Helsingin Yrittäjät valitsivat vuoden 2010 helsinkiläiseksi nuoreksi yrittäjäksi Ab Nordic Cast Sourcing Oy:n toimitusjohtaja Edward Blomstedtin. 28-vuotias Blomstedt perusti yrityksensä vuonna 2005. NC Sourcing tuottaa muun muassa valutuotteita, hitsattuja rakenteita ja komponentteja koneenrakennus- sekä rakennusteollisuuden yrityksille.
Toiminta-alueena kansainvälinen kenttä
NC Sourcing on alallaan Suomen suurimpia toimittajia. Yritys on saanut asiakkaita Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Saksasta. Hankintaketjussa on toimittajia muun muassa Kiinasta, Venäjältä ja Intiasta. Yrityksen tavoitteena on nousta 10 vuodessa koko Pohjois-Euroopan kattavaksi sopimusvalmistajaksi ja alansa merkittäväksi tekijäksi.
Helsingin Yrittäjien puheenjohtajan Pentti Rantalan mukaan valinnan perusteina olivat ennen kaikkea yrityksen kansainvälistyminen, kasvuaikeet ja määrätietoinen kehittäminen. Yritys on kasvanut viidessä vuodessa kaivonkansien toimittajasta kehittyneeksi komponenttien ja kokoonpanojen sopimusvalmistajaksi. Tämän lisäksi yrityksen vahvuutena pidettiin tuotekehittelyä ja tuotteistamista.
- NC Sourcing tarjoaa kokonaispalvelun, johon sisältyy logistinen ketju. Kehittämme aina pitkäaikaisia asiakkuuksia, emme pyri vain kertamyynteihin. Menestymisemme salaisuus on uskallus markkinoinnissa sekä ystävällinen ja tehokas palvelu, kiteyttää Blomstedt.
Kestävän kehityksen asialla
Blomstedt näkee, että NC Sourcingilla on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa tuotantoverkostonsa tehdaslaitosten normeihin ja viedä sekä ympäristötietoutta että uusia ratkaisuja esimerkiksi Kiinaan vaikuttaen näin kestävän kehityksen nousuun maailmalla.
- Vuoden 2011 alussa käynnistämme tähän tarkoitukseen NC Sourcing Academy -ohjelman, jossa tuotantopartneriemme toimintaa kehitetään kestävän kehityksen periaatteita vaalien ja viedään ympäristötietoisuutta sinne, missä sitä todella kaivataan, Blomstedt täsmentää.
Lisätietoja:
NC Sourcing:
Edward Blomstedt, toimitusjohtaja, p. 050 300 5598
Helsingin Yrittäjät:
puheenjohtaja Pentti Rantala, p. 0400 500 800
toimitusjohtaja Anssi Kujala, p. 0400 567 925