logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
4.1.2012

Valtiovalta vetää mattoa Itä-Suomen teollisten vientiyritysten alta

Suomen vientitulot ovat romahtaneet, investoinnit tulevaisuuteen ovat jäissä, kansainvälinen taantuma uhkaa Suomea ja julkisia palveluja rahoitetaan ottamalla lisää velkaa entisten päälle.

Maan hallitus on löytänyt erikoisen ratkaisun Itä- ja Pohjois-Suomen osalta em. haasteisiin; rankaistaan ja otetaan rahat pois teollisilta ja alueelle tuloja tuovilta, työpaikkoja ylläpitäviltä pk-yrityksiltä. Ja näin edelleen vaikeutetaan koko yhteiskunnan tulorahoituksen kannalta tärkeimpien vientiyritysten kehittymistä, kasvua ja investointihalukkuutta.

Koko Itä- ja Pohjois-Suomen alueella toimivien yritysten kilpailukyvyn, kehityksen, työpaikkoja tuovien investointien ja suorastaan yritysten täällä säilymisen, sekä työpaikkojen turvaamisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää joillain keinoin korvata, niin polttoaineveron korotuksen, kuin kuljetustuen supistuksen aiheuttamat kustannusvaikutukset yrityksille toteaa Etelä-Savon Yrittäjien puheenjohtaja Heikki Tynkkynen.  

Dieselveron nosto, joka erityisesti kohdistuu pitkien etäisyyksien Itä- ja Pohjois-Suomeen, vaikutus on 9000 – 14 000 € / ajoneuvo. Tämä on harvaan asutuilta alueilta merkittävä rahan imurointi, jonka kustannukset tulevat täysimääräisenä tuotteisiin ja heikentävät merkittävästi alueen tuotannollisten yritysten kilpailukykyä. Lisäksi uutena väestötappioalueiden pk-yritysten rankaisukeinona ja aluepoliittisena tekona on kuljetustuen pienentäminen 60 %:lla. Siis tuen, jonka tavoitteena on ollut tasoittaa pienten ja keskisuurten yritysten pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvaa kustannusrasitetta.

Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan Yrittäjät kehottavat valtiovaltaa pikaisesti tekemään päätöksiä, joilla alueelle ja sen tulevaisuudelle tärkeiden tuotannollisten pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä kehitetään – ei vaikeuteta.

Kuljetustuen osalta tavoitteeksi tulee rakentaa Ruotsin mallin mukainen molempiin suuntiin kohdistuva ja kooltaankin Suomeen verrattuna lähes kymmenkertainen tukikokonaisuus. Dieselveron korotus on alueelta vientiä harjoittaviin yrityksiin kompensoitava välittömästi pk-yritysten kilpailukyvyn säilyttämisen takia.

Lisätietoja

Etelä-Savon Yrittäjät

puheenjohtaja Heikki Tynkkynen, p. 0500 151 164

toimitusjohtaja Mirja Haavikko, p. 0500 651 310

Etelä-Savon Yrittäjät, Patteristonkatu 2 C, 50100 MIKKELI, puhelin 0500 651 312, faksi (015) 7600 950, esy@yrittajat.fi

elisa 2
fennia 2
SUURSAVON OP LOGO
MPY_orange_300_jpegnetti
svea logo
Tapiola pieni