Elpo-työkirja
>> Kunnan elinkeinopoliittisen ohjelman työkirja
(pdf-tiedosto, 17 sivua)
Kunnan tehtävä elinkeinopolitiikan edistäjänä
Kaikki suunnittelu alkaa kunnan yleisestä toiminta-ajatuksesta ja visiosta. Elinkeinopolitiikassa tarvitaan oma tarkennettu toiminta-ajatus ja visio. Niiden yhteydessä on hyvä pohtia myös ne yleisen tason keinot ja päätöksenteon arvolähtökohdat, joilla toiminta-ajatuksen ja vision mukaisiin tavoitteisiin päästään.
|
 |
Toiminta-ajatus
- Ytimekäs pääajatus siitä, mikä on kunnan rooli ja tehtävä elinkeinopolitiikan ja yrittäjyyden edistäjänä alueella ja seutukunnassa?
- Mitkä ovat tärkeimmät kulmakivet, joihin kunta näissä tehtävissään
tukeutuu?
Visio
- Millainen tulevaisuuden tahtotila kunnalla on elinkeinopolitiikastaan ja sen vaikuttavuudesta?
- Millaisen roolin kunta haluaa itsellään olevan tulevaisuudessa elinkeino-
politiikan toimijana?
Toiminta-ajatuksen ja vision toteuttaminen
Toiminta-ajatuksen ja vision toteuttaminen käytännössä vaatii pohdiskelua. Jos elinkeinopolitiikan keskeinen toiminta-ajatus on esimerkiksi, että ”Keskeisenä tavoitteena on luoda monipuoliset toimintaedellytykset yritystoiminnalle kunnassa ja koko seutukunnassa”, voi sen todeta edellyttävän kunnan toiminnassa:
- yrittäjyyden edistämistä ja elinkeinoelämän tarpeiden tunnistamista
- yritysilmapiirin pitämistä avoimena ja luottamuksellisena
- yritysten hyödyntämistä julkisen sektorin vastuulla olevien palvelujen tuotannossa
- yritysten kohtelemista tasapuolisesti esim. hankinnoissa
- palvelumarkkinoiden tuntemusta ja vahvaa roolia niiden kehittämisessä
- myötäelämistä yritysten menestyksessä ja vaikeuksissa
- kuntalaisille hyvien peruspalveluiden ja harrastemahdollisuuksien järjestämistä
- tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä yrittäjien kanssa.