Kesäisin nuorisotyöttömien määrä on suurimmillaan, kun oppilaitoksista valmistuneet siirtyvät opiskelijastatuksesta työelämään. Vastavalmistuneet eivät nouse taantumasta yhtä nopeasti kuin muut ikäryhmät. Helsingin Yrittäjät haastoikin kevätkokouskannanotossaan yrityksiä työllistämään nuoria, ja tähän haasteeseen tartuttiin innokkaasti.
Tukea työttömän tai vastavalmistuneen nuorten työllistämiseen tarjoaa Sanssi-kortti, joka on työnantajille kohdistettu, palkkatukeen pohjautuva työllistymisseteli. Sanssi-kortin myöntää työ- ja elinkeinotoimisto. Se tuo yritykseen osaavan työntekijän lisäksi jopa 550 euroa kuussa. Taantumasta toipuvat yritykset voivat nousta nopeammin innokkaiden ja osaavien nuorten avulla.
Sanssi-tuen saamisessa on syytä ottaa huomioon seuraavaa:
- Työsuhde voi olla toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen, koko- tai osa-aikainen.
- Työsuhteen palkan täytyy olla työehtosopimuksen mukainen.
- Työntekijän täytyy olla alle 30-vuotias, vastavalmistunut nuori, joka on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon.
- Tukea ei myönnetä, mikäli työnantaja on hakemuksen jättämistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä samoista tai samanlaisista tehtävistä.
Jos sinulla ei ole tiedossa sopivaa nuorta, jolla on Sanssi-kortti, voit kysyä TE-toimistosta ehdokkaita.
Miten palkkaan sanssi-nuoren