Elämä on yrittämistä - Kuperkeikka Esikoulut Oy, Porvoo, Espoo
Kohderyhmä:
Päiväkoti- ja esikoululapset
Kuvaus:
Kuperkeikka Esikoulut Oy on esimerkki yrittäjämäisen toimintatavan viemisestä päiväkotiin. Kuperkeikan toiminta-ajatus kiteytyy lapsen syntymästä alkavaan oppimisprosessiin – elinikäiseen oppimiseen. Kuperkeikan toiminta perustuu dialogipedagogiikkaan ja yhteisökasvatukseen. Jokaisen kuperkeikkalaisen erilaisuutta ja omaa toimintatapaa arvostetaan ja tuetaan. Kuperkeikassa lapsia ei kielletä tai rajoiteta, vaan sääntöjä suunnitellaan yhdessä sopimalla ja vastuuta jakamalla.
Kuperkeikka toteuttaa päivähoitoa perinteisestä tavasta poiketen. Kuperkeikassa lapset saavat valita itse, mitä kulloinkin haluavat tehdä ja kenen kanssa. Perinteistä ikäluokkiin ja pieniin huoneisiin jakoa ei ole, vaan eri ikäiset lapset kasvavat ja touhuavat yhdessä.
Kuperkeikan tilat on jaettu ja sisustettu eri teemoja toteuttaviin huoneisiin. Tarjolla on leikkihuoneita, rakentelu- ja pelihuoneita, työpajahuone vaativimmille kädentöille ja peleille yms. Myös ulos on lupa mennä leikkimään, jolloin mukaan tulee aina aikuinen.
Kuperkeikassa lapsilla on mahdollisuus oma-aloitteisuuteen monipuolisessa toimintaympäristössä. Lapsi selviytyy itse arjesta ja aikuinen on tukena ja apuna – jos tarvitaan. Kuperkeikan lapset ovat aktiivisia ja kiinnostuneita kaikesta tekemisestä. Työpaja on suosittu kohde.
Kuperkeikka Esikoulut Oy vuonna 1993 toimintansa aloittanut yksityinen sekä päivähoitopalveluja että kasvatusalaan liittyvää koulutusta tuottava yritys. Kuperkeikassa on tällä hetkellä 60 lasta ja 10 aikuista.
Keskeisin sisältö:
Lapsilla mahdollisuus oma-aloitteiseen ja erilaiseen toimintatapaan.
Lisätietoja:
Kuperkeikka Esikoulut Oy, johtaja Seija Kastari-Johansson, Joukahaisentie 5, 06150 PORVOO, 019 669 509, 040 595 1616, seija.kastari@kuperkeikkaesikoulut.fi
www.kuperkeikkaesikoulut.fi
Päivitetty 27.7.2009