logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
15.4.2011

Kainuun Yrittäjien varsinainen kokous Pörinöiden yhteydessä

Kainuun Yrittäjät piti kokouksensa kevätpörinöiden yhteydessä ja valitsi hallitukseen uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Tällä kerralla olivat erovuorossa puolet hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä arvan perusteella, koska järjestö lähti liikkeelle viime vuonna uusilla säännöillä. Puheenjohtajana 2012 kokoukseen saakka jatkaa Timo Leppänen, joka valittiin kaksivuotiskaudelle 2010 varsinaisessa kokouksessa.

Aluejärjestön hallitukseen tulivat valituiksi varsinaisiksi jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi Kajaanista Eero Suutari (varajäsen Risto Haverinen), Kari Kinnunen (Arto Okkonen), Pekka Nevala (Timo Peussa) ja Miariikka Heikkinen (Maarit Kemppainen), Sotkamosta Tuomo Kauppinen (Juha Leinonen) ja Hannu Korhonen (Kari Sirviö), Kuhmosta Jari Kanerva (Esa Haverinen) ja Kari Sorjonen (Martti Huusko), Suomussalmelta Pekka Seppänen (Tuomas Pyykkönen) ja Yrjö Moilanen (Matti Kaikkonen), Paltamosta Ilkka Horto (Päivi Leinonen), Puolangalta Tuomo Seppänen (Sauli Sarpola), Hyrynsalmelta Matti Kivijärvi (Matti Hiltunen) ja Ristijärveltä Terhi Hannukainen (Kaisa Tolonen).

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2010 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä vahvistettiin vuoden 2012 toiminta- ja taloussuunnitelma.

Kainuun Yrittäjien jäsenmäärä jatkoi kasvuaan vuoden 2010 aikana. Viime vuosina jatkunut jäsenmäärän kasvu tasaantui ollen vuoden lopussa 1212 yritystä. Paikallisyhdistyksistä vuoden 2010 paikallisyhdistykseksi valittiin Kuhmon Yrittäjät. Ristijärven Yrittäjät voitti eniten jäsenmääräänsä kasvattaneen paikallisyhdistyksen palkinnon eli Ristijärven jäsenmäärä kasvoi 26 %.

Vuosi 2011 on Kainuun Yrittäjien 77. toimintavuosi. Suomen Yrittäjät toteuttaa yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa eduskuntakampanjan, jonka tavoitteena on edistää yrittämisen toimintaedellytyksiin vaikuttavia keskeisiä tavoittei tamme ja saada niitä vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan. Pyrimme lisäämään kansalaisten tietoisuutta yrittäjyydestä kansantalouden moottorina ja sitä kautta hyvinvoinnin luojana sekä saada eduskuntaan yhä enemmän yrittäjämyönteisiä kansanedustajia ja jäsenyrittäjiä. Nykyisessä eduskunnassa on 30 jäsenyrittäjää.

Tavoiteohjelma sisältää järjestömme painotukset seuraavalle hallituskaudelle. Vaikuttamistyössä tavoiteohjelmaa on hyödynnetty syksystä 2010 alkaen, ja sitä käytetään edelleen laajasti.

Kauppakatu 26 A, 87100 Kajaani, p. 010 387 7870, f. (08) 613 0934