logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Hämeen Lukko keskittyy turvalaitebisnekseen

Hämeenlinnalainen lukitus- ja turvallisuusalalla toimiva perheyritys Hämeen Lukko Oy osti kolme vuotta sitten AinaComilta sen turvapalveluliiketoiminnan ja alkoi erikoistua turvalaitebisnekseen.

Hyvä lopputulos, yrityskaupan onnistunut läpivienti ja uusien työntekijöiden sujuva sisäänajo yritykseen, tuntui lätkää innokkaasti harrastavasta yrittäjästä ”kuin maailmanmestaruudelta”.
– Se oli tähänastisen urani hienoin ja kovin juttu. Ensimmäinen iso yrityskauppa, toimitusjohtaja Marko Järvenpää kertoo.

Pian tämä jälkeen Järvenpäät tekivät vastaavat kaupat Salon Seudun Puhelimen kanssa ja viime kesänä Forssan Puhelin myi turvaliiketoimintansa Hämeen Lukolle.

Lama koetteli

Hämeen Lukko on toimitusjohtajansa mukaan nuorekas ja trendikäs yritys, jolla riittää itsevarmuutta. Yrityksessä annetaan sijansa myös huumorille ja naurulle. Hauskuus välittyy raikkaasta yritysilmeestä, jota hallitsee turvallisuustekijämies Hemmo.

Yrittäjyyden nurjaa puolta edustaa koettelemus kesältä 2009, jolloin taantuma myllersi ja yhden kesäisen viikon aikana kolme isoa kauppaa meni sivu suun.
– Kauppojen yhteisarvo olisi ollut noin miljoona euroa. Se harmitti, Järvenpää muistelee.

Asia painoi yrittäjien mieltä ja heijastui yrityksen toimintaan keväällä 2010.
– Jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, että mitä jätkät tekevät, kun töitä ei ollut riittävästi. Kyllä jokainen yrittäjä on kokenut tämän laman. Joka sanoo, ettei ole, niin puhuu paskaa, Järvenpää vakuuttaa.

Tällä hetkellä töitä on taas paljon, mutta Järvenpää myöntää että hintoja on jouduttu tarkistamaan alaspäin. Yritys on laajentamassa pääkaupunkiseudulle ja palkannut sinne turvalaitemyyjän.

Yrittäjyys on elämäntapa

Marko Järvenpäälle yrittäjyys oli selkeä valinta jo lapsesta alkaen. Hän kulki pienestä pitäen isänsä matkassa haalarit päällä työkalupakkia kantamassa, yöhälytyksiä myöden.
– Kyllä tämä on meidän perheessä elämäntapa. En edes koe tätä työnä. Konttorille on aina mukava tulla.

Yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos muutama vuosi sitten, jolloin pojat Marko ja Mikko ottivat yrityksen vetovastuun ja isä Mauri jättäytyi taustalle. Hän toimii edelleen hallituksen puheenjohtajana.
– Isä on hyvä voimavara taustalla. Pidän hänet ajan tasalla, ja n tulee kova paikka, niin kysyn neuvoa, Marko Järvenpää tunnustaa.

Hämeen Lukon yrittäjät Marko ja Mikko Järvenpää valittiin Hämeenlinnan vuoden 2010 yrittäjiksi. Valintaa Marko luonnehtii ”suureksi positiiviseksi yllätykseksi”.
– Tästä palkinnosta saa hyvänolon tunteen. Tulee mieleen, että on tässä jotain tullut oikeinkin tehtyä.

Hämeen Yrittäjät, Sibeliuksenkatu 11 A, 13100 Hämeenlinna, puhelin 010 229 0390, faksi 010 229 0399, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi

snoobi

snoobi