Yrittäjänäkökulma kuntien kehittämiseen

Suomalainen yhteiskunta ja kuntasektori ovat kasvavien haasteiden edessä.  Muun muassa väestön ikääntymisen ja kiristyvän kilpailun vuoksi yrittäjyyttä tarvitaan yhä enemmän. Kunnan päätöksillä voidaan vaikuttaa merkittävästi siihen, miten yrittäjyys kehittyy omassa kunnassa, seutukunnassa ja koko maassa. Pienten yritysten toiminnan vaikutus kuntatalouksille ja työllisyydelle on tärkeä. Viime vuosikymmenellä käytännössä kaikki uudet yritysten työpaikat syntyivät pk-yrityksiin.

Kunnallista elinkeinopolitiikkaa tehdään nyt oleellisesti erilaisessa toimintaympäristössä kuin vielä muutama vuosi sitten. Kunta- ja palvelurakenteet ovat muuttuneet merkittävästi, ja muutos jatkuu kuntauudistuksen myötä. Kuntien roolia palvelujen järjestäjänä, rahoittajana ja erityisesti tuottajana arvioidaan uudelleen. Tässä on myös yrittäjäjärjestön vaikuttamisen paikka.

Nyt paikallisten päättäjien olisikin entistä paremmin ymmärrettävä elinvoimaisen kunnan ja yrityksien yhteistyön tärkeys. Yrittämisen toimintaedellytysten ymmärtämisen tulisi olla avainroolissa kaikessa päätöksenteossa. Kuntien oikein kohdennetulla elinkeinopolitiikalla pystytään merkittävästi vaikuttamaan yritysten toimintaedellytyksiin kunnan alueella. Jokaisen kunnan elinkeinopoliittiset linjaukset ja toimintatavat ovat osin jo muuttuneet, mutta nyt muutos kiihtynee. Lähivuosina tarvitaan hyviä ideoita ja sovelluksia siitä, millaista kunnan tehokas elinkeinopolitiikka tulevaisuudessa on. 

Kunnat kohtaavat elinkeinoelämän ja yrittäjän kaikilla eri kunnallishallinnon sektoreilla. Suomen Yrittäjät paikallisyhdistyksineen tarjoaa kunnille käytännönläheisiä työkaluja sekä aktiivisten yrittäjien asiantuntemusta elinkeinopolitiikan toteutukseen. Lisäksi Suomen Yrittäjien alueellisten yrittäjäjärjestöjen henkilökunta ja luottamushenkilöt sekä keskustoimiston edunvalvojat ovat yrittäjien tukena vaikuttamistyössä.

Yrittäjämyönteisin terveisin,

 
Kari Jääskeläinen Tuomas Telkkä
Elinkeinoasioiden päällikkö Elinkeinopoliittinen asiamies
09 2292 2842 09 2292 2924
kari.jaaskelainen@yrittajat.fi tuomas.telkka@yrittajat.fi