logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Eläkeikää on nostettava

13.12.2011 15:35:50

Suomen pidemmän aikavälin keskeisiä ongelmia on niukkeneva työvoimapanos ja huoltosuhteen heikkeneminen. Jotta työpanos riittää, vielä käyttämättä olevia työvoimaresursseja pitää hyödyntää paremmin. Sen lisäksi työssä olevien työurien kestoja on pidennettävä. Siksi Suomen Yrittäjien hallituksen työvaliokunta tukee Elinkeinoelämän Keskusliiton näkemyksiä muun muassa alimman eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen samoin kuin varhaiseen eläkkeelle jäämiseen ohjaavien tukimuotojen lopettamista. Helsingin Sanomat uutisoi EK:n vaatimuksista maanantaina 12. joulukuuta.

Tosiasiallinen eläkkeelle jäämisikä on noussut vuoden 2005 eläkeuudistuksen seurauksena suurin piirtein odotetusti. Uudistuksen tekijöille voidaankin antaa tunnustusta. Eliniän odote on kuitenkin noussut niin nopeasti, että tuolloin tehdyt toimet eivät enää riitä. Vaikka alimman eläkeiän nostolla 63 vuoden 65 vuoteen ei yksin ratkaista pulmaa, se on kuitenkin tärkeä yksittäinen toimenpide, jolla annetaan suuntaa eläkkeelle siirtymisen myöhentämiseen. Alimman eläkeiän nostaminen myöhentäisi joka tapauksessa suurelta osalta niiden henkilöiden eläkkeelle jäämistä, jotka tällä hetkellä jäävät terveinä eläkkeelle. Eläkkeelle jäämisikiä on nostettu viime vuosina useissa Euroopan maissa.

Eläkeiän nostaminen ei vielä edesauta akuuteista taloushaasteista selviämistä. Niitä varten tarvitaan voimakasta, kasvua tukevaa politiikkaa. Suomen Yrittäjät odottaa, että hallitus on valmis tekemään enemmän ja pidemmälle meneviä toimia, kuin mistä hallitusohjelmassa on sovittu.

Mikko Simolinna
puheenjohtaja
Suomen Yrittäjät

 

  • Plus
  • 1
  • Minus
  • 2

Kommentit

15.12.2011 17:18, Anonymous

Varmasti on olemassa ihan kansantajuinen ja järkeenkäypä perustelu sille, miksi on fiksumpaa myöhentää eläkeikää ja maksaa nuorelle työttömälle siitä, että hän makaa sohvalla, kuin pyrkiä saamaan nuoria työhön. Onhan sellainen?

"Alimman eläkeiän nostaminen myöhentäisi joka tapauksessa suurelta osalta niiden henkilöiden eläkkeelle jäämistä, jotka tällä hetkellä jäävät terveinä eläkkeelle"
Onko aivan varma, että he sitten vanhempanakin siirtyvät terveinä eläkkeelle?

Joku klikkaa ajattelussa varsinkin, kun vanhoja ollaan tunkemassa työttömäksi ennen eläkeikää, iässä, jossa he ovat liian nuoria eläkkeelle ja liian vanhoja saadakseen enää mistään töitä.

16.12.2011 8:24, Anonymous

Työntekijät (2 miljoonaa tyel-vakuutettua) maksavat itse ensi vuonna jälleen nousevan tyel-eläkevakuutusmaksun (alle 53-v maksaa 5,15% ja 53-67 -v maksaa 6,5% palkasta). Kun heille joskus selviää,että peritty maksu ei nosta heidän eläkettään, vaan vuosipalkasta vähennetään maksun suuruus ja vasta sitten lasketaan eläke, niin voi tulla suuria vaikeuksia,kun huononnetaan eläke-etuutta muillakin tavoilla,kuten eläkeiän nostolla. Huom ! Villi arvaus on,että 99% ei tiedä tästä mitään.
Jos Tyel-palkat ovat valtakunnassa n.60 miljardia euroa, on tämä "veroluonteisen tukimaksun" suuruus silloin työntekijältä n.3 miljardia euroa. Ei siis vähäinen "vero". P.S YEL-maksun maksaa yrittäjä/yritys,mutta eläkelaskenta tehdään koko maksusta/työtulosta.

19.12.2011 14:43, Anonymous

pitänee erota yrittäjistä kun tuntuu levinneen tuo ajattelutapa
eläkeiän nostosta tänne yrittäjienpuolellekin , ei ruumillista työtä niin yrittjänä kuin työmiehenä(naisena) välttämättä jaksa enää 60v ikävuoden
jälkeen ja jos yleensä on terveen kirjoissa, hyvä on huudella tammipöydän
ja nahkatuolilta eläkeiän nostota, 40v tehnyt ruumillista työtä josta 28v yrittäjänä.
Viestiketju 1 - 3 / 3 Sivu 1 / 1 1

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi