Kuopion Yrittäjät yhdessä Nordea Pankin kanssa palkitsi maanantaina 5.9. Suomalaisen Yrittäjän Päivän Juhlaristeilyllä Kuopion Vuoden 2011 Yrittäjäksi Kuljetusliike Antti Airaksinen Oy:n. Yritys on toiminut kilpaillulla toimialalla sitkeästi ja menestyksekkäästi sekä laajentanut palveluitaan myös logistiikka-alalle ja mukaan asiakkaidensa toimintoihin.
Kuljetusliike Antti Airaksinen Oy on perustettu maaliskuussa 1990. Silloin yritysmuotona oli toiminimi, ainoana työntekijänä yrityksen perustaja Antti Airaksinen ja kalustona yksi kuorma-auto. Toiminta perustui koti- ja ulkomaanliikenteeseen - Perustin yrityksen juuri ison laman alkuun, joten ensimmäiset viisi-kuusi vuotta olivat melko tiukkaa aikaa. Sitkeydellä mentiin kuitenkin vähitellen eteenpäin, Antti Airaksinen kertoo.
Kuljetuksissa elintarvikkeita ja rautakaupan tuotteita
Yrityksen toiminta suuntautui täysin kotimaan liikenteeseen vuonna 1997, jolloin suurin osa toimeksiannoista oli elintarvikekuljetuksia. Ulkomaan liikenne tuli jälleen mukaan vuonna 2002, ja siihen hankittiin myös uutta kalustoa.
Kuljetusliike Antti Airaksinen Oy palvelee nyt asiakkaitaan koko Euroopan alueella, tosin valtaosa kuljetuksista on kotimaasta. Ulkomaan kuljetustoiminnan tärkeimmät maat ovat Ruotsi, Hollanti, Saksa ja Belgia.
Yritysmuoto on vaihtunut kommandiittiyhtiön kautta osakeyhtiöksi vuonna 2004, ja liikevaihto on nyt noin viisi miljoonaa euroa. Omia autoja on 13. Elintarvikkeiden osuus yrityksen kuljetuksista on noin 80 prosenttia. Lisäksi yritys kuljettaa myös rautakaupan tuotteita.
Logistiikkapalveluita ja muita toimintoja
Vuonna 2006 perustettu Logistiikka Airaksinen Oy täydentää kuljetusasiakkaiden tarpeita. Toimintaan sisältyvät muun muassa Vip-Juicemaker Oy:n varastointipalvelut.
- Varastointi on oleellinen osa laajaa kokonaispalveluamme, johon tarvittaessa kuuluu myös muun muassa kirjanpitoa ja postitusta. Logistiikkayhtiön liikevaihto on noin 1,5 miljoonaa euroa, Airaksinen esittelee.
Yritysten toimistopalveluista vastaa Antti Airaksisen puoliso Kirsi Airaksinen. Kuljetusliike työllistää nyt vakituisesti noin 20 henkilöä ja Logistiikka Airaksinen Oy samaten 20.
Airaksiset kiittelevät erinomaista henkilöstöään ja hyvää yhteishenkeä osana yrityksensä menestyksessä. Niinpä yrittäjäpariskunta voi kiireisen päivittäisen työn vastapainona välillä viettää yhteistäkin vapaa-aikaa, joka käytetään oman harrastuksen eli moottoripyöräilyn parissa.
Kustannusten kasvu huolettaa
- Jatkossa kuljetusyrittäjillä riittää edelleen painiskeltavaa kovan kilpailun ja pienen katetuoton kanssa. Ensi vuoden alkuun kaavaillut polttoaineen veronkorotukset tuovat toteutuessaan lisää mietittävää. Myös ammattitaitoisten kuljettajien löytyminen lienee tulevaisuudessa nykyistä vaikeampaa, Antti Airaksinen pohtii alan näkymiä.