logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
11.11.2011

Kansanedustaja Eero Suutari Kajaanin Yrittäjien puheenjohtajaksi

Kajaanin Yrittäjien julkilausuma: Sotumaksuvapautusta on jatkettava

 
Kajaanin Yrittäjät ry valitsi puheenjohtajakseen yksimielisesti Eero Suutarin Kajaanissa torstaina 10.11. pitämässään kokouksessa. Kumppanipuheenvuorot käyttivät Henki-Fennian myyntipäällikkö Kari Heiskanen ja Nordea Privat Banking yksiköstä Stefan Gasic.
 
Hallituksen jäseniksi kaksivuotiskaudelle 2012 - 2013 valittiin yksimielisesti Pekka Nevala, Marjatta Immonen, Timo Peussa, Risto Haverinen, Jukka Kärnä, Maarit Kemppainen, Miariikka Heikkinen, Arto Okkonen, Petri Kemppainen, Päivi Piirainen, Ismo Jauhiainen ja Riikka Pikkarainen.
 
Puheenjohtajan Eero Suutarin mukaan valtakunnan tason Suomen Yrittäjien keskeiset painopisteet; myönteisen yrittäjyysilmapiirin vahvistaminen, kuntien ja kuntayhtymien vastuulla olevien palvelumarkkinoiden ja hankintatoimen kehittäminen siten, että yrittäjien osallistumismahdollisuudet paranevat, vaikuttaminen kuntavaaleissa siten, että yrittäjien asema kuntapolitiikan seurauksena kehittyy suotuisasti ja hallitusohjelman verolinjausten mahdollisimman hyvä toteutus yrittäjien kannalta ovat tärkeitä. Nyt jos koskaan tarvitaan yrittäjyyttä. Julkisen sektorin kova haaste on velkaantumisen pysäyttäminen, mikä on välttämätöntä.
 
Kajaanissa korostuu yhä tiiviimpi ja parempi yhteistyö kaupungin päättäjien kanssa. Tässä on päästy hyvin eteenpäin viime aikoina puheenjohtaja Eero Suutari korostaa. Tästä esimerkkinä hän mainitsee säännölliset tapaamiset eri toimialojen ja kaupungin elinkeinojohdon välillä sekä Kajaanin Yrittäjien hallituksen ja kaupunginhallituksen tapaamiset.
 
Eero Suutarin mukaan Kajaanin Yrittäjien järjestäytymisaste on tasolla, joka takaa riittävän painoarvon, kun yrittäjien asioita ja aloitteita viedään eteenpäin. Paikalliseen elinkeinopolitiikkaan vaikuttaminen onkin yksi paikallisyhdistyksen tärkeimmistä tehtävistä. Niinpä päätöksenteossa yritysvaikutusten arviointi onkin edelleen voimakkaasti agendalla.
 
Kainuun Yrittäjien jäsenkehitys on ollut erittäin hyvää viime aikoina ja Kajaanissakin on jäsenmäärä pysynyt kasvussa ja on nyt ennätyslukemassa eli 565.
Julkilausuma:
Kajaanin Yrittäjien syyskokous esittää julkilausumassaan, että sotumaksuvapautusta on jatkettava 2012 - 2014.
Vapautuksella on ollut suuri merkitys pienille työllistäville yrityksille voimakkaan rakennemuutoksen alueella Kainuussa. Vapautus on omalta osaltaan auttanut työpaikkojen säilyttämisessä ja työllistämisessä.
Vuonna 2011 maksu on 2,12 % ja kahden vuoden aikana pienessäkin yrityksessä sotumaksuvapautus on merkittävä kannustin yrittämisessä.
Kajaanin Yrittäjien mukaan sotumaksuvapautuksen jatkoesitys sopii hyvin Kainuun kansanedustajien yhteiselle agendalle ajettavaksi.
 
Lisätietoa sotumaksuvapautuksesta

Kauppakatu 26 A, 87100 Kajaani, p. 010 387 7870, f. (08) 613 0934