logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
25.1.2010

Savon Yrittäjät palkitsi Kuopion alueen parhaana

Savon Yrittäjien suurin paikallisyhdistys Kuopion Yrittäjät palkittiin sarjassa yli 250 jäsentä. Palkitsemisen perusteissa todettiin, että Kuopion Yrittäjien toiminta on laadukasta kautta linjan. Aktiivisen hallituksen lisäksi yhdistyksellä on valiokunnat eri asioihin, jonka johdosta toiminta on tavoitteellista ja monipuolista. Kuopion Yrittäjät myös kehittää toimintaansa jatkuvasti. Yhdistyksen tiedottaminen on tasokasta ja yhteistyö tiedotusvälineiden kanssa tiivistä.

Palkinnon vastaanottivat puheenjohta Mika Kolehmainen, toiminnanjohtaja Kirsi Räsänen sekä hallituksen jäsenet Saara Julkunen, Tiina Jussila ja Heidi Raatikainen.

Savon Yrittäjät palkitsi Kuopiossa järjestöaktiiveilleen järjestämässä koulutus- ja ajatustenvaihtopäivässä Vesannon Yrittäjät, Suonenjoen Yrittäjät, Kuopion Yrittäjät ja Iisalmen Yrittäjät vuoden 2009 toiminnastaan

Vuoden Paikallisyhdistyksen tunnustukset jaetaan vuosittain paikallisyhdistysten itsensä ja aluejärjestön tekemän arvioinnin perusteella. Palkinnot jaetaan eri sarjoissa yrittäjäyhdistyksen koon tai jonkin erityisen innovaation, tapahtuman tai toiminnan perusteella. Aluejärjestön palkitsemat yhdistykset lähetetään eteenpäin valtakunnalliseen arviointiin, jonka tulokset julkistetaan Suomen Yrittäjien valtakunnallisilla puheenjohtajien neuvottelupäivillä helmikuussa.

etusivun kuva Vesa Toivonen

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi