logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Yritysten kannalta oleellista ovat ajankohtaiset työmarkkinaneuvottelut, taloustilanteen ja kysynnän kehittyminen. Mutta niin ovat pitkällä aikavälillä myös hallituksen suunnitelmat kuntauudistuksesta.

Kunta on usein yksittäisen yrityksen tärkein ja lähin yhteistyökumppani. Lähes kaikilla kunnissa tehtävillä päätöksillä on vaikutuksia yritysten toimintaedellytyksiin ja toimintaympäristöön. Kuntien oikein kohdennetulla elinkeinopolitiikalla pystytään merkittävästi vaikuttamaan yritysten toimintaedellytyksiin kunnan alueella.

Hallitusohjelman linjauksen mukaisesti valmisteilla on koko maan laajuinen kuntauudistus, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Lisäksi hallitusohjelmassa on useita kirjauksia palvelutuotannon uudistamiseksi.

Suomen Yrittäjät  ei ole ottanut kantaa kuntien lukumäärään. Järjestömme ylivoimainen vahvuus on jokaiseen kuntaan ulottuva paikallisyhdistysverkostomme, ja paikalliset päättäjät tietävät oman alueensa tarpeen. Mutta vahvan itsenäisen peruskunnan tavoite on periaatteessa yrittäjyyden arvojen perusteella hyväksyttävä.

Kuntauudistuksen etenemisestä riippumatta selvää on, että jokaisen kunnan tulee lähivuosina panostaa entistä enemmän seuraavaan kahteen tekijään:

  • omien verotulojen kasvattamiseen eli käytännössä elinkeinopolitiikan tehostamiseen
  • palvelutuotannon uudelleenjärjestämiseen ts. ulkoistamiseen.

Vain näin kunta säilyttää oman elinvoimansa.

Toivon, että kuntien hallinnollisia rakenteita uudistettaessa ei unohdeta pk-yritysten merkitystä ja mahdollisuutta kehittää kuntien palvelutuotantoa. Tässä yhteydessä hallituksen tulee kiinnittää enemmän huomiota palvelumarkkinoiden toimivuuteen ja kehittämiseen. Tuotakin tärkeämpää on se, että kunta itse luo alueelleen toimivat palvelumarkkinat.

Anssi Kujala
varatoimitusjohtaja
Suomen Yrittäjät

  • Plus
  • 6
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi