logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Helsingissä kannattaa olla yrittäjäjärjestön jäsen

Helsingissä kannattaa yrittää – ja olla yrittäjäjärjestön jäsen

Suomalaiset ovat yritteliästä kansaa. Mitenkään muuten ei pienen maamme menestys selity. Me olemme nimittäin pärjänneet kansainvälisessä kilpailussa hyvin. Suomesta on kiistattomasti tullut laadukkaiden tuotteiden, korkean teknologian ja hyvien palveluiden maa.

Suhdannevaihteluista huolimatta Helsingin Yrittäjät ry on jo 70 vuotta vaikuttanut kaikkien yrittäjien puolesta. Tänään olemme edunvalvontatyömme lisäksi yli 6500 jäsenyrittäjän palvelujärjestö. Olemme ainut keskusjärjestömme Suomen Yrittäjät ry:n aluejärjestö joka toimii yhden kaupungin alueella – tämän pääkaupunkimme ansaitseekin.
 
Yrittäjäjärjestön tärkein tehtävä on vaikuttaa siihen, että yrityksillä on hyvät olosuhteet menestyä, työllistää ja luoda uutta. Tuo tehtävä ei ole helppo varsinkaan Helsingissä, mutta teemme parhaamme. Vaikutamme ja palvelemme herkällä korvalla. Teemme päivittäin töitä jokaisen yrityksen eteen.
 
Helsingin Yrittäjillä on hyvälle tasolle viritetyt palvelu- ja vaikuttamisjärjestelmät. Esimerkiksi jäsenillemme maksuton puhelinneuvonta on ylivoimainen kanava ja auttaa sitä käyttäviä jäsenyrityksiämme monissa muutostilanteissa.
 
Näiltä www-sivuilta löydät tiedot jäsenillemme tarjottavista palveluista, koulutustilaisuuksista ja jäseneduista. Olen vakuuttunut, että jokaisen yrittäjän kannattaa olla järjestömme jäsen.
 
Tervetuloa mukaan Helsingin Yrittäjien jäseneksi ja toimintaan!

 

Ellet vielä ole jäsenemme, tässä joukossa kannattaa nyt olla mukana Liity TÄSTÄ mukaan rohkeaan joukkoomme!

Helsingin Yrittäjät, Lastenkodinkuja 1 A 4, 00180 Helsinki, puhelin 010 8413 020, faksi (09) 622 3385, toimisto@helsinginyrittajat.fi

hakukonebanner