Blomsterhandel Huutjärven Kukka
Palkinnon luovutustilaisuudessa palkinnon luovuttajina ja ensimmäisinä onnittelijoina toimivat takaa vasemmalta: Kunnanjohtaja Olli Ikonen, Puolustusministeri Jyri Häkämies, Pyhtään Yrittäjät ry.n Kunniapuheenjohtaja Martti Lindroos ja yrittäjien sihteeri Johanna Lindroos. Etualla vuoden Yrittäjä Gina Drockila-Kosonen.
Vuoden 2009 Yrittäjän kiitospuhe
Arvoisat yrittäjäjärjestöt, yrittäjät, kunnan ja kaupungin edustajat. Arvoisa ministeri ja muu juhlayleisö. Ärade festpublik.Ihmeitä tapahtuu. Tämä hetki ja tapahtuma on minulle ja edustamalleni ammattikunnalle hyvin merkittävä.
Me kukkakauppiaat emme ole yritysmaailmassa tottuneet saamaan huomiota osaksemme saati huomionosoituksia vaikka olisimme pyörittäneet yrityksiämme pitkäjänteisesti ja luotettavasti, ehkä menestyksekkäästikin vuosikymmenten ajan. Olemme yritysmaailman ”näkymätön lapsi” jota ei huomata vaikka tiedetään sen olevan olemassa.
Kerron esimerkin: Tunnen vahvasti olevani etuoikeutettu, kun tänään, vasta kuuden ja puolen vuoden yrittäjyyshistoriani jälkeen saan vastaanottaa yrittäjäpalkinnon. Minun yritykseni on tällä kertaa toden totta huomattu!
Suomen kielessä on hauskoja sanontoja, joiden alkuperätarkoitusta ei aina ymmärrä, mutta luulen että voin käyttää seuraavaa, kun sanon että minulla on tänään ”tuhannen taalan” paikka saada kertoa suurelle yleisölle lyhyesti kukkakauppayrittämisen arjesta. No, sehän on tietenkin ruusuilla tanssimista - kaikkine piikkeineen!
Kukilla on jo vuosituhansien ajan viimeistelty tärkeitä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia. – Niin myös täällä tänään. Kukat kuuluvat luontevasti elämään. Mutta, minä uskallan väittää, että kukkakauppa-alasta on epärealistisia näkemyksiä ja harhakäsityksiä. Väitteeni perustuu omakohtaisiin kokemuksiin ja kukkakauppakollegoilta kuulemiin samanlaisiin toteamuksiin.
Alamme edustaa ns. pehmeitä arvoja ja on naisvaltainen. Mutta paljon on myös taitavia miehiä alalla. Itselläni on ollut viisi oppimestaria opiskellessani floristiikkaa. Niistä neljä ovat olleet miehiä!
Koska kukat ovat kauniita ja floristin työympäristö – kukkakauppa - on miellyttävä ja elämyksiä tuottava pieni keidas, missä aikakin tuntuu pysähtyvän, kuvitellaan että työ on siistiä ja helppoa. Luullaan myös että kukkakaupan pito ei välttämättä vaadi erityistä ammattitaitoa. Ja vielä yksi hauska harhakäsitys: luullaan että kukkakauppiaalle ei voi antaa kukkia.
Totuus alastamme on, että se on ensisijaisesti käsityöala. Työt tehdään käsin ja ne vaativat sekä suunnitteluun että tekemiseen aikaa. Suuri osa kukkakaupan tuotteista tehdään tilauksen perusteella ja suunnitellaan asiakkaan tarpeiden mukaan tiettyyn tilanteeseen ja tarkoitukseen. Toiseksi, ala on sesonkiluonteinen. Tilaukset painottuvat viikonlopuille ja suurimmat kiireet juhlapyhien edelle. Perinteisen kukkakaupan odotetaan olevan auki (ja on myös useimmassa tapauksessa) aamusta iltaan ja mieluiten seitsemänä päivänä viikossa. On hiljaisia aikoja, mutta silloinkin liikkeessä on oltava työntekijä. Eli työtunteja tulee viikossa joka tapauksessa paljon.
Totuus on myös, että siisti ja miellyttävän näköinen ympäristö kasveineen vaatii jatkuvaa hoitoa, siistimistä ja ylläpitoa ja elävän leikkomateriaalin laatutarkkailu ja hankinta on jatkuvaa. Tänä päivänä ei kukkakauppaa voi pitää erikoistumatta sidontapalveluun, eikä hyvää kukkakauppaa voi pitää ilman laajaa ammattiosaamista, joka tarkoittaa hyvää kasvimaailman tuntemusta ja sidontataitoa, floristista luovuutta, tyylitajua ja mielikuvitusta. Pitää olla erittäin hyvä stressinsietokyky, halu palvella ja osata myydä. Nämä viimeksi mainitut ominaisuudet ovat itsestään selvät joka yrityksessä.
Kukkakauppa-ala on kovaa yrittämistä, siinä missä mikä tahansa muu yrittäminen. Se, että rakastaa työtään, että huomaa heittäytyvänsä työtehtäviin intohimolla, että saa kiitosta asiakkailta ja että joskus saa itselleen vähän tiliäkin, auttaa jaksamaan ja kannustaa jatkamaan.
Miksi kukka-ala on mielestäni tärkeä? Mitä kukat viestittävät? Kukilla on aina positiivinen vaikutus ja ne viestittävät arvostusta, iloa, kiitosta, lohdutusta, luovat tunnelmaa ja korostavat tilaisuuden merkitystä. Joissakin yrityksissä on huomattu tuoreiden kukkien kohottavan, uskokaa tai älkää, yrityksen imagoa ja uskottavuutta. Esim. info- tai vastaanottopisteessä oleva, viikottain vaihtuva tuore, kaunis kukka-asetelma - sen lisäksi että se toivottaa asiakkaat tervetulleiksi - mitä mielenkiintoisempaa, luo kuvan luotettavasta ja sivistyneestä yrityksestä.
Arvoisat Pyhtään Yrittäjät järjestö, puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Haluan esittää vilpittömän kiitokseni teille, minulle myöntämästänne kunnianosoituksesta. Olen erityisen otettu siitä, että olette nähneet sen ”nätin kukkakimpun” taakse.
Haluan jakaa tämän ilon ja ylpeyden tunteen kaikkien ammattiaan ja asiakkaitaan arvostavien kukkakauppayrittäjien kanssa. Ja lisäksi kaikille: On hienoa saada henkilökohtaisia kukkia!
Kiitos! Tusen tack!