Seniorijäsenyys Kouvolan Yrittäjissä ja Suomen Yrittäjissä

Seniorijäsenyyden tavoitteena on antaa mahdollisuus aktiiviyrittäjätoiminnasta luopuneelle jäsenyrittäjälle säilyttää tietty kontakti yrittäjäjärjestöön. Seniorijäsenyys antaa myös mahdollisuuden kokeneelle yrittäjälle pysyä mukana järjestön toiminnassa.

Seniorijäseniä voidaan heidän halutessaan hyödyntää esim. tiedon siirtämisessä nuorelle yrittäjäpolvelle. Paikallisyhdistystasolla on mahdollisuus kehittää tutor-toimintaa, jonka avulla kokenut yrittäjä voi avustaa uutta yrittäjää liiketoiminnan kehittämiskysymyksissä.

Seniorijäsenen kriteerit

Seniorijäsenyyden myöntää aina paikallisyhdistyksen hallitus.
Paikallisyhdistys voi hyväksyä yrittäjänä toimineen henkilön paikallisyhdistyksen seniorijäseneksi seuraavin perustein:

  • seniorijäsenenä voi olla vain sellainen yrittäjä, joka on luopunut omasta yritystoiminnastaan eikä enää täytä varsinaisen jäsenen kriteereitä
  • henkilön tai hänen aviopuolisonsa yrityksen on täytynyt olla aikaisemmin paikallisyhdistyksen jäsen
  • seniorijäsenen tulee olla vähintään 55-vuotias


Seniorijäsenyyden oikeudet

Seniorijäsenellä ei ole äänioikeutta paikallisyhdistyksen kokouksissa, mutta hänet voidaan kutsua kaikkiin yhdistyksen kokouksiin ja tilaisuuksiin.

Keskusjärjestön palvelut ovat Kouvolan Yrittäjien seniorijäsenen käytettävissä .

Seniorijäsenmaksu


Kouvolan Yrittäjien seniorijäsenmaksu vuonna 2010 on 50 euroa, keskusjärjestön suosituksen mukaisesti.
Keskusjärjestö suorittaa paikallisyhdistyksen puolesta seniorijäsenmaksun perimisen.

Seniorijäsenen palvelut keskus- ja aluejärjestöltä

Keskusjärjestön (Suomen Yrittäjien) hallitus on määritellyt tietyt palvelut, jotka seniorijäsen on oikeutettu saamaan maksaessaan yhteisesti sovitun jäsenmaksun.

Seniorijäsenelle keskusjärjestöstä tulevat seuraavat palvelut:

  • Suomen YrittäjäSanomat – lehti
  • Yrittäjäinfo – tiedote
  • neuvontapalvelut

    Aluejärjestö (Kymen Yrittäjät) toimittaa omat tiedotteensa seniorijäsenille.

    Seniorijäsenen tiedot jäsenrekisterissä

    Seniorijäseneksi voi ilmoittautua/hakea Kouvolan Yrittäjien puheenjohtajalle Siru Vainiolle, puhelimitse 0500733742 tai sähköpostitse kouvolan@yrittajat.fi . Seniorijäseneltä tarvitaan seuraavat tiedot rekisteriin.
  • seniorijäsenen nimi
  • osoitetiedot
  • puhelinnumerotiedot
  • sähköpostiosoite


Keskusjärjestö suorittaa tähän yhteiseen rekisteriin ilmoitettujen seniorijäsenten jäsenmaksun perinnän keskitetysti.