Kuopion Yrittäjät järjestää Suomalaisen Yrittäjän Päivän yhteydessä kaksi tapahtumaa: maanantaina 5.9.klo 12-18 Herää yrittäjäksi! –tapahtumassa kannustetaan ja annetaan tietoa yrittäjyydestä ja tiistaina 6.9. klo 12-18 Yrittäjä herää! –tapahtumassa puolestaan kannustetaan yrittäjiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Luovien alojen keskus Myllyllä Satamatorin läheisyydessä järjestettäviin tapahtumiin ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Tapahtumat juontaa Olavi Rytkönen.
Yrittäjyys on uravaihtoehto
– Kuopion Yrittäjien jäsenkunnasta n. 45 % on yli 50-vuotiaita, ja 63 vuotta täyttänyt yrittäjä työskentelee 88 yrityksessä. Koko Pohjois-Savossa tilanne on vieläkin huolestuttavampi, joten selvää on, että uusien yrittäjien löytämiseksi on kaikki keinot käytettävä, kertoo Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja Noora Kivi päivän teemasta. Yrittäjäpaikkoja tulee lähivuosina avautumaan runsaasti, ja siksi on tärkeää tehdä asiassa yhteistyötä myös oppilaitosten kanssa, ja esitellä yrittäjyyttä yhtenä varteenotettavana uravaihtoehtona kaikille.
Herää yrittäjäksi! – tapahtumaan on koottu mukaan erityisesti yrittäjyyden alkutaipaleella avustavia keskeisiä toimijoita, joilla kuitenkin on tarjottavaa myös jo pidempään yrittäjänä toimineille.
Toiminnastaan ovat esittelypisteillä ja tietoiskuissa kertomassa Uusyrityskeskus, Ely-keskus, TE-toimisto ja Finnvera sekä pankkimaailman edustaja Nordea. Mukana päivässä ovat myös omistajanvaihdoksissa auttava Osuva-palvelu, korkeastikoulutettuja yrittäjyyteen kannustava OiLi-hanke, erityisesti luovien alojen yritysten kasvua tukeva Art Hub –hanke sekä Startti yrittäjäksi –hanke. Lisäksi infopisteillä toiminnastaan kertovat Yrityskummi -hanke, Kuopion Yrityspalvelu, Savonia-amk sekä SPR-Veripalvelu. Tapahtumassa nähdään myös Mirka Design –muotinäytös ja ratkaistaan Kukonkita –keksintökilpailu. Katso päivän tarkempi ohjelma tästä linkistä.
Yrittäjän tärkein työkalu on yrittäjä itse
- Päivän tarkoituksena on kannustaa ja herättää yrittäjiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista, kertoo Kuopion Yrittäjien valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Leena Heikkinen 6.9. järjestettävän päivän teemasta. – Vaikka yrittäjänä olossa on saletisti omat hyvät puolensa, niin jossain vaiheessa tehdyt pitkät päivät ja pitämättömät vapaat alkavat painaa. Ja kuitenkin työelämässä pitäisi meidän kaikkien jaksaa entistä pidempään, ja tehdä töitä ehkä myös entistä kiivastahtisemmin, sanoo Heikkinen.
Tapahtuman avaaja Mannekiiniklubi Mandin yrittäjä Marja-Leena Martikainen kertoo mistä kaikesta hyvinvointi koostuu. Yhteistyökumppanit Etera, Työterveyslaitos, Kuntosavotta – hanke, SPR, Isku Interior ja Flow Diet tarjoavat esittelypisteissään ja tietoiskuissa tietoa työhyvinvoinnista, työn ilon merkityksestä, kadonneen vyötärön metsästyksestä, ajanhallinnasta, ergonomiasta… - Tiedossa on varmasti mielenkiintoista kuultavaa kaikille, kannustaa Heikkinen osallistumaan tapahtumaan. Päivän tarkemman ohjelman voit lukea tästä linkistä.
Yrittäjäveri kiertämään haastekampanjalla
Tiistaina tapahtumassa on mukana SPR Veripalvelu, ja mahdollisuus veren luovutukseen klo 13–16. Kuopion Yrittäjien Facebook-sivuilla, osoitteessa www.facebook.com/kuopionyrittajat, alkaa elokuussa pyöriä haastekampanja, jonka tavoitteena on saada kerätyksi 100 litraa yrittäjäverta syksyn 2011 aikana. Tykkää sivuja ja tule mukaan tempaukseen!
Kuopion Yrittäjät juhlistaa Yrittäjän päivää 5. kertaa
Kuopiossa Yrittäjän päivää juhlistettiin ensimmäisen kerran 2007 järjestetyssä toritapahtumassa. Myös vuosina 2008-2009 päivää vietettiin torilla eri teemoilla. Vuonna 2010 vietettiin Kuopion Yrittäjien 30-vuotisjuhlavuotta, jonka kunniaksi järjestettiin Yrittäjän päivän seminaari Iso-Valkeisella 3.9.
Valtakunnallisesti Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Säätiön anomuksesta 5.9. on merkitty almanakkaan merkkipäiväksi. Yrittäjän päivän päätapahtuman vastuullinen järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö. Säätiön taustavoimina on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja.