. Ja kaiken kukkuraksi tämän maksun aiheella ei enimmäkseen ole mitään tekemistä yrittäjän liikeidean kanssa.
Miksi tällainen maksu on pantu juuri yrittäjien maksettavaksi, miksi muut väestöryhmät, vaikkapa ahtaajat, on jätetty sen ulkopuolelle? Tai analogiaa voi jatkaa kysymällä, miksei muitakin yhteiskunnan maksuja maksateta samalla tavalla, eli vaikkapa Saimaan kanavan kannattamattomuutta? Kysymys voi tuntua poleemiselta, mutta se on täysin perusteltu. Luomalla yhden ennakkotapauksen sitä on helppo laajentaa toiseen ja siitä edelleen seuraaviin.
Lintilän työryhmän olisi pitänyt paneutua tarkemmin myös selvittämään, mitä on se Ylen julkinen palvelu, jota tässä halutaan rahoittaa, kun lupamaksut eivät enää riitä. Nyt markkinavoimille jätettävät "muut" palvelut ovat vain hämärästi erotettavissa julkisista. Samalla tavalla kukaan ministeri tai kansanedustaja ei ole tästä yrittäjien maksuvelvoitteesta julkisesti puhunut. Olen sitä monelta suoraan kysynytkin, jolloin vain kristillisten Bjarne Kallis pyysi anteeksi valiokunnan mokaa. Asia on päätetty viedä loppuun vaikenemalla.
>> Lue Juhani Wiion kirjoitus
Eero Lehti
Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja, yrittäjä ja Suomen Yrittäjien entinen puheenjohtaja.