Kainuun Yrittäjien vuoden päätapahtuma, Maakunnallinen Yrittäjäjuhla vietettiin Suomussalmella. Perinteiseen tapaan palkittiin kuntien vuoden yrittäjät, vuoden maakunnallinen yrittäjä sekä jaettiin nuoren yrityksen stipendi. Etera luovutti vuoden senioriyrittäjälle kiertopalkinnon.
Juhlan avasi puheenjohtaja Timo Leppänen pääteemanaan yritysvaikutusten arviointi ja julkinen hankintapolitiikka. Suomen Yrittäjien terveiset toi järjestöjohtaja Kari Hiltunen painottaen yrittäjien tavoiteohjelman ehdotuksia seuraavalle vaalikaudelle.
Kunnan terveiset toi Suomussalmen kunnanjohtaja Matti Mentilä ja maakunnan terveiset maakuntaneuvos Timo Säkkinen.
Kumppanien puheenvuoron käytti johtaja Olli Latola OP – Pohjola ryhmästä. Hänen mukaansa talous on Suomessa ja Euroopassa sekä maailmalla lähdössä nousuun. Lisäksi hän arvioi korkojen pysyvän vielä kauan alhaalla ja laman jäljet saadaan korjattua. Johtaja Latola korosti, että Kainuulla hyvä maine Suomessa ja yrittäjien tulee hyödyntää.
Lisäksi juhlassa julkistettiin kaksi huomionosoitusta. Nuorkauppakamari nimesi yrittäjä Leena Valtasen vuoden 2010 positiivisimmaksi kainulaiseksi. Maakuntaneuvos Timo Säkkinen sai vastaanottaa Suomen Yrittäjien myöntämän Yrittäjäristin Suurristin ansioistaan yhteiskunnallisissa tehtävissä yrittäjyyden hyväksi.
Juhlan juonsi imitaattori Ari Kettukangas ja muusta ohjelmasta vastasi Suomussalmen Yrittäjät hauskalla Äijät Areenalla esityksellään.
Maakunnallinen Vuoden Yrittäjä, Vuoden Yrittäjät, Nuoren Yrityksen Stipendi, Senioriyrittäjä
Maakunnallinen vuoden yritys, Mehi Oy, Teuvo Merilä, Metallitie 2, 89600 Suomussalmi, p. 020 792 9600, teuvo.merila@mehi.fi
Hyrynsalmi, Parturi – Kampaamo, Mervi Heikkinen, Käkitie 6, 89400 Hyrynsalmi, p. 044 0741 350, mervi.heikkinen@pp4.inet.fi
Kuhmo, Kuhmo JK -fysioterapia, Juha Kampman, Koulukatu 10, 88900 Kuhmo, p. 040 513 6441, info@jk-fysioterapia.fi
Kajaani, Metallikoneistamo E. Moilanen Ky, Risto Moilanen, Nuaskatu 5, 87400 Kajaani, p. 050 324 6446, reo.moilanen@suomi24.fi
Paltamo, Tapani Aalto Ky, Tapani Aalto, Oikotie 8, 88300 Paltamo, p. 0400 773 219, tapaniaalto@msn.com
Puolanka, Kainuun-Herkut, Hilma Moilanen, Havutie 1, 89200 Puolanka, p. 040 486 7722
kainuunherkut@puolanka.net
Ristijärvi, Cafe 5 Stop, Pirkko Leinonen, Saukontie 37, 88400 Ristijärvi, p. (08) 681 180, 040 831 7354
Sotkamo, Erkki Härkönen Ky, Erkki Härkönen, Peltokuja 2, 88600 Sotkamo, p. 0400 154 745
Suomussalmi, Jukka Seppänen, Scandic Kiannon Kuohut, hotelliyrittäjä, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi, p. (08) 710 770, 040 769 0326, jukka.seppanen@kiannonkuohut.fi
Nuoren Yrityksen Kehittämisstipendi, H & H Dance House, Hannu Korhonen ja Heli Hyvärinen,
Kauppakatu 30, 87100 Kajaani, p. 0451 397 434, hannu-korhonen@hotmail.com
Senioripalkinto, Veijo Alm, Koneistamo Alm Oy, Kehräämöntie 3, 87400 Kajaani, p. (08) 632 870
veijo.alm@koneistamoalm.fi
Puheenjohtaja Timo Leppänen, Kainuun Yrittäjät
Timo Leppänen avasi Maakunnallisen Yrittäjäjuhlan Suomussalmella 30.10.2010.
Aivan viimeaikoina on yritysvaikutusten arviointi kunnallisessa päätöksenteossa noussut mukavasti keskusteluun. Useissa kunnissa on tehty päätöksiä arvioinnin käyttöönotosta. Lyhyesti kerrottuna kyse on yritysnäkökulman huomioonottamisesta päätöksiä valmisteltaessa vähän samaan tapaan kuin ympäristövaikutuksia on arvioitu jo vuosikymmenet.
Julkinen sektori vaikuttaa yritystoimintaan paitsi päätöksillään, myös kilpailemalla samoilla markkinoilla toimivien yritysten kanssa. Vuosi vuodelta merkittävämmäksi nousevat myös julkisen sektorin hankinnat. Erilaisten hankintarenkaiden kautta myös kunnat tavoittelevat säästöjä mutta pitkälle vietynä näillä toimilla viedään oman kunnan tai maakunnan yrityksiltä toimintaedellytykset ja lopputuloksena on kunta, jossa palvelut rajoittuvat liikenneasemaan ja kunnantaloon.
Perinteisesti elinkeinopolitiikaksi mielletty osa kunnallisesta päätöksenteosta on jo pitkään ollut kelpo kunnossa. Yrittämisen edellytykset ovat yleisesti paremmat kuin koskaan ja ilmapiiri on aidosti yrittäjämyönteinen. Jo 1990-luvun puolivälistä lähtien uudet työpaikat ovatkin valtaosin syntyneet pk-sektorin yrityksiin ja erityisesti palvelualalle.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö parannettavaakin olisi. Etenkin ympäristöasioissa menevät viranomaistehtävät ja markkinoilla tapahtuva kilpailu pahasti sekaisin. Meillä Kainuussa ei oikein kukaan tunnu saavan otetta jätehuollon kuntayhtymään. Toisaalta kuntien yhteinen yhtymä käyttää sille sinälläänkin lain nojalla kuuluvaa päätösvaltaa mutta toisaalta pyrkii kaikin mahdollisin keinoin kilpailemaan olemassa olevan yritystoiminnan kanssa. Se ei siis korjaa mitään markkinapuutetta vaan hakee toimintansa rahoittamiseksi monopoliasemaa. Kaksoisroolinsa perusteella se saavuttaakin sen helposti. On selvää, ettei tällainen toiminta ole pitkässä juoksussa kenenkään etu – ei kuntien eikä etenkään kuntalaisten.
Järjestöjohtaja Kari Hiltunen, Suomen Yrittäjät
Järjestöjohtaja Kari Hiltunen toi yrittäjäjuhlaan Suomen Yrittäjien terveiset
Seuraavaan vaalikauteen lähdetään kovin erilaisissa olosuhteissa kuin neljä vuotta sitten. Suomi on toipumassa syvästä, maailmanlaajuisesta talouskriisistä. Toipumista helpottaa se, että maamme selviytyi – paljolti myös yrittäjäsektorin ansiosta – talouden syvästä pudotuksesta odotettua vähemmillä vaurioilla. Maailmantaloudessa on kuitenkin edelleen epävarmuutta, jonka takia kasvu ei välttämättä ole kovin nopeaa eikä tasaista. Kainuussakin viimeisimmät tiedot osittavat työttömyyden laskeneen selkeästi, johon on vaikuttanut jättimäisen Talvivaara investoinnin lisäksi maakunnallisen pk yrittäjyyden menestyminen.
Talouskriisistä selviytymistä suurempi haaste on hyvinvointimme säilyttäminen kiristyvässä, globaalissa kilpailussa. Suomen menestystä ei voi laskea aikaisempaan tapaan yhden tai muutaman toimialan varaan, vaan koko yrittäjäsektorin merkitys menestystekijänä on entistä suurempi. Yrittäjyyden ja yrityskasvun edistämistoimet nousevat yhä tärkeämmiksi jokaisen kansalaisen hyvinvoinnin kannalta.
Työnsä päättävän ja sitä edeltävän hallituksen ohjelmissa oli monia kannatettavia tavoitteita kilpailukykymme ja hyvinvointimme turvaamiseksi. Talouskriisi vaikutti osaltaan siihen, että ohjelman monet keskeiset kohdat jäivät vain valmistelun asteelle. Nämä asiat kuten työpanoksen määrään ja työn tuottavuuteen liittyvät kysymykset eivät ole kuitenkaan menettäneet ajankohtaisuuttaan, päinvastoin. Sen johdosta Suomen Yrittäjien tavoiteohjelmassa on asiakokonaisuuksia, joita on löydettävissä jo edellisen hallituksen ohjelmasta.