Syksyn ja talven aikana olemme keskustelleet kulisseissa paljon siitä, mikä on nuoren yrittäjän ikäraja. Toiset pitävät kiinni 35 vuodesta, toiset haluavat nostaa ikärajan 40 vuoteen.
Eräs yrittäjä lohkaisi kerran huumorilla, että kun nostamme nuoren yrittäjän ikärajaa vuosittain muutamalla vuodella, pian nuoret yrittäjät ovat enemmistönä järjestössä. Tälläkin vitsillä on vakava pohja, tarvitsemme nuoria jäseniä, mutta millä heidät saamme mukaamme?
Nuoren yrittäjän ikä on vaikea määriteltävä. Raja on vedetty 35 tai 40 vuoteen, mutta mikä on todellisuudessa määritelmä, joka määrää kuka on Nuori Yrittäjä?
”Nuori” sosiologisena terminä viittaa suurin piirtein teini-ikäisiin, vanhemmistaan itsenäistyviin. Tutkimusten mukaan nuoruutta leimaa vapauden halu, kokeilu ja uteliaisuus. Vapauden koetaan mahdollistavan mitä tahansa. Ovet pidetään avoinna kaikelle uudelle. Ennen lopullista sitoutumista pitää kokeilla omien siipien kantokykyä ja etsiä oma itsensä ja sisältö elämäänsä.
Nuori aikuinen viittaa ikään, jolloin perustetaan perhe ja osallistutaan viimein työelämään. Suomalaiset perustavat perheensä jossain 30 vuoden tietämillä, työelämään siirrytään täysipainoisesti samoihin aikoihin. Tähän niin kutsutun pidennetyn nuoruuden jälkeiseen vaiheeseen siirrytään myöhään monista syistä. Yhtenä pidetään kulttuurimme luomia vaatimuksia nuorille: mitä kaikkea sinun tuleekaan tehdä ennen kuin tulet aikuiseksi!
Työelämään siirtyminen on tänä päivänä vaikeaa, korkeakaan koulutus ei takaa työpaikkaa opintojen jälkeen, joten moni akateemisessa koulutuksessa oleva on päätynyt koulutuskierteeseen, kun ei ole töitä opiskellaan. Kun on opiskellut liikaa, ei ole töitä. Varhaisimmin työelämään näyttävätkin siirtyvän ammatillisen koulutuksen saaneet.
Nuori aikuinen muuttuu aikuiseksi, kun elämäntilanne on vakiintunut, lapset kasvavat, ja työelämässä on löydetty oma paikkansa. Aikuiselle ei ole ikärajaa.
Voimmeko me määritellä numeroissa mikä on nuoren yrittäjän määritelmä? Mielestäni olisi hedelmällisempää luoda kuva nuoresta yrittäjästä; mitkä ovat ne haasteet, joita hän päivittäin kohtaa? Millaisessa arvomaailmassa hän elää? Millaisessa elämäntilanteessa nuori yrittäjä on työnsä ulkopuolella?
Näitäkin asioita pohdimme ensi kuussa Oulussa järjestettävässä Tulevaisuuden Tekijät 2010 tapahtumassa. Odotamme keskusteluun mukaan lukuisia nuoria yrittäjiä, ikään katsomatta.
Elina Vammavaara
Tulevaisuuden Tekijä
InnoConnections
Oulun Yrittäjät vpj
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät hallituksen jäsen
Suomen Yrittäjät nuorten yrittäjien valiokunta