logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
28.7.2010

Valtiovarainministeriön budjettilinjaus sopii suhdannetilanteeseen

Suomen Yrittäjien mielestä valtiovarainministeriön budjettiesityksen päälinja on sikäli oikea, ettei verojen yleistä korotusta esitetä. Tiukempaan menokuriin olisi kuitenkin ollut perusteita.

- Pidättyvyys menoissa pakottaa suuntaamaan voimavaroja tehokkaammin ja nostamaan tuottavuutta, kun taas veronkorotukset heikentäisivät kannusteita työhön ja yrittäjyyteen. Tiukempaan julkiseen menokuriin on kuitenkin mahdollisuuksia, sillä parantuneet talousnäkymät antavat jossakin määrin aikaisempaa enemmän tilaa rajoittaa sosiaalimenoja, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.
 
Budjettiesityksessä oleva energiaverojen korotusesitys on valitettava, mutta se on perusteltavissa ympäristönäkökohdilla ja tarpeella rahoittaa työnantajan kansaneläkemaksun poisto. Korotusten kohdentaminen on tehty järkevästi.
 
- Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on aivan oikein kiinnittänyt huomiota kasvutekijöiden vahvistamiseen julkisen talouden tasapainon saavuttamiseksi. Esitettyjen keinojen, kuten työurien pidentämisen ja verotuksen kannustavuuden ohella on kuitenkin painokkaammin kiinnitettävä huomiota tuottavuuteen, joka nousee niukan työvoimapanoksen oloissa yhä keskeisemmäksi kasvutekijäksi, Järventaus korostaa.
 
Suomen Yrittäjien mielestä hallituksen tulisi rohjeta ottaa esille myös työmarkkinoiden kehittäminen yhtenä keinona työn tuottavuuden parantamisessa.
 
- Hallitusohjelmassa oleva, mutta hallitukselta toteuttamatta jäänyt paikallisen sopimisen edistäminen olisi yksi keino, toimitusjohtaja Järventaus huomauttaa.
 
yrittajat.fi
p. (09) 229 221 
  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 1

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Keski-Suomen Yrittäjät, Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä, puhelin 010 425 9200, faksi 010 425 9210, www.yrittajat.fi/keskisuomi

Elisa_pystybanneri_2012
Tapiola_banneri_140x350
Bützow_banneri_140x350
Krogerus_banneri