logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
22.3.2010

Edward Blomstedt tulevaisuuden tekijänä

Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä palkittiin myös valtakunnallisesti

Helsingin Yrittäjien ehdokas menestyi valtakunnallisessa Vuoden 2010 Nuori Yrittäjä -kilpailussa. Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä Ab Nordic Cast Sourcing Oy:n toimitusjohtaja Edward Blomstedt palkittiin lauantaina 20. maaliskuuta Nuorten yrittäjien päivillä Oulussa. NC Sourcing tuottaa muun muassa valutuotteita, hitsattuja rakenteita ja komponentteja koneenrakennus- sekä rakennusteollisuuden yrityksille.
 
 
Valtakunnallisessa kilpailussa nuorena yrittäjänä pidetään palkinnon jakovuonna enintään 35 vuotta täyttänyttä yrittäjää. Hänen perustamansa yrityksen on tullut toimia vähintään kolme vuotta. Yrityksen tulee työllistää omistajansa lisäksi vähintään yksi henkilö ja jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous on oltava kunnossa. Kilpailun järjestävät vuosittain Suomen Yrittäjät ja Yksityisyrittäjäin Säätiö. Kilpailu järjestettiin valtakunnallisella tasolla 13:nnen kerran.
 
 
Tulevaisuuden Tekijät on Suomen Yrittäjien valtakunnallinen tapahtuma nuorille yrittäjille. Muut palkitut tulevaisuuden tekijät olivat Teemu Tapper, Samcom Oy, Jyväskylä, Miika Toivonen ja Marko Kuusisto, Tampereen Autocenter Oy, Tampere ja Jussi Konttinen, Maalaus ja saneeraus Konttinen Oy, Kuopio.
 
 
 
Lisätietoja:
NC Sourcing:
Edward Blomstedt, toimitusjohtaja, p. 050 300 5598
Helsingin Yrittäjät:
toimitusjohtaja Anssi Kujala, p. 0400 567 925
Bookmark and Share

Helsingin Yrittäjät, Lastenkodinkuja 1 A 4, 00180 Helsinki, puhelin 010 8413 020, faksi (09) 622 3385, toimisto@helsinginyrittajat.fi