Kuljetusliike Simo Lehtonen Ay:n osakkaat Simo ja Marko Lehtonen palkittiin Lopen vuoden yrittäjinä Lopen Yrittäjäjuhlassa lauantaina 4. joulukuuta. Palkinnon jakoi Hämeen Yrittäjät yhdessä paikallisyhdistys Lopen Yrittäjien kanssa.
Loppilaisen Simo Lehtosen kuljetusyrittäjän ura alkoi 47 vuotta sitten, vuonna 1963, jolloin hän alkoi ajaa säiliöautollaan rankkia Etelä-Suomen karjatiloille Nurmijärven Rajamäen tehtaalta. Hän teki myös halkokauppaa ja kuskasi halkoja asiakkailleen.
Rankin ja halkojen oheen kesäisin tuli soranajoa ja vuonna 1960-luvun loppupuolella Lehtonen hankki myös öljyauton, ensin BP:n, sitten Unionin ja viimeiseksi Nesteen ajoihin vuoden 1995 loppuun saakka.
Lehtosten poika Marko tuli kuljetusalalle töihin armeijan jälkeen 1987 ja seuraavana vuonna osakkaaksi mukaan kuljetusliikkeeseen. Öljyajojen päätyttyä he hankkivat toisen sora-auton ja ostivat ensimmäisen kallioalueen oman soranottoalueen lisäksi. Kuljetusliike Simo Lehtonen Ay keskittyi yksinomaan maa-aineskauppaan ja -kuljetuksiin vuonna 1997.
Lehtoset hankkivat 2000-luvun alussa toisen kallioalueen Kytäjältä. Sieltä sai hyvälaatuista, kovaa kiveä, joka kelpasi Ratahallintokeskukselle raidesepeliksi. Sen laatuvaatimukset ovat kovat. Murskeen tulee olla CE-sertifikoitua.
– Toimitimme raidesepeliä Helsinkiin VR:lle 14 vuotta. Parhaimmillaan 70 prosenttia ajoistamme oli raidesepelin ajoa, Simo Lehtonen kertoo.
Kuljetusalan tulevaisuus mietityttää Lehtosia. Ajot on kilpailutettu todella kireälle. Lisäksi ajo- ja lepoaikalainsäädäntö ja sen ulottaminen myös kuljetusyrittäjiin sekä ammattikuljettajan pätevyystutkintovaatimukset ovat omiaan heikentämään alan kannattavuutta.
– En tiedä toista alaa, jossa näin on tehty. Kohta eivät nuoret enää lähde alalle, kun korttikin maksaa niin paljon, Marko Lehtonen miettii.
Kuljetusliike Simo Lehtosen liikevaihto oli vuonna 2009 noin 650 000 euroa. Simon vaimo Riitta Lehtonen on myös mukana perheyrityksen toiminnassa. Hän hoitaa yrityksen laskutuksen.
FAKTA
Vuoden Yrittäjä 2010 Lopella
Kuljetusliike Simo Lehtonen Ay
Yrittäjät: Simo ja Marko Lehtonen
Liikevaihto 2009: 650 000 euroa
Simo Lehtonen on toiminut kuljetusyrittäjänä vuodesta 1963. Kuljetusliike Simo Lehtonen Ay on perustettu 1988, jolloin poika Marko tuli yritykseen toiseksi osakkaaksi.
Kuvassa Lopen vuoden yrittäjät Marko (vasemmalla) ja Simo Lehtonen.