logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Kirkkoharjun koulun Ekonomia-kurssi, Kirkkonummi

Kohderyhmä:
Yläluokkien oppilaat

Kuvaus:
Uusien ops-perusteiden mukaisen yrittäjyysopetuksen lisäksi Kirkkonummen Kirkkoharjun koulussa on tarjolla kaksi valinnaiskurssia yrittäjyyskasvatuksesta.

Ekonomia-kurssi on kaksivuotinen kurssi, joka antaa nuorelle tietoja ja taitoja tehdä järkeviä taloudellisia valintoja ja hallita monipuolisesti eri elämänalueita. Kurssin aihepiirejä ovat mm. kuluttajatietous, pankkiasiat, kauppa, tietoliikenne, kokoustekniikka, kirjanpito ja ajankohtaiset asiat. Opiskelu ohjaa oppilasta hahmottamaan kodin ja perheen talouden hoitoa. Oppilas ymmärtää yrittämisen edellytykset ja merkityksen itselleen ja vaikutuksen talouselämälle. Asuminen, vakuutukset, verotus, markkinointi, suhdetoiminta, yritystoiminta ja riskien hallinta tulevat myös tutuiksi. Kurssin aikana tehdään opintokäyntejä, kuullaan asiantuntijoita ja harjoitellaan käytännön yritystoimintaa.

Koulussa on tarjolla myös Nuori Yrittäjyys-kurssi (NY). Kurssilla toteutetaan osin kansainvälistä NY-projektia ja annetaan oppilaille perustiedot ja –taidot yritystoiminnasta. Yrittäjyyttä harjoitellaan kurssilla käytännössä pitämällä koulukioskia, myyjäisiä, näytöksiä ja messuja tai muuta vastaavaa.

Vahvuudet:
· Yritystoiminnan harjoitteleminen käytännössä.
· Opitaan ymmärtämään yrittämisen edellytyksiä..

Lisätietoja:
Kirkkoharjun koulu, Kirkkotallintie 6 A, 02400 KIRKKONUMMI
rehtori Maarit Rossi, 0400 906 344, 09 2967 2408, maarit.rossi@kirkkonummi.fi
http://koulut.kirkkonummi.fi/kirkkoharju

Keski-Suomen Yrittäjät, Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä, puhelin 010 425 9200, faksi 010 425 9210, www.yrittajat.fi/keskisuomi

Fondia
Yritysten taitava Keski-Suomi