logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

 

FysioSporttis
 
Kuvat Eerikki Soininen 

Ammattina elämänlaadun parantaminen

FysioSporttiksen Viherlaakson toimipiste sijaitsee vain kivenheiton päässä Espoon kaupungin terveysasemasta, jonka tiloissa yrityksen perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Sonja Tuomolin yrittäjänuransa runsaat 36 vuotta sitten aloitti. Yhdestä hoitohuoneesta aloitettu toiminta on laajentunut kuuden toimipisteen fysioterapia- ja terveysliikuntaketjuksi, jonka uusin toimipiste Vantaanportissa avattiin syksyllä 2007.

Yrittäjäksi erikoislääkintävoimistelijan koulutuksen saaneen Sonja Tuomolinin ajoi halu tehdä asiat paremmin ja tehokkaammin. Muutaman vuoden työ yksityisen hoitolaitoksen palveluksessa riittivät osoittamaan hänelle, että omia kehitysideoita ja osaamista oli mahdollista paremmin toteuttaa yrittäjänä.

- Ei yrittäjyyttä oikeastaan voi kutsua työksi. Se on ihan oma elämäntapansa, josta olen saanut nauttia. Olen siitä onnekas, että olen työssäni saanut olla kuntouttamassa ja parantamassa ihmisten elämänlaatua. Ne ovat niitä onnistumisen hetkiä, joita mielelläni vaalin.

FysioSporttiksessa työskentelee tätä nykyä 70 vakinaista ja 20 freelance -pohjalta toimivaa terveysalan ammattilaista ja asiakaspalvelijaa. Meillä on selvä toiminta –ja kasvustrategia, joka ulottuu vuoteen 2010, toimitusjohtaja Petra Kaukoranta sanoo.

- Tarkoitus on, että vuonna 2010 FysioSporttiksella on kymmenen toimipistettä, ja että liikevaihtomme on kaksinkertaistunut nykyisestä 3,5 miljoonasta eurosta n.7 miljoonaan euroon.

Sonja Tuomolinin mukaan liikunta on paras tapa ennaltaehkäistä sairauksien syntyä ja ylläpitää omaa hyvinvointia. FysioSporttis on fysioterapian ja terveysliikunnan yhdistämisessä uudeksi palvelukokonaisuudeksi maamme edelläkävijä, hän toteaa.

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi