logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
31.5.2011

Kartturi -hanke hyvässä vauhdissa

ESR-rahoitteinen Kartturi-hanke kartoittaa koulutuksen työelämävastaavuutta yhdessä yrittäjien kanssa. Hankkeessa mukana olevien ammattioppilaitosten opettajat ovat haastatelleet tähän mennessä noin sataa yrittäjää. Seuraavaksi on vuorossa valittujen toimialojen yrityksille lähetettävät sähköiset kyselyt, joista ensimmäiset lähetettiin viime viikolla. Syksyllä kootaan eri alojen toimialafoorumit, joissa myös on vahva yrittäjäedustus.

Savon ammatti- ja aikuisopiston, Ylä-Savon ammattiopiston, Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston sekä Etelä-Savon ammattiopiston opettajat ovat vierailleet yrityksissä kartoittaen haastatteluissa eri toimialoilla tarvittavaa osaamista sekä tulevaisuuden osaamistarpeita.

Toukokuun aikana Kuopion Yrittäjät lähettää valittujen toimialojen yrityksille Pohjois- ja Etelä-Savossa sähköisen kyselyn, jolla täsmennetään haastattelujen tuloksia. Tarkennuksia tehdään lisäksi vielä toimialoittain järjestettävissä toimialafoorumeissa, jonka jälkeen osaamistarpeet siirretään syksyllä 2012 alkavan ammattiopetuksen sisältöihin. 

Haastatteluista saatu käyttökelpoista tietoa

- Nyt on yrittäjillä mahdollisuus oikeasti vaikuttaa siihen, että yritysten tulevaisuuden työntekijöiden taidot vastaavat työelämän vaatimuksia, Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Kirsi Räsänen sanoo.

Savon koulutuskuntayhtymä vastaa kaupan sekä talotekniikan opetuksen kartoittamisesta. Projektikoordinaattori Ilkka Hirvosen mukaan haastatteluja tekevät opettajat saavat haastattelutiedon lisäksi hyvän kuvan yritysten arjen toiminnoista ja haasteista.

- Haastatteluissa on kysytty yrityksen tämänhetkistä osaamista ja sen painopisteitä ja tulevaisuuden tarpeita. Yrittäjiltä on näin saatu selville sekä henkilöstön koulutustarpeet että laiteinvestointisuunnitelmat, mutta samalla on voitu hahmottaa myös alan opettajien koulutustarpeita ja tulevaisuuden laitehankintoja jatkoa ajatellen, Hirvonen esittelee.

Yrittäjät toivovat täsmäkoulutusta

Yksi Kartturi-haastatelluista on kuopiolaisen LVI-Automaatio ja Korjauspalvelun yrittäjä Jarmo Leskinen. Hänen mukaansa Kartturi-hanke vaikuttaa hyvältä ja hyödylliseltä.

- Yrityksen henkilöstön osaamisen on oltava ajan tasalla ja yrityksellä tai yrittäjällä on oltava tietoa siitä, mitä aikuiskoulutusta on saatavissa. Usein koulutuksen järjestäminen pienyrityksissä on kuitenkin hankalaa, kun samaan aikaan olisi työtkin hoidettava. Koulutusjaksojen olisi oltava käytännönläheisiä ja riittävän kattavia, mutta mahdollisimman tiiviitä, Leskinen esittää.

Ilkka Hirvosen mukaan tulevaisuudessa aikuiskoulutusta ilmeisesti tiivistetään, yleissivistävää tietoa vähennetään ja koulutuksen sisältö räätälöidään mahdollisimman paljon käytännön vaatimuksia vastaavaksi.

Leskisen palkkalistoilla on yhteensä 20 vakituista työntekijää ja lisäksi harjoittelijoita. Näistä kuusi henkilöä on työssäoppijoita ja yksi oppisopimuskoulutettava.

- Nyt tehty yli tunnin mittainen koulutuskysely on riittävän tarkka. Olisi hyvä, jos esimerkiksi opettajan ja yrityksen yhteisissä työssäoppimistapaamisissa koulutustarvetta käytäisiin läpi vaikka vuosittain, Leskinen sanoo.

Talotekniikan haastatteluja tänä keväänä tehnyt Sakkyn projektityöntekijä Janne Happonen on ollut kiireinen mies: Haastattelujen tekemisen lisäksi myös niiden sisältämät tiedot pitää purkaa jatkotoimia varten.

- Yrittäjät ovat pääsääntöisesti olleet varsin innostuneita haastatteluihin ja sitä kautta omien alojensa koulutuksen kehittämiseen. Jonkin verran työtä on teettänyt haastatteluaikojen sovittelu kalentereihin, Happonen kertoo.

Happosen mukaan talotekniikan haastatteluissa on selkeästi noussut esille muun muassa asiakaspalvelutaitojen koulutustarpeet, työpiirustusten lukutaito, hitsaustaito, monialaisuus eli eri alojen perustietojen osaaminen sekä opiskelijoilta yleisesti toivottava oma-aloitteisuus.


Lisätietoja: www.kartturi.net


 

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi