Kesän mittaan ja viime aikoina on riittänyt poikkeuksellisen paljon talousuutisia, niin mikro- kuin makrotasollakin. Kotimaassa esimerkiksi teollisuuden liikevaihto vuoden ensimmäisellä kolmanneksella oli 15 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, vaikka samaan aikaan teollisuuden tuotanto-odotukset laskivat.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien yleinen luottamus talouteen taas pysyi heinäkuussa ennallaan edelliskuuhun verrattuna. Suomen Yrittäjien alkukesästä teettämän tutkimuksen mukaan selvä enemmistö kansalaisista uskoo Suomen talouden tilan olevan hyvä (34 % vastaajista) tai tyydyttävä (54 %) muihin EU-maihin verrattuna. Lähes puolet suomalaisista pitää kuitenkin verojen korotuksia ja säästöjä välttämättöminä.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Minä tulkitsen pikakatsausta talousuutisiin niin, että odotukset taloudesta ovat hyvinkin ristiriitaiset.
Tähän kaikkeen kun liittää ensinnäkin euroalueen kriisin, voi alkaa näyttää jo synkältä. Kreikka ja muut ovat jo tutut, mutta nyt uutena on vielä Italian ja Espanjan kiristyvä tilanne. Kun kuorruttaa tätä vielä Yhdysvaltain velkakattoratkaisun epävarmoilla seurauksilla, ei ole yllätys, että moni yrittäjä pohtii yritystoimintansa tulevaisuutta ja ratkaisuja entistä tarkemmin.
En maalaile kauhukuvia, vaan päinvastoin haluan uskoa – ja uskon – Suomen ja suomalaisten yrittäjien pärjäävän. Kesän kuherruskuukausien jälkeen uudella hallituksella on kuitenkin erittäin haastava tehtävä kantaa vastuuta Suomen taloudesta, kun samaan aikaan pitäisi kannatella myös pienen maan osuudella koko Euroopan harteita.
Toivon hallituksen hoitavan työnsä niin, että kuluttajien ja yritysten tulevaisuudenusko säilyy ja vahvistuu. Yritysten kannalta on koko kesä moitittu, että hallitusohjelmasta puuttuu yrityksien kasvun eväitä. Kiistatta kasvuun ja työllistämiseen kannustaminen näyttäytyy heikkona, mutta minä olen uskaltanut aina tulkita hallitusohjelmia niin, että tarpeen mukaan muutetaan välttämättömiä peruslinjauksia.
Toivottavasti nämä eivät jää vain toiveikseni. Joka tapauksessa erityisesti pääministeri Kataisella, valtiovarainministeri Urpilaisella ja hallituksen yritysasiamieheksi julistautuneella elinkeinoministeri Häkämiehellä on täysi työ luoda tai ylläpitää pk-yritysten kasvuun ja työllistämiseen kannustavaa ilmapiiriä.
Anssi Kujala
varatoimitusjohtaja
Suomen Yrittäjät ry