Voiko yrittäjä hyvin?
”Yrittäjäriski konkretisoitui joka neljännelle pienyrittäjälle”, ”Yrittäjä tekee päivää pitempää työviikkoa”, ”Taantuma vei unelmat, mutta ei onnea”. Tällaisia otsikoita olemme viime aikoina nähneet yrittäjiä käsittelevissä artikkeleissa. Miten suomalainen pienyrittäjä sitten voi tänään? Minut tätä asiaa herätti ajattelemaan uutinen tutun yrittäjän sairastumisesta työuupumukseen.
Espoon, Kauniaisten ja Vantaan yrittäjäjärjestöt selvittivät alkuvuodesta taantuman vaikutusta jäsenistöönsä. Vuonna 2009 joka neljännen pienyrittäjän tulotaso laski. Toisaalta yli 30 prosentilla tulotaso nousi ja suurimmalla osalla tulot pysyivät ennallaan. Suhtautuminen tulevaisuuteen on kyselyn perusteella yleisesti myönteinen.
Tammikuussa myös Sampo Pankki julkisti yrittäjätutkimuksensa tulokset. Tutkimuksen mukaan yrittäjän keskimääräinen työviikko on samanpituinen kuin palkansaajalla 100 vuotta sitten eli yrittäjä tekee vuodessa 1,5 kuukautta enemmän töitä kuin keskivertopalkansaaja.
Miten tämä sitten vaikuttaa yrittäjän hyvinvointiin? Tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia yrittäjistä on tyytyväisiä elämäänsä. Tyytymättömiä on alle 4 prosenttia. Tyytyväisimpiä yrittäjät ovat työnsä sisältöön, vähiten tyytyväisiä tulotasoonsa. Kun yrittäjiltä kysyttiin heidän elämänsä pääarvoja, luettelo näyttää tärkeysjärjestyksessä tällaiselta: terveys, perhe ja koti, ystävät ja ihmissuhteet, työ, raha ja varallisuus.
Mitä yllä olevat tutkimustulokset kertovat meidän yrittäjien hyvinvoinnista? Teemme paljon töitä, ja suurin osa meistä on tyytyväisiä elämäänsä. Arvostamme terveyttä, perhettä ja ystäviä, mutta kuinka monella meistä on tarpeeksi aikaa hoitaa työn jälkeen ihmissuhteemme tai lähteä lenkille? Kaikki me kai alitajuisesti kuvittelemme, että omalla jaksamisellamme ei ole rajoja, mutta nyt jo pari viikkoa sairaalassa burnoutin vuoksi ollut yrittäjätuttavani on hyvä muistutus siitä, että terveys – niin fyysinen kuin henkinen – ei ole mikään itsestäänselvyys.
Kun kirjoitan tätä kolumnia, on etelän hiihtolomaviikko. Toivottavasti monet teistä ovatkin perheen kanssa lomalla. Ja jos työt estävät koko viikon loman pitämisen, pienikin katko piristää. Minä suuntaan nuorimmaiseni kanssa pariksi päiväksi lähellä sijaitsevaan kylpylään: ohjelmaa aikuisille ja lapsille aamusta iltaan ja mikä parasta: täysihoito.
Voidaan hyvin!
Marianne Sundblad
Yrittäjä
Espoon Yrittäjien hallituksen jäsen