logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
14.9.2011

Kainuussa vielä kaikki hyvin laskua odotellessa

Odotukset alaspäin.

Yleiset suhdanneodotukset ovat lähteneet laskuun. Muutokset ovat viime aikoina olleet hyvin nopeita ja ennustuksien vaihteluväli suuri. Tämän barometrin ennustavuus on ollut varsin hyvä, kun tarkastellaan käyriä pitkällä aikavälillä.
 
Nyt ollaan tultu alas edellisestä suhdannenäkymästä eli saldoluvusta 27 lukuun 12. Voidaan siis todeta, että näkymät tästä eteenpäin vuodeksi ovat Kainuussa vielä kohtuullisen hyvät.
 
Syksyn aikana tehty pikapäivitys kuitenkin osoittaa, että odotusten heikentyminen on ollut hyvin nopeaa yhden kuukauden aikana. Suhdanneodotusten saldoluku putosi peräti 35 yksikköä. Vuodesta 2012 on siis tulossa heikko, jos odotukset toteutuvat.
 
Karkeasti toimialoja jakaen eniten huolta huomisesta tunnetaan kaupan alalla, jossa 40 % vastaajista odottaa huonompia aikoja. Teollisuudessa ja palveluissa odotukset painottuvat siihen, että tilanne säilyy nykyisellään. Kaupan alalla kukaan ei odota paranemista ja teollisuudessa ja palveluissa neljännes katsoo, että vielä suhdanne paranee lähimmän vuoden aikana.
 
Henkilökunnan määrän suhteen odotukset ovat puolittuneet kevään tasosta.
 
Toivoa pitävät yllä kaivos- ja metalliteollisuus sekä ICT ja matkailu. Metallin osalta odotukset ovat tosin tippuneet kesän jälkeen.
 
Investointihalut kaikkoamassa
 
Osatekijöiden suhteen huolestuttavaa on investointiodotusten painuminen miinukselle (saldoluku -5,4 %), kun se keväällä oli hieman plussalla. Kaikkinainen epävarmuus koti- ja ulkomaiden markkinoilla on lisännyt epävarmuutta. Sitä lisää vielä se, että kustannusten odotetaan nousevan (saldoluku 25,5 %), eikä liikevaihtoa synny vastaavasti lisää (saldoluku 17,5 %).
 
Rahoitus tullaan suuntaamaan pääasiassa käyttöpääomaan.
 
Vaikka vielä menee hyvin, niin muutkin osatekijät kertovat huonompien aikojen odotuksesta; liikevaihdon saldoluku 50 %:sta 17,5 %:iin, kannattavuus 28 %:sta 5,3 %:iin, vakavaraisuus 25 %:sta 7 %:iin ja tuotekehityspanokset 15 %:sta -1,8 %:iin.
 
Markkinointia ja myyntiä kehitettävä
 
Eniten Kainuussa nähdään kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä (36 %). Toisena on henkilöstön kehittäminen ja koulutus (17 %) ja kolmantena tuotanto- ja materiaalitoimintojen kehittäminen (8 %).
 
Pahin kehittämisen este suhdanne- ja taloustilanne
 
Pahimpana esteenä Kainuussa kehittämiselle nähdään lähimmän vuoden aikana heikkenevä suhdanne- ja taloustilanne (29,4 %). Resurssitekijöistä (26,5 %) rahoituksen saatavuus esteenä korostuu (60 %).
 
 
Elinkeinoilmastossa ei muutosta
 
Alueen pk-yritykset ovat edelleen tyytyväisiä asuinympäristön viihtyisyyteen ja toimitilojen ja tonttien saatavuuteen. Kokonaisuutena arvioituna elinkeinoilmastoon ollaan kohtuullisen tyytyväisiä.
 
Rahoitus
 
Koko maassa on rahoitusta otettu pankista 81 %, Finnverasta 22 % ja ELY –keskuksesta 7,7 %.  Kainuussa vastaavat luvut ovat pankki 79 %, Finnvera 57 % ja ELY –keskus 14,3 %.
 
Niistä, jotka Kainuussa aikovat hakea rahoitusta tärkein lähde on pankki 100 %, Finnvera 43 % ja ELY –keskus 29 %. Merkille pantavaa on, ettei kukaan ilmoita hakevansa rahoitusta TEKEsiltä eikä pääomasijoittajilta.
 
Tärkein rahoituksen kohde on käyttöpääoma.
 
Maksuvaikeuksia on edelleen enemmän kuin ”normaaliaikoina” eli Kainuussakin niitä ilmenee 20 %:lla yrityksistä eli hieman enemmän kuin koko maassa, vaikka omavaraisuusasteet alueella ovat maan keskitasoa.
 
Henkilöstön rekrytoinnin haasteet
 
Kainuun yrityksistä 11 % kokee, että mahdolliset ongelmat työsuhteen purkamisessa rajoittavat työvoiman palkkaamista erittäin paljon. Melko paljon tai jonkin verran haittaa kokee 27 %. Erityisesti tämä koetaan kaupan alalla, jossa haittaa kokee erittäin paljon tai jonkin verran 80 % yrityksistä.
 
Työsuhteen päättämistä ei ole koettu yhtä suurena ongelmana, mutta korostuu teollisuutta enemmän kaupan ja palveluiden aloilla.
 
Pk-yritysbarometrin aineisto:
 
 
Lisätietoja:
 
Kainuun Yrittäjät, toimitusjohtaja Pekka Ojalehto, 044 3131 310, pekka.ojalehto@yrittajat.fi

Kauppakatu 26 A, 87100 Kajaani, p. 010 387 7870, f. (08) 613 0934