Jaksamista taantuman aikaan!
Näinä aikoina tulee vahvasti mieleen 90-luvun alku. Silloin monella yrittäjällä meni vielä huonommin kuin nykyisen laman aikaan. Tuntui siltä, että koko Suomi pysähtyi. Työt loppuivat melkein yhdessä yössä ja monelta meni yrityksen myötä myös koti alta. Toisilta myös perhe ja terveys. Näin käy varmaan tämänkin taantuman aikana osalle yrittäjistä, kuten myös monelle palkansaajalle.
Kaikesta voi silti selvitä, kun uskoo itseensä ja luo ympärilleen tukiverkon, uskaltaa hakea apua ja puhua avoimesti ongelmistaan. Yksin ei pidä jäädä murheidensa kanssa. Kaikki ei välttämättä ole menetetty, vaikka siltä saattaa tuntua.
Asiat ovat kuitenkin nyt paljon paremmin. 90-luvulla ei ollut juuri minkäänlaisia tukiverkkoja, oli tultava toimeen omillaan. Itse oli etsittävä ratkaisut ja vastaukset kysymyksiin, miten tästä eteenpäin. Oli vain sosiaalitoimiston luukku, mistä voi hakea apua välttämättömään toimeentuloon. Silloin oltiin vasta perustamassa laajempaa velkasaneerausta sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
Tänä päivänä nämä asiat ovat jo rutiinia ja niistä saa tietoa monelta taholta kuten esim. yrittäjäjärjestöiltä.
Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, jotta yrittäjät olisivat samalla linjalla palkansaajien kanssa työttömyysturvan osalta. Yrittäjä ei esimerkiksi voi vain keskeyttää toimintaansa toistaiseksi ja saada siltä ajalta työttömyyspäivärahaa, kuten lomautetut saavat. Yrittäjän on ensin osoitettava, että yritys ei ole tuottanut mitään neljään kuukauteen, jonka jälkeen hänellä on oikeus päivärahaan.
Neljä kuukautta on pitkä aika. Saadakseen työttömyyskorvausta saman karenssiajan puitteissa kuin palkansaaja, on yrittäjän lopetettava toimintansa täysin eli poistettava yritys kaupparekisteristä ja tehtävä lopettamisilmoitus verottajalle. Tämä valitettavasti ei onnistu hetkessä, vaan vie aikaa selvityksineen vähintäänkin pari viikkoa ja yleensä vielä pitempään. Tässä meillä yrittäjäjärjestöillä on vielä työsarkaa.
Yrittäjäksi ryhtyvä on luonteeltaan voimakastahtoinen, haasteita pelkäämätön ihminen. Hän joutuu jokapäiväisessä toiminnassaan kohtaamaan monia haasteita ja pettymyksiä, joista kuitenkin useimmiten selvitään ja jos jokin menee pieleen, niin taas yritetään uudestaan.
Vaikka taantuma koituu monen yrityksen kohtaloksi, näkisin taantuman myös suurena mahdollisuutena luoda uusia toimintamalleja ja myös mahdollisesti ottaa käyttöön vanhoja, mutta aikanaan hyväksi koettuja toimintatapoja, jotka vain ovat unohtuneet näinä entistä kiireisimpinä aikoina. Niinpä uusia ideoita kehittämään ja toteuttamaan. Uusiin kehityshankkeisiin on saatavissa esim. TE -keskukselta rahoitustakin.
Yrittäjät nostavat Suomen talouden jälleen nousuun.
Leea Mellin
Yrittäjä, Tilitoimisto Melco Oy
Espoon Yrittäjien hallituksen jäsen