”Nuoret ovat yritysten tulevaisuuden työntekijöitä. Lisäksi yrittäjä voi saada nuorilta tuoreita ideoita ja näkökulmia omaan liiketoimintaan”, lauttasaarelaisen ravintolan Blue Peterin ravintoloitsija Jussi Forsman toteaa.
”Tällaista yhteistyötä yrittäjien kuuluu tehdä”, Forsman perustelee mukanaoloa Lauttasaaren yrittäjien ja Lauttasaaren yhteiskoulun yhteisessä työelämä- ja yrittäjyyspäivässä 10.11.2011. Ja ovathan nuoret myös asiakkaita, kuten ATK- alan yrittäjä Paul Ahlroos muistuttaa.

Blue Peter Lauttasaaressa on kiitelty ravintola, ja nyt yrittäjätarinan saivat kuulla myös Yhteiskoulun oppilaat.
Nyt toisen kerran järjestettyyn päivään osallistui 26 yritystä sekä noin 190 oppilasta ja opettajaa. Päivä alkoi yhteisellä tilaisuudella koulun auditoriossa, jossa apulaisrehtori Mikko Hakala kannusti opiskelijoita omaksumaan yrittäjämäisen asenteen työelämään, sillä ”kyllähän sellaiset ihmiset pärjäävät”.
Oman tervehdyksensä toi Lauttasaaren yrittäjien puheenjohtaja Kari Ehari.
”Me yrittäjät haluamme kertoa oppilaille ja opettajille mitä yrittäminen ja työelämä oikeasti on”, Ehari sanoo.
”Julkisuudessa esillä olevat yrittäjät ja yritykset ovat vain pieni osa. Yrittäjät ikääntyvät ja tarvitsemme uusia yrittäjiä turvaamaan maamme hyvinvointia”.
Päivän aikana opiskelijat pääsivät yritysten takahuoneisiin kuulemaan yrityksistä ja yrittäjyydestä. Yksi vierailukohteista oli Rengastalo Oy, jonka toimitusjohtaja, yrittäjä Mikael Franck kertoi opiskelijoille omasta polustaan yrittäjäksi. Opiskelijat kuulivat myös yrittäjän ajatuksia työn merkityksellisyydestä sekä yrityksen menestymisen peruspilareista, osaamisesta ja maineesta.
Oppilaat kiittelevät päivän antia. Heistä oli mielenkiintoista nähdä, ettei aina tarvitse olla suuri pärjätäkseen; myös hyvä idea, sitkeä työ ja usko omaan yritykseen voi luoda menestystä.
Rengastalo ja Mikael Franck.
Yrittäjäjärjestön paikallisyhdistys järjesti teemapäivän, ja haastoi alueen yritykset mukaan kertomaan yrittäjyydesta nuorille. Hyvin alkanutta yhteistyötä aiotaan jatkaa tulevina vuosina, ja oppilaille varataan jatkossa vielä enemmän aikaa tutustua yrityksiin jo etukäteen.
Marinetekin kelluvat asunnot esittelyssä oppilaille.
Teksti ja kuvat: Päivi Ojala
Kirjoittaja on Yrittäjyyskasvatus-hankkeen projektipäällikkö Helsingin Yrittäjissä.