logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:


Suomalaisen Yrittäjän Päivän tapahtuma on yksi merkittävimmistä Kuopion Yrittäjien vuosittain järjestämistä tapahtumista. Kuva vuonna 2011 järjestetystä Herää yrittäjäksi! -tapahtumasta Luovien alojen keskus Myllyltä.

Valmennusvaliokunta - Osaava ja viihtyvä yrittäjäverkosto

Valmennusvaliokunnan tärkein tehtävä on jäsenten välisen yhteistyö, yhteisöllisyyden ja verkostoitumismahdollisuuksien lisääminen kaikessa toiminnassa sekä koulutus- ja hyvinvointitapahtumien suunnittelu. Valmennusvaliokunta yhdessä toiminnanjohtajan kanssa koordinoi eri oppilaitosten kanssa tehtävää yhteistyötä.

Toiminnanjohtaja osallistuu Savon Yrittäjien Yksinyrittäjän teema-iltojen teemojen suunnitteluun sekä nuorille yrittäjille suunnattujen tapahtumien suunnitteluun. Tapahtumia järjestetään yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, sidosryhmiä ja olemassa olevia hankkeita hyödyntäen sekä osallistumalla koulutushankkeiden sisällön kehittämiseen.

Tapahtumiin pyritään saamaan yhteistyökumppaneita, heidän asiantuntemustaan hyödynnetään myös koulutusten sisällössä. Tapahtumien käytännön järjestelyistä vastaa toiminnanjohtaja yhdessä Savon Yrittäjien koulutus- ja tapahtumakoordinaattorin kanssa.

Vuonna 2012 suurin yksittäinen tapahtuma järjestetään jälleen Suomalaisen Yrittäjän Päivänä 5.9.  Valiokunta osallistuu aktiivisesti Savon Yrittäjien koulutus- ja hyvinvointivaliokunnan toimintaan.

Valiokunnan puheenjohtaja on Marja-Leena Martikainen (Mannekiiniklubi Mandi Ky), valiokunnan jäseniä ovat Elisa Peräkylä ( Eccu Finland Oy), Ville Pöntynen (Lääkärikeskus Lupaus) sekä toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen.  

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi