logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Uuden vuoden alussa yrityksellämme on ikää kolme vuotta ja kolme kuukautta. Muutaman vuoden ikäiset lapset kokevat usein hurjan uhmaiän vanhempiensa kauhuksi, ja samaa uhmaikäisyyttä on havaittavissa myös WTF Designin uudenvuodenlupauksissa.

Aikaa ajatuksille

Lupaamme vastustaa kynsin hampain liikaa tehostamista, vaikka tulevanakin vuonna hoidamme asiakkaidemme tilaamat työt ajallaan ja suurella sydämellä. Luovuus kuolee, jos ajatuksia ei päästä välillä harhailemaan. Pari vuotta sitten hankimme toimistolle ison sohvan, jonka saimme mahdutettua piskuiseen toimistoomme. Valitettavasti sen rooli on tähän saakka ollut lähinnä sisustuksellinen. Tulevana vuonna lupaamme joskus uppoutua sen syleilyyn tyynyjen ja vilttien keskelle. Lupaamme myös sopivan tilaisuuden tullen tutkimusmatkailla kotikaupunkimme ja naapurikuntien matkailunähtävyyksissä – miksi niissä ei tule koskaan käytyä? Lapsenomaista seikkailumieltä pitää vaalia, jotta pystyy luomaan uutta.

Yksi asia kerrallaan

Automatkoilla ideoidaan markkinointikonsepteja ja lounaalla tehdään kustannuslaskentaa – näin meillä tähän asti. Vuonna 2012 lupaamme keskittyä välillä vain yhteen asiaan kerrallaan. Jos tuntuu siltä, että työt kaatuvat päälle eikä tiedä mistä päästä aloittaa, voimme jopa laittaa putiikin ovet hetkeksi kiinni ja tuulettaa päitämme jonkin muun asian parissa. Arvelemme, että vaikka tekisimme niin, kyllä se kaaos hetken voi odottaa. Uhmaikäinen lapsikin uppoutuu monta kertaa mieluummin tutkimaan pihalla kastematojen elämää kuin siivoaa omasta huoneesta lelut laatikkoon. Mihin sitä muka aina on kiire, valmiissa maailmassa?

Haaveita ja unelmia

Pikkulapselle on tyypillistä itkupotkuraivareiden lisäksi epärealistiset fantasiat. Meilläkin unelmat oman yrityksen tulevaisuudesta viistävät välillä pilvien yllä, mutta lupaamme haaveilla jatkossa vähintään yhtä paljon kuin tähän asti. Jos ei koskaan uskalla sanoa ääneen niitä hulluimpia unelmia, jämähtää paikoilleen. Niin lapsuus kuin yrittäjyyskin on jatkuvaa kasvua ja kehittymistä. Kasvukivuilta ei voi välttyä, mutta jos uskaltaa unelmoida, hullu heitto voi osoittautua kehittämiskelpoiseksi ideaksi.

Mira ja Sanna

***

WTF-ajattelun takana on kaksi naista, Mira ja Sanna, jotka ovat koko työuransa työskennelleet mainostoimistoissa. Koulutusta heillä on visuaaliseen suunnitteluun ja mediatekniikkaan.

Sanna on 12-vuotiaan esiteinityttären äiti. Hän pukeutuu mustaan ja on harakoiden sukulaissielu eli ripustaa itseensä mielellään kiiltäviä killuttimia – mitä isompia, sen parempia. Sanna katselee maailmaa mahdollisimman korkeiden korkojen päältä ja harrastaa saksofonin soittamista (sekin kiiltää), taiteilua, moottorivekottimia sekä yrittäjäyhdistysaktivismia. Hän maalaa kotinsa seiniä yhtenään mielialan mukaan.

Mira on parivuotiaan elosalamatytön äiti. Hän tykkää hauskoista ja värikkäistä vaatteista, joten yhtiökumppaninsa mukaan hän näyttää taiteilijalta. Mira harrastaakin taiteilua ja kausiluontoisesti milloin mitäkin – esimerkiksi remontointia, opiskelua tai lasitöitä.

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Porin Yrittäjät ry, porin@yrittajat.fi