Meri-Rastilan osayleiskaavaesitys 2010

 

MIELIPIDE VUOSAAREN MERI-RASTILAN LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA
Kslk 2007-580
 
 
Itä-Helsingin Yrittäjät ry esittää mielipiteenään seuraavaa:
 
Osayleiskaavaluonnoksessa esitetty toimistorakennus on epärealistinen, kun tarkastellaan Vuosaaren toimitilatonttivarantoa. Vuosaaressa on toimitilatontteja vieläkin riittävästi, vaikka niitä on vuosien aikana kaavamuutoksilla muutettu asuintuotantoon. Kaavamuutoksia on perusteltu toimitilatonttien vähäisellä kysynnällä.

Tärkeämpää on kehittää sataman viereistä työpaikka-aluetta sekä Vuosaaren keskustan toimitilatonttien käyttöä.

 
Vuosaari on ollut raskaan rakentamisen kohde noin 20 vuotta. Väestö Vuosaaressa on kasvanut tänä aikana noin 14 000:stä noin 38 000:een. Esitetty suunnitelma ei vastaa asukaslähtöistä viihtyisän asuinalueen kehittämistä pidemmällä aikavälillä. Alue on tärkeä luonto-, lähivirkistys- ja ulkoilualue ei vain vuosaarelaisille, vaan myös Puotilassa ja Marjaniemessä asuville. Koko alue tuleekin merkitä virkistysalueeksi.
 
Edellä olevan perusteella esitämme, että suunnittelualue säilytetään viher- ja virkistysalueena.  Näin säilytetään myös yksi koko Helsingin kannalta tärkeistä viherväylistä.  Sataman lähialuetta tulee kehittää edelleen, jotta sinne saadaan lisää
tiloja yrityksille kaupan ja palvelujen lisäämiseksi sekä liikenneyhteyksien parantamiseksi.  Samoin asuntotuotanto tulisi keskittää samalla alueella sijaitseville
vapaille tonteille niin pitkäksi aikaa, kuin niitä riittää.
 
 
 
Helsinki 3.12.2010
 
Itä-Helsingin Yrittäjät ry
Hallitus
 
psta Pentti Tanskanen, pj.                    Juha Lindgren, vpj.