logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
2.2.2012

Tsemppi päälle – Häkämies ja Suomen Yrittäjät kiertueelle!

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies ja Suomen Yrittäjät lähtevät Nousu-kiertueelle tsemppaamaan nuoria yrittäjiä.

Kiertueen vapaamuotoisissa tilaisuuksissa Jyri Häkämies ja yrittäjäjörjestö keskustelevat nuorten kanssa yrittäjyydestä ja siitä, minkälaisia päätöksiä Suomessa tulisi tehdä yrittäjyyden tulevaisuuden turvaamiseksi. Yhdessä pohditaan myös, millaisia ovat alueen omat vahvuudet ja uudet mahdollisuudet.

– Suomi tarvitsee uusia, innostuneita yrittäjiä ehkä enemmän kuin koskaan, Häkämies sanoo.

Ministeri ja yrittäjäjärjestö pysähtyvät Tampereelle, Helsinkiin, Kuopioon ja Turkuun kannustamaan nuoria ottamaan rohkean askeleen yrittäjyyteen. Ministerin ja järjestön viesti on, ettei yrittäjyyden ihme ole ylivertaisessa liikeideassa, vaan siinä, että jotkut uskaltavat sen toteuttaa.

Jokaisella paikkakunnalla tavataan myös opiskelijoita, kun oppilaitoksissa käydään antamassa tunnustusta alueella toteutetusta hyvästä yrittäjyyden edistämisestä tai yrittäjyyskasvatuksesta. 

Kiertuepaikkakunnat ja ajat:
13.2. Tampere
16.3. Helsinki
16.4. Kuopio
28.5. Turku

 

Jyri Häkämiehen videokutsu, tapahtumatiedot ja ilmoittautuminen Nousu-verkkosivuilla.

 

Yrittäjäsanomat
  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi