logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Hei, töissä onkin kivaa

27.1.2012 14:05:34

Tietoa on kahdenlaista. On mutu-tietoa, jossa omat mielipiteet esitetään faktoina ja sitten on oikeaa faktatietoa.

Presidentinvaalien käydessä kuumimmillaan esille on noussut jälleen kerran laittomat lakot ja niiden hyväksyminen. Ay-johtajien näkemys asiaan on, että laittomat lakot ovat oikeutettuja, koska työnantajat pääsääntöisesti sortavat työntekijöitään.

Esimerkiksi SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen on ilmoittanut blogissaan, että hän aikoo kallistua Pekka Haaviston suuntaan, koska toisen ehdokkaan, Sauli Niinistön, mielipiteet laittomista lakoista eivät miellytä.

Myös vasemmistoliiton ehdokkaana ollut Paavo Arhinmäki ilmoitti tv-haastatteluissa hyväksyvänsä laittomat lakot, koska työpaikoilla voidaan pahoin.

Vai niin.

Jos puhuttaisiin kuitenkin faktoista. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan palkansaajat arvioivat työelämän laatua yleiskeskiarvolla 7,96. Työpaikan varmuuskin sai arvosanaksi 8,50.

Näiden lukujen valossa on aikamoinen yleistys sanoa, että työpaikoilla voidaan pahoin.

Ay-johtajien kritiikki kohdistuu varmaankin pörssiyrityksiin. Siitä huolimatta lausunnot leimaavat myös yrityksiä laajemmin.

Olen itse kiertänyt sadoissa pk-yrityksissä eri puolilla Suomea, ja kaikkialla yrittäjät ja työntekijät vetävät yhtä köyttä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jopa taloustaantuman aikana suurin osa yrittäjistä teki kaikkensa, jotta työntekijöillä säilyisi työpaikka.

Se on yrittäjältä aikamoinen uhraus, kun ajatellaan yritystoiminnan tarkoitusta. Se ei ole työllistäminen vaan voiton tuottaminen omistajalleen.

Siksi olisikin mukava joskus antaa arvoa sille, että yrittäjät ylipäätään työllistävät ja että työntekijöillä on yleensä jopa mukavaa tehdä töitä.

Kimmo Koivikko
kimmo.koivikko@yrittajat.fi
Yrittäjäsanomien päätoimittaja

  • Plus
  • 13
  • Minus
  • 2

Kommentit

14.2.2012 10:15, Anonymous

Vai on toimittaja "kiertänyt sadoissa pk-yrityksissä". Monessako on ollut oikeasti töissä?
Toimittaja tietänee, miten keskiarvot lasketaan. Kerrottakoon, että tässä ilmiössä on olemassa hyvin hoidettuja työpaikkoja ja sitten huonosti hoidettuja työpaikkoja. Keskiarvo ei kuvaa niitä vaan joku toinen luku.
Huono ilmapiiri, sopimusten laiminlyönti ja mahdolliset työselkkaukset tapahtuvat tietysti huonosti hoidetuissa työpaikoissa.
Pienissä yrityksissä ei työselkkauksia tule esiin, koska siellä ei työntekijöillä ole ammattiliiton eikä yleensä edes luottamusmiehen tuomaa turvaa.
Pitää vain tehdä nurisematta niinkuin omistaja määrää. Ja hakea isompaan firmaan töihin.

14.2.2012 10:18, Anonymous

Eivät ne pk-yritysten duunarit ainakaan lehtimiehelle rupea antamaan lausuntoja, miten työolot firmassa todellisuudessa ovat.
Eiköhän toimittaja ole enimmäkseen kuunnellut toimitusjohtajan puhetta.

16.2.2012 16:18, Pikku-Eero

Soso, aika monet toimittajat ovat sentään "kaikkitietäviä".
Viestiketju 1 - 3 / 3 Sivu 1 / 1 1

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Porin Yrittäjät ry, porin@yrittajat.fi