Olen päätynyt siihen, että hulluuden määrä on maailmassa vakio. Ainoa mikä muuttuu vuosisatojen aikana, tieteen
ja tiedonvälityksen kehittyessä, on irrationaalisen pelon kohde. Jotakin Suurta Pelkoa täytyy aina olla. Vaikuttaa siltä, että mitä turvatummassa yhteiskunnassa eletään, sitä helpompaa on lietsoa joukkohysteriaa.
Possuflunssa kylvää tänä vuonna kauhua kautta maailman. Yhteen aiemmista maailmalaajuisista pandemioista, aasialaisvirukseen 1958 ja 1959, sairastui joka kolmas suomalainen, 1,5 miljoonaa ihmistä. Siihen kuoli todistettavasti peräti 1300 suomalaista – lähinnä vanhuksia, jotka olivat viimeisiä aikojaan tässä maailmassa muutenkin. Lintuinfluenssasta kohkattiin kymmenisen vuotta sitten tosissaan. Todistettavasti taudin noin 40 variaatioita tappoivat koko maailmassa muutamassa vuodessa käsittämättömän määrän viattomia kansalaisia – jopa enemmän kuin 100 ihmistä. Koko maailmassa.
Vertailun vuoksi; tavalliseen kausi-influenssaan kuolee satoja, jopa tuhansia ihmisiä Suomessa vuosittain – pääosin vanhuksia. Täytyyhän ihmisten johonkin kuolla, kun kuolintodistukseen ei kehtaa merkitä, että kuoli vanhuuteen, totesi tähän alati viisas lääkäri-äitini.
Hallitsemattoman ja järjettömän pelko on suuri siunaus iltapäivälehdille. Rattijuoppoja mitenkään hyväksymättä, kansa ei tunnu tajuavan, että he ovat pääasiassa riski itselleen ja kyydissä oleville Vuosittain vajaat sata ihmistä kuolee rattijuopon käsien kautta – heistä noin 85 rattijuoppoja itseään tai kyydissä olevia. Kuolleista keskimäärin 15 henkilöä vuodessa on ulkopuolisia.
Rattijuopot ovat silti kestoaihe iltapäivälehtien lööpeissä. Ketä kiinnostaisi otsikko ”170 kuolee vuosittain liukastumalla kylpyhuoneessa” – mikä on totta, tai ”500 vanhusta kuollut alkuvuonna influenssaan”. Näistä ei revitä mitään pelkoja. Mutta otsikko ”Rattijuoppo tappoi neljä nuorta” saa varmasti lisämyyntiä aikaan – olkoonkin että nuoret olivat kaikki samassa karvanoppa-Corollassa, yhtä kaatokännissä kaikki. Ne muut syyt, mitkä aiheuttavat loput 4/5 kuolemista liikenteessä, eivät koskaan tule esiin, kun ihmisiltä kysytään, mikä pelottaa eniten liikenteessä.
Terveyden puolella hyvä kohta aiheuttaa joukkohysteriaa on kolesterolin pelko. Tuota ainetta on suonissa kahdella kolmesta aikuisesta suomalaisesta yli suositusten. Suurin osa ei ehdi lainkaan siihen kupsahtaa vaan kuolevat pääosin muista syistä.
Tuntemattoman ja arvaamattoman kohtalon pelko näyttää olevan vakio kaikkina aikakausina.
On ihanan järjetöntä ja kansaan menevää pelätä yhdessä jotakin suurta, mahtavaa ja kauhean salaperäistä uhkaa, josta kaikki ovat samaa mieltä. Neuvostoliittoa ja kylmää sotaa pelättiin 40 vuotta. Ilmastonmuutos kelpaa taas tänään maailmanlaajuisen hysteerisen pelon aiheeksi. Jos elän vuonna 2049 (olen silloin 86-vuotias) ja jos Yrittäjä-lehti vielä ilmestyy, palaan asiaan ja katsotaanpa, kuinka on käynyt.
Jouni Korhonen
Kuva: Pekka Sipola