Helsingin, Espoon, Vantaan ja Uudenmaan Yrittäjät varoittavat, että alkavissa hallitusneuvotteluissa ei tule edes neuvotella pääkaupunkiseudulle tai Helsingin seudulle kohdentuvista ruuhkamaksuista.
Yrittäjäjärjestöt ovat huolestuneita alueellisen pakkoveron suunnittelusta. Ruuhkamaksut olisivat tosiasiassa lisävero, joka kohdistuisi alueellisesti vain Uudellemaalle. Jo nyt korkea elämisen ja yrittämisen kustannustaso nousisi entisestään. Kun Uusimaa tuottaa 38 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, ei siitä rankaiseminen ole Suomenkaan etu. Ylimääräinen vero liikkumiselle ei ratkaise liikenteen haasteita.
Yrittäjäjärjestöt korostavat, että ensisijaista on rakentaa metropolialueelle sujuva liikennejärjestelmä. Ihmisten tulee itse saada päättää kulkuvälineistään. Metropolipolitiikan hengessä yrittäjät odottavat nyt valtioneuvostolta aitoja panostuksia koko Uudenmaan liikenneinvestointeihin.
Yrittäjäjärjestöjen mielestä on valitettavaa, jos metropolialueen kilpailukykyä halutaan heikentää rankaisemalla yrityksiä työllistämisestä ja ihmisiä työssä käymisestä. Alueen kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytyksiä on kehitettävä esimerkiksi seuraavilla toimenpiteillä:
1) Joukkoliikenteen käyttö on tehtävä houkuttelevammaksi rakentamalla riittävästi liityntäpysäköintipaikkoja ja joukkoliikennejärjestelmä koko Helsingin seudun kattavaksi.
2) Rakennetaan kehätiet toimiviksi.
3) Rakennetaan Helsingin keskustatunneli..
4) Tehdään päätös Pisara-radasta.
Liikenteen sujumattomuudelle ratkaisu ei saa olla veroluonteinen ruuhkamaksu tai edes sen kevyemmät versiot. Helsingin seutu on elinkeinorakenteeltaan kauppa- ja palveluvaltainen. Siksi paras keino pitää yllä yritystoiminnan edellytyksiä on varmistaa asiakkaiden helppo pääsy näihin yrityksiin. Keskustelu tämän veroluonteisen maksun ulottamisesta yksin vain Helsingin seudulle on unohdettava.
Lisäverojen sijasta tulevalla hallituskaudella tulee jatkaa metropolipolitiikkaa panostamalla tosissaan alueen kansainvälisen kilpailukyvyn kohentamiseen. Metropolipolitiikan sisällössä tulee huomioida myös pk-yritykset.
Lisätiedot:
Pentti Rantala
pj. Helsingin Yrittäjät
puh. 0400 500 800
Jukka Pelkonen
pj. Espoon Yrittäjät
puh. 0400 412 221
Kari Järvenpää
pj. Uudenmaan Yrittäjät
puh. 0400 490 922
Tommi Valtonen
pj. Vantaan ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät
puh. 0500 707 487