Sukupolvi sitten pidettiin toimivien markkinoiden ehtona julkista ja yhteistä tietoa tavaran hinnanmuodostukseen vaikuttavista tekijöistä. Niinpä suomalaiset pörssiyhtiöt pakotettiin ilmoittamaan suurimmat osakkaansa, ja isommat ostot piti liputtaa. Pidettiin selvänä, että osake- ja osakasrekistereistä näki ainakin suurin piirtein, missä käsissä osakkeita oli merkittäviä määriä ja kuka osti ja kuka möi.
Alkuun porvaristo vastusti tätä avoimuuden vaatimusta, koska sitä ajoivat ”punikki” Esko Seppänen ja pienten osakesäästäjien järjestöt. Nämä häiriköt koettiin uhkana omistuksen yksityisyydelle, ja moni haikaili takaisin sveitsiläistyyppisiä haltijaosakkeita, joita harmaat juristit pinosivat yhtiökokouksissa pöydille tuntemattomien päämiestensä edustajina. Esko Seppänen ei erityisesti korostanut sitä, että hänen ajamansa avoimuus oli kotoisin USA :n pörssisäädöksistä. Kun porvaristo oppi käymään pörssikauppaa, se havaitsi, että kauppaa on vaarallista käydä säkki päässä, ja avoimuus toteutui. Ja samalla sisäpiirisäädökset. Ja välittäjätoiminta tuli auktorisoinnin varaiseksi ja valvotuksi.
Ulkomaisille osakkaille perustettiin hallintarekisterit, mikä helpotti – kai – lyhytaikaista kauppaa ja sellaista omistamista, jossa äänioikeus ei kiinnosta. Tämä johti jo 1990-luvulla siihen, että jotkut suomalaisetkin siirsivät omistuksensa offshore-käsiin ja hallintarekistereihin, ja samalla suomalaisen verottajan näkymättömiin.
Kotimaisenkin omistuksen häivyttämistä hallintarekisteriin perustelee oikein viranomaistaho sillä, että se säästää kustannuksia, jotka tosin ovat vain murto-osa siitä mitä ne olivat 1980-luvulla, kun arvopaperit olivat papereita. Välityspalkkiot olivat 1 %. Silloisena pankkiirina en käsitä, millä välittäjät nykyään elävät. Alan palveluiden hinnoitteluperusteet ovat vertailukelvottomat, mutta raha kai otetaan rahastosijoittajilta. Jotka itse ostavat ja myyvät, eivät maksa mistään.
Online-välityspalveluissa jokainen voikin ostaa ja myydä ilman varsinaista välittäjää tai meklaria kaikkien maiden osakkeita.
En haluaisi olla töissä yhtiössä, josta ei tiedetä kuka sen omistaa. Jos harjoittaisin osakekauppaa, pitäisin tärkeänä tuntea omistusrakenteet. Niillä on vaikutusta likviditeettiin, kursseihin ja riskeihin. Haluaisin kaupankäynnin olevan kattavasti tilastoitua, ja että se tapahtuisi valvottujen pörssien ja välittäjien kautta, ja että välittäjien volyymit ja markkinaosuudet näkisi jostakin. Tällaista tietoa ei hajonneilla markkinoilla enää ole. 30 vuotta sitten pörsseistä sai kynällä kirjoitetut kauppalistat. Tietokoneesta ei saa mitään.
Tämä ei ole enää markkinataloutta, vaan basaarin ja kolhoositorin yhdistelmä cyberavaruuden läpinäkymättömissä puskissa. On palattu iloisesti kivikauteen, ja moni saa vielä nuijasta päähänsä.
Jukka Keiteleen kolumni Yrittäjä-lehden 3/2011 numerossa