Olen saanut käyttää äänioikeuttani ensimmäistä kertaa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Tämän lisäksi ääneni pääsi kuuluviin myös VaaliTEbatissa, Talouselämän eduskuntavaalien verkkopaneelissa. Muihin konkaripanelisteihin verrattuna olin jäyhä jököttäjä, mutta leikkaus-verotus-keskustelussa avasin sanaisen arkkuni yrittäjyyden kannustimien puolesta.

Kirjoituksessani "Haluaako Suomi verottaa hyvät yrittäjät ja yritykset muille maille?" annoin nuoren yrittäjän näkemyksen siitä, miltä kasvavien ja kansainvälisten yritysten tulevaisuus Suomessa näyttää. Esitin kirjoituksessa huoleni siitä, että mobiilin ja kansainvälistyvän arjen myötä yrittäjien kynnys muuttaa firmansa pois Suomesta madaltuu. Tämä voi viedä paljon kasvavia, hyviä yrityksiä ja niiden luojia pois kotimaastamme kevyemmän verotuksen maihin.

”Asennekulttuurissamme on jotain pahasti vikana, jos kova, moninkertainen verotus on tapa kiittää yrittäjää, joka on todennäköisesti uhrannut elämästään enemmän kuin ”40h viikossa ja lomalisät päälle” liiketoimintaansa perustaessaan ja kehittäessään. [--] Ounailen, että Suomessa tulee kasvamaan hienoja yrityksiä, jotka todellisen succéen kynnyksellä ottavat ja rekisteröivät toimintansa Bermudalle tai muulle verokevyelle alueelle.”

Yllättävän vaalituloksen myötä on hankala ennustaa, tuleeko Suomi kehittymään politiikaltaan yrittäjämyönteisemmäksi. Yrittäjämyönteisyydestäkin on vielä paljon matkaa aitoon verotukselliseen kannustavuuteen.

Tarkistusäänestyksessä valituksi tulleella Lasse Männistöllä oli kaksi yrittäjien kannalta tärkeää teesiä:

1. Hyvinvoinnin rakentuminen työn varaan: ”Vain työn ja menestyvien yritysten avulla takaamme hyvinvointipalvelut myös väestön ikääntyessä. Veroja pitää kohdistaa kulutukseen työnteon ja yritysten verotuksen sijaan.”
2. ”Yrittäjyys kantaa Suomea: Verotuksen on kannustettava yrittäjyyteen ja tuettava yritysten kasvua. Yritystukien tulee ohjautua markkinavetoisesti eikä virkamieskoneiston päätösten perusteella.”

Ainakin itse jatkan Lassen kanssa samoilla linjoilla. Kuten Talouselämän kirjoituksessanikin totesin: ”Väitän, että eloisa, kasvava ja sijoittajia houkutteleva yrityskenttä on Suomelle paljon vahvempi hyvinvoinnin pohja kuin koveneva verotuskanta ja täältä ulkomaille karkaavien, menestyvien yritysten perävalojen ihailu."

Essi Ahtola
Kreative Generation
SY:n nuorten yrittäjien valiokunta, jäsen
Helsingin Yrittäjien nuorten yrittäjien, HYNYn, varapuheenjohtaja 

 

Kulttuuriväki ja bisnesväki eivät aina ymmärrä toisiaan. Syystäkin.

Toisessa leirissä seurataan tunteenpaloa ja luomisen tuskaa, toisessa uskotaan sokeasti Excelin viimeiseen soluun jäävää lukua. Tämä vastakkainasettelu on harvoin ollut yhtä tulenarassa tilassa kuin nyt, sisällöntuotannon liiketoimintamallien kuivuessa kasaan.

Hyvitysmaksujärjestelmän kyseenalainen laajentaminen saa kulttuuriväen näyttämään rosvoretkeläisiltä. Samalla tuotteistajaguru Jari Parantainen, normaalisti niin loistavan Gurumarkkinointi.fi-blogin, kirjoituksessaan “Kulttuuriväki kerjää” (27.12.2010) sai kulttuuriväen barrikaadeille rinnastaessaan harvinaisen kömpelösti insinöörivetoisen tuotekehitysprosessin ja kulttuurin luomisen.

Itselläni on teltta molemmissa leireissä, enkä voisi edes ajatella asian olevan toisin. En ole nimittäin koskaan käynyt mitään koulua loppuun asti lukion jälkeen.

Silti olen päätynyt urallani mm. vetämään miljoonaluokan projektia eräälle suomalaiselle matkapuhelinvalmistajalle, esimiestehtäviin toistasataa prosenttia vuodessa kasvavaan ohjelmistoyritykseen sekä nyttemmin hankkimaan elantoni yksinyrittäjänä.

Mihinkään näistä en olisi ollut pätevä ilman aivan liian vakavaksi päässyttä musiikkiharrastusta, joka on vienyt minut omarahoitteisille ja itse järjestetyille kiertueille ympäri läntistä maailmaa sekä julkaisemaan omatoimisesti kymmeniä äänitteitä.

Olin koko tämän ajan tietämättäni yhdessä maailman kovaotteisimmista ja konkreettisimmista bisnes- ja esimieskouluista. Kun on ensimmäisen kerran käynyt läpi kiertueen, jossa kymmenen ihmistä pitäisi saada korkeintaan parin sadan euron keikkapalkkioilla kuuden viikon ajan ympäri Eurooppaa hajoamisvaarassa olevassa pikkubussissa, eivät pienet heilahdukset projekteissa tunnu enää juuri miltään, eikä mikään budjetti tunnu liian tiukalta. Samalla oppii ihmisen motivoimisen ja siitä syntyvän tiimihengen mittaamattoman arvokkaan merkityksen.

Optimointi ei myöskään enää ole terminä entisensä, kun on ensimmäisen kerran ynnäillyt pennejä ja laskeskellut mitä vauhtia kannattaisi ajaa ja mitä reittiä, jotta säästettäisiin 10 euroa bensakuluissa.

Sama pätee ääniteprojekteihin: kun oletettu myynti on 500 yksikköä noin 10 euron kappalehinnalla, oppii minimoimaan hävikkiä ja maksimoimaan tehokkuutta ennennäkemättömillä tavoilla. Järkeistäminen ei ole valinta, vaan itsestäänselvyys.

Kaikki tämä on arkipäivää omatoimiselle ja itsenäiselle muusikolle, joka on siunattu ja/tai kirottu tee-se-itse -hengellä. Toki olen opetellut ja opiskellut paljon muutakin, mutta väitän, että olisin vain häviävä varjo siitä monitahoisesta osaajasta, joka tänä päivänä olen, ilman riippumattoman tulorahoitteisen kulttuuritoiminnan karua koulua takanani.

Tommi Forsström / T:mi Forssto
www.forssto.com

Tommi Forsström on pitkän linjan musiikin sekatyöläinen sekä digitaalisten verkkopalveluiden asiantuntija, joka vuonna 2010 päätti vaihtaa ison IT-firman tiiminvetäjän natsansa yrittäjyyteen.

Jokunen viikko sitten uutisoitiin 12-vuotiaasta, joka oli suorittanut Microsoft-sertifikaattitutkinnon PowerPoint-ohjelmalla. Kommentit Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa olivat jotakuinkin sitä, että niinhän PowerPoint onkin kuin pikkulapsille tarkoitettu tai että sillä tuotettu aineisto on kuin pikkulasten tai apinoiden jäljiltä.

Ensinnäkin kommentointi aliarvioi pikkulapsia. Tyttäreni teki ensimmäisen PowerPoint-esityksensä jo ennen kouluikää aiheenaan kilpikonnan syntymäpäivä. Esitys oli lennokas tarina, jossa konnan syntymäpäiviä edeltävää sählinkiä ja itse juhlapäivän kulkua oli havainnollistettu oivaltavasti. Harvemmin aikuisen käsistä lähteneet esitykset yltävät samaan. Luovuus ja rohkeus häviävät jonnekin esikoulun ja työelämän alun välille. Toiseksikin, jos PowerPointilla tuotetuissa esityksissä yleisesti koetaan olevan jotakin vialla, niin minkä takia niitä tehdessä sitten toimitaan niin kuin apinat ja matkitaan huonoja käytäntöjä?

Diaesitysten käyttötottumukset eivät ole niinkään “maan tapa” vaan kuvastavat maailmanlaajuista PowerPoint-kulttuuria, joka on kehittynyt pitkän ajan kuluessa. Esitysgrafiikkaohjelma on helppo oppia, mutta helppous on myös pettävää, koska kaikesta päätellen se tukee katsojan kannalta epämiellyttävän aineiston tuottamista. Jo pitkään onkin oltu sitä mieltä, että esitysgrafiikalle pitää tehdä jotakin. On otettu käyttöön uusia ohjelmia, mutta onko edistystä kirjoittaa luettelonsa Preziin tai piirtää Keynotella kolmiulotteisia bittikarttakuviolla täytettyjä ympyräkaavioita? Edistyksellisempää olisi lähestyä aineiston tekemistä toisin.

Miksi sitten kannattaisi ajatella esitysgrafiikkaohjelmien käyttöä eri lähtökohdista kuin aikaisemmin? Jokainen on varmasti todennut, että tietovirrat eivät ole ainakaan vähenemään päin. Omaa alaa koskevaa uutta tietoa pitäisi pystyä omaksumaan nopeasti ja välittämään siitä keskeisin myös muille. Tehokkainta tiivistämistä ja tiedon havainnollistamista ei kuitenkaan ole se, että kirjoitetaan 30-sivuinen raportti 30 esitysgrafiikkaohjelman diaan pallukkaluetteloiksi. Parempi olisi suoraan tavoitella tekstiäkin tiiviimpää ilmaisutapaa.

PowerPoint ja vastaavat ohjelmat on tehty tukemaan kuvallista esitystapaa ja siksi ne voisivat olla tehokkaita työkaluja. Esitysgrafiikan käyttötottumuksissa kuvastuu kuitenkin vahvana tekstiperinne, mikä on epätaloudellista ja toimimatonta, koska nopeasti etenevissä esitystilanteissa valttia olisi helppolukuinen havainnollisuus ja ytimekkyys. Myös graafisten kuvaajien käytön perusteet ovat valitettavan usein hukassa. Kun tekstiä tai numeroita vääristellään, on kyseessä valehtelu ja sellaista paheksutaan. Sen sijaan asioita väärin kuvaavat graafit hyväksytään kyseenalaistamatta.

Tietyt ammattiryhmät on koulutettu tuottamaan visuaalisesti näyttävää materiaalia. On olemassa lukuisia oppaita, joissa neuvotaan tekemään tehosteita kuvankäsittelyohjelmalla ja näpertämään tyylikkäitä painikkeita ja grafiikkaelementtejä verkkosivuille. Tästä syystä moni mieltääkin visuaalisen esitystavan tietynlaisiin töihin kuuluvaksi ja tavallisen tietotyöläisen on syytä pysyä erossa mokomasta “kikkailusta”. Kuvallinen ilmaisu on kuitenkin vähitellen löytänyt tiensä sellaisiinkin asiayhteyksiin, joissa moni tällä hetkellä työelämässä toimiva ei ole sitä tottunut näkemään ja tästä seuraa tarve opetella uusia taitoja.

Jussi Luukkonen kirjoittaa kirjassaan katso, näe, kuvittele seuraavasti: “Vaikka maailma onkin muuttunut visuaalisemmaksi, yhteydet suoremmiksi ja läsnäolo välittömämmäksi verkottuneessa todellisuudessa, ei meille kuitenkaan ole opetettu tämän viidakon lakeja.” Nimenomaan lainalaisuuksista on kyse. On olemassa selkeitä ja helposti opittavia sääntöjä, jotka liittyvät ihmisen tapaan aistia omaa ympäristöään, värejä ja muuta visuaalista informaatiota. Näitä soveltamalla on mahdollista tuottaa selkeää ja havainnollista esitysmateriaalia.

Esitysgrafiikan ei tarvitse muistuttaa mainostoimistojen tuotoksia ollakseen katsojaystävällistä. Olen muuten joskus teettänyt PowerPoint-pohjan mainostoimistossa, mutta se jäi käyttämättä. Pohja oli sievä, mutta hyödytön - se kumarteli liian uskollisesti vanhaa PowerPoint-kulttuuria ja ikiaikaisia templatepohjia, joilla on ikävä taipumus hukata tärkeät asiat pilvenriekaleiden ja kaikenlaisten asiaan liittymättömien kuvioiden keskelle.

Outi Lammi

Kirjoittaja on ICT-koulutusyrittäjä, joka myös kirjoittaa oppikirjoja, bloggaa ja suunnistaa sujuvasti sosiaalisen median verkostoissa. Tukikohta on Jyväskylässä, mutta ”toimistoni on siellä missä milloinkin olen”.

Olin valmistautumassa ensimmäiseen Mikkelin Seudun Yrittäjien tilaisuuteen, aiemmin en vuoden kestäneellä yrittäjätaipaleellani ollut ehtinyt tai nähnyt tarpeelliseksi osallistua järjestön tapahtumiin. Osallistuminen jännitti todella. Ennakkoasenne oli, että siellä on varmasti sisäänpäinsulkeutunut vanhempien yrittäjien piiri, johon ei sisälle pääse. Se uskomus oli aivan väärä, kokemus oli todella miellyttävä ja vastaanottavainen. Jo ensimmäisellä kerralla tunsin kuuluvani samanhenkiseen joukkoon.

Olen ollut yrittäjänä viisi vuotta. Ensimmäinen vuosi oli opettelemista, ja silloin olin niin kiireinen, etten oikein edes muista koko ajanjaksoa täysin. No, moni varmaan suunnittelee tekemisensä paremmin, mutta itse taisin vaan tehdä paljon töitä. Olen vakuuttunut, että jos olisin ollut mukana tällaisessa porukassa heti alusta alkaen, olisin saanut tekemiselleni sellaista tukea ja arvokasta tietoa, ettei kaikkia virheitä olisi tarvinnut kantapään kautta oppia.

Mielestäni yrittäjäporukassa on hienoa se, että tietoa jaetaan ja tukea annetaan. Ihan toisen alan yrittäjän kertomista ongelmista tai onnistumisista voi saada omaan toimintaan todella arvokasta tietoa. Ja kaupan päälle saa hyviä ystäviä.

Nuorten yrittäjien toiminnan ensiaskeleita

Mikkelin Seudun Yrittäjien hallituksessa toimiessani olen huomannut, että tällä hetkellä vain todella pieni osa nuorista 20–35-vuotiaista yrittäjistä osallistuu järjestön toimintaan. Nuoria tarvitaan enemmän mukaan, jotta järjestön toiminta pysyy aktiivisena ja tuoreena.

Nuorten yrittäjien toiminta Etelä-Savossa ottaa ensiaskeleitaan. Ensimmäiseen tilaisuuteen oli kutsuttu noin 400 nuorta yrittäjää maakunnastamme, osallistujia oli 9 henkilöä. Tilaisuus oli osallistujamäärällä mitattuna pettymys, mutta mukana olleella porukalla saatiin määriteltyä toiminnan edellytyksiä ja suuntaa toiminnalle, sillä paikallaolijat olivat innostuneita ja sitoutuneita toimintaan. Yhdessä mietimme myös sitä, että mikä tässä on se herkku, jonka vuoksi toimintaan kannattaa houkutella muitakin mukaan.

Tiedän omasta kokemuksestani sen, kuinka hankalaa on löytää aikaa järjestötoiminnalle perheen ja työn tasapainoillessa toisella puolella. Olen yrittäjänä kahdessa perheyrityksessä, minulla on avopuoliso ja 2,5-vuotias poika. Mutta se aika, jonka olen järjestötoiminnalle antanut, on tullut monessa eri muodossa takaisin.

Jari Väänänen
yrittäjä
Mikkelin Seudun Yrittäjien hallituksen jäsen